Onko oma sukusi " parempi" kuin miehesi suku?

Lähinnä naurettavaa... Mutta ihan hyvin toimeen tullaan :)

tietää jo, että se ja se setä vetää aina kauheet kännit ja puhuu rumia, joten sitä pitää vältellä, ja sen ja sen serkun huumorintaju on outo... Miehen suku on uusia tuttavuuksia ja aina tulee vastaan jotain mitä ei tajua. Tämä on ainakin se, mikä minua stressaa.

EI miehenkään suku ole mitään hirveää, mutta ihan erilaista. Eivät pidä yhteyttä juuri kehenkään, eivät osaa tapoja yms. Mua vaivaa tämä asia ja olen monesti harmitellut sitä.

mieheni suku on perseestä suoraan sanottuna. Alkoholisti, sossupummi-luuserita, jotka ei välitä muista kun itsestään!!

miehen suku ekonomeja ja yrittäjiä jotka pippaloivat ja kekkuloivat titteleillään... mut parempi se kuin tuo mun :(

Miehen pieni suku on musta tosi mukavaa porukkaa ja esim. anoppini on tosi paljon kivempi kuin oma äitini.



Omissa sukulaisissani en juuri käykään....

Oma sukuni tavallista pohjalaista maaseudulla juurensa omaavaa, nykyään kuitenkin varsin koulutettua. Ollaan kaikki kai sen verran fiksuja, ettei tarvi kummankaan pöyhkeillä tms.

Mutta sentään ymmärrän ja ajattelen samalla tavalla kuin oma lähisukuni (laajemmin oma sukuni on kyllä aika toimimaton yhteisö), kun taas en enää edes jaksa koettaa saada pääkoppaani samalle aaltopituudelle miehen suvun kanssa. Tulen kyllä toimeen ja säistä juttelen, mutta eivät jotenkin tunnu olevan " samalla tasolla" . Mieheni on ainoa vakityössä käyvä ja koulutettu ihminen koko lähisuvussaan (!) ja hänen saavutuksiaan oikein ivaavat kyynisesti, tyyliin, että no nyt se luulee olevansa jotakin. Ja aivan minulle käsittämättömistä asioista vinoilevat, esim. se oli heistä naurettavan hauskaa, että minä maksoin TV-luvan (" kuka nyt on niin tyhmä, että maksaa jotain sellaista...?" ). Eivät ole tyhmiä noin älyllisesti, mutta asenteet vaan ihan erilaiset. Ei jaksa.

Ne ei valehtele vaan pitää sanansa.

Samaa ei voi sanoa miehen veljestä ja sen perheestä

perusrehellistä porukkaa toisin kuin miehen suku. Siellä kadehditaan ja huijataan sen kun keretään. Eipä juuri olla tekemisissä ja näin helpompi. Luottamus on mennyt.

Täytyy sanoa, että oma sukuni on miellyttävämpää, vaikka helvetin hankalia ihmisiä silläkin puolella. Puoliskon suku niin järkyttävän lukossa ja sulkeutunutta, että aina on vaivautunutta tai riitaa (ei minulla tosin heidän kanssaan). Ei semmoista paniikkihäiriöistä sakkia jaksa aina (hakisivat apua ahdistukseensa, niin sitä on muutkin tehneet).



Oma sukuni on on tosiaan myös vähän hankalaa porukkaa, mutta puhuvat sentään. Ja ihan pikkasen ovat olleet valmiit joustamaan viime aikoina. Lisäksi heitä kiinnostaa tavata meitä ja jeesiä lastenhoidossa.