En JAKSA psyykkisesti sairasta kaveriani kohta enää!

Itse olen masennusta sairastava ja luonnollisesti ystävikseni kertyy myös masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä. Voin sanoa, että ei me jotka pystytään pitämään sairautemme " aisoissa" ja olemme jo oman kurjuutemme jauhaneet tyhjiin päämme sisällä jaksa kuunnella niitä jotka valittaa ja on ahdistuneita vuodesta toiseen ilman että yrittäisivät edes miettiä miksi ahdistaa, miksi masentaa jne.. Loppujenlopuksi jokainen on vastuussa itsestään ja joutuu auttamaan itse itseään, siihen ei pysty kukaan ulkopuolinen. Auttaa voi ja lääkitä, mutta maallikon vaatiminen psykiatriksi on liikaa eikä sitä pidä vaatia keneltäkään. Masennus on sairaus joka tarttuu, sitä kannattaa pelätä.

Olet jo varmaan tarpeeksi kuunnellut ja se ettet jatkuivasti jaksa ei tarkoita ettet olisi ystävä.

Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Ystäväni soitti yölläkin ja saattoi puhua tunnin ja itkeä samoja asioita, joista oltiin puhuttu jo toista vuotta. Koitin auttaa, mutta siinä vaiheessa kun aloin itsekin masentua tämän takia mieheni sanoi, ettei minun ole mitään järkeä hypätä uppoavaan laivaan vaan pysyä rannalla ja auttaa jos ystäväni haluaa päästä pintaan.



Tämä tarkoittaa sitä, että on aivan turha sinun kuunnella näitä samoja valituksia jos mitään edistystä ei tapahdu. Kaveriasi ei tämä auta. Siinä vaiheessa jos haluaa alkaa ajatella muuta, tehdä muuta niin voit olla se, jonka kanssa hän voi näin tehdä. Eli siinä vaiheessa kun haluaa puhua muista asioista, aloittaa uuden harrastuksen tms. niin silloin voit auttaa. Tuossa vaiheessa sinusta ei ole mitään apua.

kuinka tämä äiti sitten tuli töihin ja kuinka hän aina pitää kädestä tätä äitiä ja yrittää jakaa surua kun hän tietää millaista on menettää lähellä oleva ihminen), että en haluaisi nyt puhua kuolemasta enkä varsinkaan lapsen menettämisestä. Yritin kertoa omia työhuoliani mutta kuulin äänensävystä, että hän ei jaksanut kuunnella. Puhelu katkesi enkä soittanut enää takaisin. Hän nimittäin hermostui kun sanoin, että puhutaan joskus iloisista asioista edes hetki! Hän sanoi, että sittenpähän tiedät voiko puhua iloisista asioista jos menetät läheisen ystävän.....

Ota ihmeessä etäisyyttä. Voit vain toivoa että ystäväsi nousee sieltä ajan kanssa mutta hänen on itse tehtävä se työ.

ja tehkää jotain missä ei voi vain puhua koko ajan, menkää esimerkiksi leffaan tai uimaan.



Et ole epänormaali.

Masentuneilla usein maailman kiertää omaa napaa.

tuppasi viereen istumaan ja juttelemaan ja kyselemään mitä kuuluu ja selittämään kuinka hänkin on juuri menettänyt läheisen. En tiedä tykkääkö tämä nainen kaveristani ollenkaan ja saako hän lohtua häneltä mutta kaverini jotenkin kokee olevansa hirveän tarpeellinen lohduttaja tälle naiselle.

Kaveri on ollut vuositolkulla masentunut, syönyt kohta 2 vuotta lääkkeitä mutta kieltäytyy terapiasta (kertaalleen käynyt eikä tuntenut saavansa apua... kun kuulemma kaikki terapeutit on idiootteja) Jutut menee aina samaa rataa kuinka kaikki asiat on huonosti tai vaikeasti ja aina syy on joko olosuhteissa tai muissa ihmisissä. Masentunut kaveri ei voi vaikuttaa yhtään mihinkään omasta mielestään. Vuoden oli sairaslomalla, mutta tilanne ei parantunut yhtään. Ja voi sen lisäksi fyysisesti huonosti ja kärsii jonkinasteisesta syömishäiriöstä, mutta lääkitystä kummempaa hoitoa ei halua.... Aikani olen yrittänyt patistaa hoitoon ja kuunnella samaa levyä, mutta nyt on tullut stoppi vastaan; en vaan jaksa.

toinen on se, mikä auttaa masentunutta itseään ja toinen on, miten läheinen jaksaa häntä.



