Tässä hyvä kirjoitus halloweenista (kotimaalehden sivuilla)

Itsekin kannatan sitä keskitietä, lepakko, superman, merirosvo yms. Se on kurja jos ei voi osallistua ollenkaan Halloween-karnevaalimeininkiin vanhempien kielteisen asenteen vuoksi, mutta jotain rajaa kumminkin.

mutta onpahan kuitenkin ympätty samalle päivälle...

Koulut japäiväkodit syöttää samaa pakkopullaa kaikille... uusi perinne,pah

10 vuoden päästä mainostetan lehdissä kiitospäivänkalkkunoita?



Meillä on jo oma rikas kulttuuriperintömme, ei tarvita mitään kaupallisia jenkkihuttulisiä tänne.

Vielä 50 vuotta sitten lapsille luettiin Grimmin ym. satuja, joissa lapsia ja aikuisia vammautetaan ja lahdataan, vanhoja naisia poltetaan elävältä ja syödään, vanhemmat jättävät lapsensa metsään, peikot ja muut yliluonnolliset örkit pitävät jöötä ja ihmisetkään eivät ole mitään pulmusia. Nykyään nämä sadut on siivottu kauhusta ja pelosta, jotta pikku kullannuppuset eivät vain säikähtäisi ikinä mitään. Samaan aikaan esiteinit ja teinit etsivät kauhufixinsä ammuskelupeleistä ja kauhuleffoista.



Onko kukaan (tutkijoiden ohella) tullut miettineeksi, mikä näiden yhteys on? Omasta mielestäni perinteiset kauhusadut eivät ole lainkaan niin vahingollisia kuin realistisen oloiset räiskintäpelit ja tosielämään nivoutuvat kauhuelokuvat, sillä sadut asettavat kauheat tapahtumat selvästi fantasian maailmaan, jossa lapsi ja aikuinenkin voivat opetella elämään pelon tunteen kanssa turvallisesti ja käsitellä sitä ikäänkuin etäisesti. Sen sijaan kauhun ja pelon nivominen elävään elämään saattaa hämmentää sellaisia lapsia, jotka nuoruuden tai jonkin persoonallisuuspiirteen vuoksi eivät osaa täysin erottaa totta ja tarua, ja he sitten kokevat jollain tasolla totutuksi ja hyväksyttäväksi tuoda räiskintäpelien mentaliteetti ja toiminnat esim. kouluihin, traagisin seurauksin. (Toki muutakin siihen soppaan tarvitaan, eihän kaikista pelaajista tule surmaajia.)



Periaatteessa vanhempana olen ap:n ja kirjoituksen kanssa samaa mieltä, MUTTA jos mietin, miten olisin lapsena, teininä tai nuorena aikuisena reagoinut ajatukseen, että pikkuenkelit ovat ainoa hyväksyttävä rooli lapselle, niin olisin varmaan saanut hepulin - olen aina ollut enemmän vampyyrimainen ja pirullinen kuin enkelimäinen, ja tuo olisi ollut identiteettini kieltämistä! Lisäksi tiesin kyllä, mikä on totta ja mikä satua; enhän ollut niin tyhmä, että olisin kuvitellut lähteväni oikeasti ketään lahtaamaan jollain kirveellä. Nyt minusta on tullut hermostunut, ylisuojeleva av-mamma, jonka sydäntä kivistää ajatus siitä, että hänen kultanuppumussukkansa joutuu joskus kokemaan jotain epämiellyttävää tai jopa kauheaa. Toki tämä on luonnollista, mutta yritän taistella sitä vastaan, sillä jos lapsi ei koskaan saa kokeilla identiteettinsä rajoja ja muodostaa sitä itse, eikä saa opetella tulemaan toimeen pelon, vihan ja muiden negatiivisten tunteiden kautta turvallisesti, ei hänen maailmankuvansa kehity täysipainoisesti ja ne kauhufixit joudutaan sitten etsimään muualta, vähemmän turvallisesti.



Älkää aliarvioiko lapsianne älkääkä kasvattako heitä tynnyrissä!

Eilen kävi pappi puhumassa pyhäinpäivästä. Eikä esikoisen koulussakaan ollut mitään halloweentouhua.

Monet saavat kauhukuvaa ihan arkielämässään tarpeeks kun kotiolot ovat huonot; että en allekirjota pätkääkään sun mielipidettäs

Mutta kyllä näitä lapsia näkee valitettavasti=(



Päiväkodin juhlissa joka vuosi; luurankoja, piruja, kirves/moottorisahamurhaajia, viikatemiehiä jne.



Meillä lapset eivät osallistu halloween-juhlaan tarhassa tai koulussa. Se ei ole aiemminkaan kuulunut meidän kulttuuriimme joten miksi pitäisi nytkään?



Meillä vappujuhlassa lapset on olleet erilaisia eläinhahmoja ja satuhahmoja.

itseasiassa alunperin samasta. Ne ovat vain muuttuneet eri kulttuureissa erilaisiksi.

Kuolleiden muistojuhla, jossain vakavampi, jossain riehakkaampi, sama ero kuin esim. itsenäisyyden juhlinnassa meillä ja Jenkeissä.



Tyhmä tuoda silti muiden tapoja meille. Omat tavat kunniaan.

sattumaa, että ovat samana päivänä.



Tai siis halloweenia vietetään pyhäinpäivän aattona.

on karmivaa pukea lapsensa joksikin piruksi tai pyöveliksi. Yksinkertaisesti siitä syystä, että sellaiset kauhut eivät kuulu vielä lasten maailmaan, vaan aikuisten. Sen sijaan lasten maailman kauhuja ovat Grimminkin saduista tutut noidat, peikot yms. Lisäksi modernimmat avaruusoliot jne, "hyvisten" puolella sitten supersankarit, eläimet, prinsessat jne. Aikuisella pitää olla sen verran tilannetajua, että erottaa harmaan eri sävyt...



Teini-iässähän lasten on ihan hyväkin päästä päättämään pukeutumisestaan, ja teinien mielikuvitusmaailmassa seikkailevat jo ihan eri tason monsterit kuin pienempien.

suunnitellaan jotain uskonnollista tilaisuutta. Ja kuitenkin esim. halloween pitäisi sitten kaikkien hyväksyä.

Pyhäinpäivät aattona pelotellaan pois kuolleiden henget, etteivät ne nouse kummittelemaan muistopäivänään.

Itsekin kannatan sitä keskitietä, lepakko, superman, merirosvo yms. Se on kurja jos ei voi osallistua ollenkaan Halloween-karnevaalimeininkiin vanhempien kielteisen asenteen vuoksi, mutta jotain rajaa kumminkin.

Ei demoneja tai scream-maskeja liian pienille, mutta juhlia toki saa! Syksyn pimeyteen naamiaiset on tervetulleita! Itsekin olen halloweenia juhlinut naamiaisten muodossa jo 10 vuotta, jatkossa lasten kera.

Siinä ei tosin ollut peruukkia, mutta sarvet tietenkin. Ja sitten siihen kuului atrain. Kun tultiin koulun halloweenjuhlasta, niin kadulla ihmiset pysäytti ja ihaili meidän tyttöä ja kehuivat ääneen. Puku on tytöstä ollut niin kiva, että on pitänyt sitä päällään tässä useampanakin päivänä. Olette aika tekopyhiä, kyseessähän on naamiaisasu. Joku lapsista oli pukeutunut vampyyriksi.