Pystyttekö siivoamaan, pienten lasten äidit?
Minulla lapset 4v ja 2v. Siivoaminen näiden pyöriessä jaloissa on todella raivostuttavaa! Kuopuksen syntymän jälkeen on ollut harvemmin siistiä :(
Kommentit (23)
lapsia on viisi. Meillä on aina suht siistiä.
mutta kieltämättä, mieluummin siivoaisin ihan yksin!
Kyllähän se " apu" enemmän haittaa kuin oikeasti auttaa, mutta näin olen jotenkin saanut homman tehtyä. Pienellä on tehtävänä ojennella imurin suulakkeita, jos tarvitsee vaihtaa. Hän myös innokkaasti kerää lelut lattialta ennen imurointia, kun pyydän. Ja sitten pölyhuiska käteen, että saa huiskutella. Poika on imuroinnista yleensä ihan innoissaan.
Yhdessä kerätään leluja ja se yleensä luonnistuu ihan hyvin. Pölyjä jaksavat pyyhkiä hetken tai lakaista lattioita. Mutta ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) tulee joko tappelu lasten välille tai " jippii juostaan kilpaa" ja jompi kumpi lyö päänsä. Siivoaminen menee hulabalooksi ja huudoksi melkeinpä poikkeuksetta.
Onko minun organisointikyvyissäni jotain vikaa sitten? Lapset 4 ja 1,5v.
ap
Yhden lapsen kanssa siivoaminen oli aivan simppeliä ja kivaakin. Mutta kun tämä toinen syntyi, on ollut asiat toisin. Kika kika ja sängylle pomppimaan tai tappelun nujakka. Jos toinen lapsista on talosta pois, toinen käytäytyy paljon rauhallisemmin.
ap
Helpompaa ja nopeampaa olisi siivota yksin. Mutta kun ei ole vaihtoehtoja, niin pitää keksiä kaikkea. Miedän poika vaan sattuu tykkäämään imurin hurinasta, eikä ole vielä sisarusta, että voisivat villitä toisiaan. Et ole huono ihminen, ap!
Kyllä mun käy kälyni kateeksi, kun se vie lapsen anopille ja siivoaa rauhassa. Minä kun asun niistä kaukana, niin en voi tehdä samaa :-(
..ja ajan lisäksi HERMOT.
Meillä 2v9kk ja 1v lapset, toisesta päästä puretaan kun yritän jostain päin siistiä. Poika on mahdottoman villi, eikä tosiaan jaksa jostain pölynpyyhkimisestä tai mopinheiluttelusta kiinostua pitkää aikaa.. Yritän silti siivota arkisin - että viikonloppuna jäis aikaa muuhun. Valitettavasti tulee aina karjuttua jossain vaiheessa.
toki siivoaisin mieleemmin yksinäni, mutta se ei ole koskaan mahdollista. Viiden lapsen äitinä olen kokenut hyväksi sellaiset konstit, että en siivoa ainakaan kaikkea kerralla. Pesen vessan j aimuroin eri päivänä, saatan pyyhkiä pölyt kolmantena. Meillä laitetaan aina tavarat käytön jälkeen paikoilleen ja pidetään pakat siisitinä, silloin siivoaminenkin on nopeaa ja helppoa.
haukkukaa vaan, mutta minun mielestäni äiti on aika avuton, jos ei pysty siivoamaan ilman että vie lapsensa mummolaan. Tai ehkä olen itse vain oppinut toimimaan lasten kanssa siksi, kun on ollut pakko, ei ole olemassa mitään auttavia mummoloita.
että mieluummin teen hommia sitten kun lapsi on vaikka iskän kanssa ulkona. Tiedän, että lapsen (2v) olisi varmaan hyvä oppia siivousta ym. siinö mukana, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole energiaa ja hermoja otta sitä mukaan hommiin kun omakin olo tukala. Poika on vauhdikas ja tottelematon; yrittää sillä aikaa vaan esim. tiputella tavaroita vessanpönttöön tai tehdä jotain muuta älytöntä. Monesti olen miettinytkin että yksinhuoltajana olisin tosi avuton kun en saa mitään tehdyksi lapsen pyöriessä jaloissa...
Vierailija:
haukkukaa vaan, mutta minun mielestäni äiti on aika avuton, jos ei pysty siivoamaan ilman että vie lapsensa mummolaan. Tai ehkä olen itse vain oppinut toimimaan lasten kanssa siksi, kun on ollut pakko, ei ole olemassa mitään auttavia mummoloita.
Kuka tässä mummoloista puhui? Ei meillä ole ketään lasten hoidossa auttamassa. Ja jos olisi sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat ottaa lapset välillä hoitoon, ihan takuulla veisin ja siivoaisin rauhassa!
Viiden lapsen äiti tuossa kirjoitti, että siivoaa vain huoneen ja paikan kerrallaan. Jotain toisena päviänä ja jotain sitten suraavana. Mutta eihän niin ole IKINÄ siisitä! Meillä pestään pyykiä niin paljon ja kuivaustilat ovat olohuone ja työhuone, ei ole kodinhoitohuonetta), että pölyä on jo seuraavana tai viimeistään sitä seuraavana päivänä.
Äh.

ja meillä on kotona aina siistiä, vaikka ei se nyt elämäni tärkein asia olekaan. t.11
Minkä ikäiset lapset sinulla on? Uteliaisuuttani kysyn, tuntuu käsittämättömältä, että kenelläkään voi olla aina siistiä lapsiperheessä :)
ap
Lapsi reilut 2v sammuttaa imurin jatkuvasti tai sit yrittää ottaa sitä itselleen jos ei muuta keksi niin menee siihen eteen keikkumaan etten pysty imuroimaan,lattioita luututessa uittaa käsiään ämpärissä tai pesee siellä leluaan,wc:n pesusta ei tule mitään.Päiväunien aikana yritän luututa & pestä vessan,imuroida ei sillon voi koska muksu herää välittömästi jos pöräytän imurin käyntiin,että näin meillä.
Se avuton 13 siitä teidän välistä.....
Lapset 2-v ja 6kk.