Aloitetaan ekasta:

Masentuntut (keskivaikea tai vaikea) ei olisi masentunut, jos jaksaisi ajatella ja puhua kivoista asioista, tehdä asioille jotain ja aidosti innostua toisen kuulumisista eikä siis oikeastaan ollakaan vastavuoroinen ystävä. Masennus tekee automaattisesti ihmisestä sisäänpäin kääntyneen ja pahoissa ajatuksissa kieriskelevän. Tähän ei ystävän puhelinapu ole mikään ratkaisu, vain terapia/sopiva lääkitys. Eli on turha tyrkyttää masentuneelle " piristävämpiä" puheenaiheita, ei toimi. Eikä masentunuttta voi " vaatia" olemaan positiivinen, koska se juuri on masennuksen keskeinen oire: elämänilo ja nautinto vähenevät oleellisesti. Jos hän voisi, hän ei alunalkaenkaan olisi masentunut.

Melkein sama kuin jos käskisit jalatonta askeltamaan. Kun ei ole, ei voi antaa. Ja se HOITO on tosiaan ammattiväen antamaa.



Toinen juttu on sitten ystävän/omaisten rooli. Missään nimessä ei ole hyväksi masentuneelle eikä kellekään että läheiset uupuvat. Koska " terapoinnista" ei ole hyötyä ysävyyssuhteissa ja se vain vääristää

suhdetta. Sen sijaan paikallaan ovat RAJAT. Voit tehdä rajoituksia monella eri tavalla. Yksi edellytys on että lyhyesti ja syyllistämättä ja " narisematta" kerrot että hänen masennuksensa on aiheuttanut sinussa uupumusta ja siksi seuravat toimenpiteet ovat välttämätömiä koska välität hänestä mutta myös itsestäsi etkä halua pahaa kummallekaan.



Voit rajoittaa aikaa:

esim sovitte että hän soittaa vain joka toinen päivä, puhelu saa kestää 15 minuuttia. Tästä ajastahän saa puhua esim 10 min ja loput sinä, ja hänen ON kuunneltava sinua vaikkei jaksaisikaan vastata mitään/eläytyä, mutta sinullakin on oikeus jakaa kuulumisesi



Rajoita vastuunottoa:

Älä puutu ollenkaan sairauden(masennuksen) hoitoon: älä kysele onko hän ottanut lääkkeensä tai miten tänään menee tms. Se vain lisää hänen riippuvuuttaan sinusta ja hän ei kohtele sinua silloin mielikuvissaan tasaveroisena ystävänä vaan äiti- ja auttajahahmona. Hän saa puhua toki mitä haluaa, mutta sinä kyselet aktiivisisti/otat puheeksi vain muita kuin sairauteen liittyviä puheenaiheita. Esim " kuka on idols-suosikkisi" tai " minne matkustaisit jos saisit ilmaisen matkan" tms mistä itse olet kiinnostunut :o)



Rajoita puheenaiheita:

Esim sano että siitä ystävän menettäneestä vauvasta sinä et enää voi kuunnella yhtään vaan katkaiset puhelun jos hän vielä aloittaa siitä (jos se siis oikeesti menee sun kestokyvyn yli)



Tässä muutamia selkeitä ehdotuksia, olisi ap kiva jos ottaisit näihin jotain kantaa.

Minun " ystäväni" kaatoi niskaani 3 vuotta kaiken paskansa. Kuuntelin, neuvoin, kuuntelin, kuuntelin, kuuntelin.. Väsyin ja aloin vihata häntä.



Hän ei kuunnellut KOSKAAN. Paitsi kun kommentoin hänen vaikeuksiaan, silloin oli korva tarkkana.



