Michelen iso-iso-iso-isoisä oli
orja, miettikää sitä. Vain neljä sukupolvea sitten. Hieno tarina.
Kommentit (16)
Miettikää, aikuisia ja lapsia vietiin väkisin orjiksi. Miehet soutivat veneitä kahleissa.
Ruoskittiin jos sanoivat poikkipuolisen sanan.
Hyvä että tämä aihe herää uudelleen eloon. Kunnioitukseni Obamalle, perheelleen ja kaikille mustille maailmassa.
Hyvä että maailman johtajissa on nyt sydämeltään sivistynyt, viisas ihminen
ei mahdollisuutta lähteä pois, väkivalta arkipäivää
joka 11v meni isoon taloon piiaksi, 6v vuotta myöhemmin siirtyi toiseen taloon piiaksi, kirkonkirjojen mukaan sai talosta lapsen. Siinä sitä suomalaista hyvinvointia 1800-luvun lopulta.
Niin on tapahtunut jo antiikin ajoista.
Ja orjia on laillisesti nykyään Sudanissa ja Egyptissä
Ja kehittyneillä mailla on ongelmia ihmiskaupassa. Orjia hekin ovat
että Yhdysvalloilla on nyt ensimmäinen musta presidentti.
Hyvästi orjuuden ajat.
muutamat ketjun vastaajat eivät taida tuntea orja-käsitettä kovinkaan hyvin. Kertoo ehkä jotain koulujen historianopetuksesta. Orjat olivat omalta mantereeltaan väkivalloin ryöstettyjä ihmisiä, joita kohdeltiin kauppatavarana. Heillä ei ollut ihmisoikeuksia, koska heitä ei pidetrty ihmisinä. Mustien sortaminen, syrjiminen, lynkkaukset jatkuivat USAssa pitkälle viime vuosisadalle. 1960-luvulla mustat eivät saaneet istua bussissa tai kahvilassa siinä kohtaa missä halusivat. Julkisissa tiloissa oli esim juoma-automaatit ja vessat erikseen mustille ja valkoisille.
En ymmärrä miksi suomalaisten köyhien talojen/ torpparien tai huutolaislasten kohtalot pitää vetää tähän mukaan? Miten se liittyy yhdysvaltalaisen rasismin historiaan?
Nimim.
Äidin isoäiti oli piika, jolla ei ollut sukunimeä
joitain ärsyttää asia että jenkit haluavat nostaa oman napansa taas kaiken muun yläpuolelle.
toki tiedän mitä orjakauppa ja orjat tarkoittaa, ja se on ollut todella kamala asia.
sei ei silti minun mielestäni mitätöi sitä asiaa että maapallolla on muissakin kilkissa ollut epäinhimillisiä oloja ja paljon ihmisiä joilla ei vieläkään ole ihmisarvoa.
jenkkien orjat olivat vain yksi historian muoto asiasta.
Mitähän muita töitä ne rengit ja piiat olisivat tehneet?
Menneet työkkäriin?
Eikös nuo karibian "mustatkin" ole orjien jälkeläisiä? Siis Obama myös itse.
että Yhdysvalloilla on nyt ensimmäinen musta presidentti.
Hyvästi orjuuden ajat.
Tutustu sinäkin historiaan. Rotuerottelukaan ei ollut käytössä kaikissa osavaltioissa.
muutamat ketjun vastaajat eivät taida tuntea orja-käsitettä kovinkaan hyvin. Kertoo ehkä jotain koulujen historianopetuksesta. Orjat olivat omalta mantereeltaan väkivalloin ryöstettyjä ihmisiä, joita kohdeltiin kauppatavarana. Heillä ei ollut ihmisoikeuksia, koska heitä ei pidetrty ihmisinä. Mustien sortaminen, syrjiminen, lynkkaukset jatkuivat USAssa pitkälle viime vuosisadalle. 1960-luvulla mustat eivät saaneet istua bussissa tai kahvilassa siinä kohtaa missä halusivat. Julkisissa tiloissa oli esim juoma-automaatit ja vessat erikseen mustille ja valkoisille.
En ymmärrä miksi suomalaisten köyhien talojen/ torpparien tai huutolaislasten kohtalot pitää vetää tähän mukaan? Miten se liittyy yhdysvaltalaisen rasismin historiaan?Nimim.
Äidin isoäiti oli piika, jolla ei ollut sukunimeä
Mitähän muita töitä ne rengit ja piiat olisivat tehneet?
Menneet työkkäriin?Eikös nuo karibian "mustatkin" ole orjien jälkeläisiä? Siis Obama myös itse.
Ilman afrikkalaisia ei olisi koskaan ollut orjakauppaa. Orjakauppa kukoisti Afrikassa jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa. Kunnioitat siis myös noita mustia orjakauppiaita...
Jännä juttu muuten että Yhdysvaltain mustat jaksavat vuodesta toiseen syyllistää tilastaan orjakauppaa. Ei samanlaista syyllistämistä esiinny Arabian maihin tai Intiaan rahdatuilla mustilla orjilla.
Miettikää, aikuisia ja lapsia vietiin väkisin orjiksi. Miehet soutivat veneitä kahleissa.
Ruoskittiin jos sanoivat poikkipuolisen sanan.Hyvä että tämä aihe herää uudelleen eloon. Kunnioitukseni Obamalle, perheelleen ja kaikille mustille maailmassa.
Hyvä että maailman johtajissa on nyt sydämeltään sivistynyt, viisas ihminen
Nimim.
Äidin isoäiti oli piika, jolla ei ollut sukunimeä
Sukunimiä oli siellä esim. aatelisilla, kirkonmiehillä ja käsityöläisillä; talonpojilla, torppareilla ja tilattomalla väestöllä mahdollisesti liikanimiä, jotka eivät kuitenkaan periytyneet.
Vasta 1921 tuli voimaan sukunimilaki, jonka mukaan jokaisella täytyi olla sukunimi.
1800-luvun lopussa/1900-luvun alussa saattoi esim. (aikuisilla) sisaruksilla olla vaikka kaikilla eri sukunimet, koska ne oli yksinkertaisesti vain "otettu". Näin minunkin esipolvissani ainakin kahdessa perheessä.
Mutta muistakaamme myös se fakta, että [b]maailmassa on tällä hetkellä enemmän orjia kuin koskaan aikaisemmin[/b]. Lapsia, naisia, ihmiskaupan uhreja, kokonaisia perheitä ja kyliä velkaorjuudessa...
Paljon on töitä tehtävänä.
Mutta muistakaamme myös se fakta, että maailmassa on tällä hetkellä enemmän orjia kuin koskaan aikaisemmin. Lapsia, naisia, ihmiskaupan uhreja, kokonaisia perheitä ja kyliä velkaorjuudessa...
Paljon on töitä tehtävänä.
mutta eipä tainnut esim edes monen suomalaisenkaan taustalta löytyä kovinkaan suurta loistoa ja menestystä neljä sukupolvea sitten.
savupirteissä ja aika alkeellisissa oloissa on elelety muuallakinpäin maailmaa, ja monessa paikassa eleltään vieläkin.
miettikää sitä.