Lue keskustelun säännöt.
Miten te kerrotte lapsellenne kuolemasta tai hautajaisista? ov
07.12.2005 |
Uusimmassa HS:n kuukausiliittessä oli kiinnostava juttu hautaustoimiston työntekijästä ja kaikkeen siihen ammattiin tai kuolemiseen liittyvästä. Mies kertoi, miten ruumisautoa ei enää kunnioiteta, sitä ohitellaan ja jopa sen päälle syljeskellään ym. Samoin VR ei kuljeta arkkua ilman ruumisautoa, koska ihmisiltä tuli niin paljon valituksia, " ja mitä lapsillekin sanotaan" . Mielestäni tämä on perin kummallista. Tuli mieleen tuttavani, joka oli vasta aikuisen ensimmäistä kertaa hautajaisissa. Suvut ovat pieniä, hautajaisia ei ole niin usein. Tai ehkä kuolema on sitten osalle ihmistä sellainen asia, jonka kuvitellaan kuuluvan kaikkien muiden, paitsi omaan elämään. Itse olen ollut lapsesta saakka hautajaisissa. Lapsemme ovat kulkeneet isovanhempien ja muiden haudoilla vauvoista saakka, kaupungilla kerromme ruumisautoista ja esim. sen, ettei sitä saisi ohittaa. Muistelemme kuollutta isoisää ja mielestäni kohta 4-vuotias ymmärtää jo kummasti, hautajaisissakin on jo ollut.
Ovatko ruumisauton päälle syljeskelijät samoja, jotka jonain toisena päivänä käyvät sitten omaksi ilokseen kaatamassa hautakiviä? Eli mielestäni ihmisiä, joita ei voi edes ihmisiksi kutsua? Millaisella kasvatuksella tuollaiseen lopputulokseen on päätynyt?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan luontevasti halunnut puhua lapselle syntymisestä, elämisestä ja kuolemisesta, jotta lapsi jo pienestä asti oppisi näkemään ja hyväksymään, että tuo on se kiertokulku, jonka mukaan jokainen meistä täällä menee.
Kuolemasta olen selittänyt, että kaikki me joskus kuolemme eikä sitä oikein voi etukäteen tietää, milloin kenenkin aika on kuolla. Joku kuolee vanhana ihmisenä, kun elimistö tavallaan kuluu loppuun, ja joku saattaa kuolla jo nuorempana vaikka jossain onnettomuudessa tai jonkun vaikean sairauden takia. Olen kertonut, että kun ihminen kuolee, hän ei enää koskaan liiku eikä hengitä, ei näe eikä kuule, mutta että sitä kukaan ei tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Jotkut uskovat, että ihminen muuttaa taivaaseen Jumalan ja enkeleiden luokse ja jotkut ehkä uskovat jotain muuta. Jokainen ihminen saa itse miettiä ja päättää, mihin uskoo.
Olemme kävelleet hautausmaalla, ja olen selittänyt, mikä hautausmaa on, eli että kuollut ihminen haudataan arkussa tai uurnassa maan alle kuoppaan, ja siellä se sitten aikaa myöten maatuu maaksi, Ennen hautajaisia olen kertonut, että kirkossa olevassa arkussa makaa se kyseinen kuollut ihminen, jonka hautajaisista on kyse, ja myös selittänyt tarkkaan, mitä kirkossa tapahtuu - pappi puhuu, lauletaan virsiä jne. Ja tietysti painottanut sitä, että hautajaisissa, varsinkin kirkossa ollaan hiljaa ja rauhallisesti.
Muutenkin juttelemme lapsen kanssa tosi paljon kaikenlaisista asioista, ja hän on kova itsekin kyselemään kaikesta mahdollisesta, ja siksi kuolemaankin liittyvistä asioista olemme jutelleet ihan luontevasti ilman turhia kaunisteluja tai synkistelyjä. Totta kai olen sanonut, että läheisen ihmisen kuoleminen on yleensä aina kauhean surullinen juttu mutta että surukin kuuluu elämään siinä missä kaikki muutkin tunteet, joten suru ei sinänsä ole mikään pelottava tunne.