Enpä kuuntele enää. Lapsemme ovat keskenään kavereita ja siksi olemme tekemisissä, mutta vain tekstiviestitse.

ovat tehneet isäni kanssa eroa jo 4 vuotta ja siis koko tämä aika olen kuunnellut samaa levyä. välillä on kausia kun äitiäni masentaa enemmän jolloin tuntuu että en jaksa enää kuunnella sitä samaa. Miksi ei voi vaan unohtaa toista ja jatkaa elämää ja miettiä niitä iloisia puolia erossa. Mutta ei. Lisäksi jaksaa aina kertoa sata kertaa miten jollekkin tutun tutullekkin on käynyt ja voi sentää ja voi voi sentään.



Monesti olen kyllä sanonut mutsille että nyt en jaksa enää kuunnella tästä samasta että vaihetaanko levyä ja jutellaan jostain kivoista asioista. Ei ne asiat paranen kun märehtii sata kertaa samoja. Selvästi piristyy kyllä kun saa sitten muuta ajateltavaa. Monesti juuri käykin niin kun hän rupee murehtimaan niitä asioita niin siitä ei meinaa tulla loppua millään.

Usein masentuneet ihmiset ensin suutahtavat, kun heille sanotaan asioita suoraan. Sitten he menevät valittamaan muille kavereille, että tämä yksi sanoi sitä ja tätä. Kuitenkin he pysyvät yleensä kaverina. Sen jälkeen sinun on taas helpompi olla vähän aikaa varovainen ja pohtia, mitä sanoa, ettet vain suututtaisi kaveria.

Ajattele nyt itseäsikin!

Sano, että terapeutille kannattaa mennä juttelemaan tuollaisista

asioista. Olin itse taannoin masentunut ja samalla ystäväni

kuuntelija monen monta vuotta. Minun asiani eivät kiinnostaneet

häntä yhtään.

Minusta kyse on siitä, että sinun täytyy nyt laittaa rajat ystävällesi.

Esim. terapeutitkaan eivät kuuntele samoja ongelmia kolmea tuntia

enempää viikossa. Miksi sinun pitäisi?

Masentunut ystäväsi hyötyisi myös siitä, että pistät rajoja.

Itse laitoin töissä rajat eräälle työnarkomaanikaverilleni, joka olisi

vetänyt minut täysin loppuun vapaa-ajan vapaaehtoistöissä..

Ja minusta tuli kuulemma masentunut ;) No antaa olla, jos se on

hyvä tekosyy.

Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille :) Kaverini ei käytä mua mitenkään hyväkseen, sellaisesta ei kyse ollenkaan vaan just siitä niinkun joku kirjoitti, että hän on sairas eikä jaksa puhua muuta kun itsestään. Huomaan kyllä hänen helposti toivovan multa huolehtivaa ja äidillistä otetta just kertomalla kuinka ei ole syönyt mitään jne. Monilla oli hyviä ehdotuksia ja aion toteuttaa niistä nyt seuraavia: puheluita vähemmän (kyllä mäkin soittelen kaverilleni vaan nyt soitan vähemmän), sanon suoraan mutta kauniisti, että musta tuntuu ikävältä kuulla aina samoja juttuja, yritän aktiivisesti puhua jostain muusta. Olen huomannut, että kun vaihtaa väkisin puheenaihetta niin kaveri saattaa piristyä hetkessä kunnes taas muistaa vajota itsesääliin. Eikö sitä ihmistä mikään voi auttaa kun lääkitykset on samoin kun viikottaiset tapaamiset psykiatrilla ja psykologilla? Se lääkitys pitäisi katsoa varmasti sopivaksi sairaalassa mutta sinne hän ei suostu menemään. Se voisi olla kyllä käännekohta mutta hän haluaa kuulemma olla omassa sängyssä. Hänellä on ollut kauhea lapsuus mutta esim. saman lapsuuden elänyt veljensä on aivan täyspäinen joskin tietenkin on joutunut kärsimään. Tiedän, tiedän, että helvetillinen lapsuus jättää jälkensä mutta eikö jo olisi aika päästää irti? Onkohan noi psykiatrit ja psykologit sittenkään niin hyviä viikoittain kun siellä kaivetaan ne muistot esille uudestaan ja uudestaan? Onko hyvästä aina sanoa, että " joo on sulla ollut helvetillinen lapsuus ja voi voi" . Kaverini jaksaa aina kertoa kuinka psykiatrinsa oli sanonut, että hän kuuluu potilastapauksien kamaluusjärjestyksessä top kymppiin. Ei mulla itsellänikään ole helppo lapsuus ollut ja on mullakin sieltä jäänteitä mutta en mä koko elämääni niillä pilaa.

Minullakin on ollut pari masentunutta ystävää, yksi on edelleenkin. Parhaiten heidän kanssaan pärjää, suoraan sanottuna, kun antaa juttujen mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Toisekseen pitää osata puolustaa itseään. Kerran eräs kaverini soitti keskellä yötä ja puhui (lue: jaaritteli piitkään ja hitaaaaasti) itsemurhasta. Hänellä oli varmasti paha olla, mutta en uskonut hänen suunnittelevan itsemurhaa oikeasti. Sanoin napakasti, että nyt loppuu tuollaiset pötypuheet ja lopetin puhelun. Toinen ystäväni taas puhuu useinkin itsemurha-ajatuksistaan, hänestä olen välillä ollut huolissanikin.



Masentuneen elämässä ei todellakaan ole muuta sisältöä kuin oma paha olo, eivät he pysty puhumaan muusta kuin hetkellisesti.

oli saanut itkukohtauksen eikä ollut syönyt mitään. Mitä mun pitää sanoa? Sanon aina, että voi voi ja oletko ottanut lääkettä ja sun pitäis nyt syödä mutta kun tekis mieli jo sanoa, että EN JAKSA KUUNNELLA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ja tekis mieli kertoa omista työhuolistani ja saada tukea mutta ei voi kun yritän niin kaveri alkaa voihkia kuinka ahdistaa... En tiedä mitä teen.

nyt ei enää itketä ja valiteta ja avauduta, vaan puhutaan kivoista asioista, vois tehdä sullekin hyvää välillä. Joko hän ymmärtää pointin, ja jos ei, vaan suuttuu, niin anna märehtiä omissa oloissaan. Tuollaisia ihmisiä on, jotka oikein HEHKUTTAVAT omilla kärsimyksillään, oli niitä todellisuudessa tai ei, ja jos ei ole, niin hehkuttavat kenen tahansa kärsimyksillä. Kyse ei ole muusta kuin itsekeskeisyydestä ja huomion hakemisesta, ei millään lailla ystävyydestä. Hän ei pidä sinua ja ystävyyttänne minään, vaan olet objekti.



Sanot, että et jaksa nyt enää tätä aihetta, aletaankos jutella vaikka (leffoista, pressanvaaleista jne.) mistä muusta, ja jos hän suuttuu, niin suuttukoon. Jos on MITÄÄN järkeä päässä, niin ajan kanssa tajuaa kyllä. Tätä on kokeiltu USEAAN maailman kärsivimpään masentuneeseen, ja AINA on toiminut. Yksi suuttui, mutta jatkaa nyt miehelleen ruikuttamista. Mies on melko samanlainen, tosi positiivinen pariskunta siis:)

En usko että siitä paranee tuolla sinun taktiikallasi. Luulenpa että puhut nyt ns. valittaja-tyypeistä jotka eivät ole masentuneita, he vain pyrkivät nostamaan omaa arvoaan puhumalla muiden virheistä ja pahoista teoista ja pyrkivät esittämään marttyyriä. Tarkoitan nyt siis niitä valittaja-tyyppejä jotka töissä haukkuu pomoaan tai työtovereitaan selän takana vaikkei olisi syytäkään, syyttävät yhteiskuntaa huonosta tulotasostaan tms. pientä.

ystävät ovat ns. objekteja kuten 11 väittää. Masentuneella vaan ei oikeasti ole enää elämänhalua, hän ei jaksa välittää ja rakastaa muita koska ei välitä itsestään eikä rakasta edes itseään.