Petänkö talofirmaa????
Mulla on sellainen tilanne, että yksi talofirma on tehnyt mulle piirustukset, mutta olen tehnyt selväksi etten aio sitoutua kyseiseen firmaan silti. Nyt olen kiinnostunut eri firman talosta ja kaiketi ottaa sen. Olenko ihan kamala ihminen alkuperäistä firmaa kohtaan?
Kommentit (4)
osapuolien lähestyä yhteistä näkemystä. Sitten jos joku luonnos kiinnostaa, niin piirretään loput. Jotkut talopakettikauppiaat oikein kauppaa niitä piirustuksia erikseen ja sitten sanoo, että niitä saa kilpailuttaakin. Tottakai heillä on siitä etua tajouskilpailussa, joten suostuvat tällaiseen. Itse kilpailutettiin nuo kolme erilaista luonnosmallia. Ja yhden niistä sitten otettiin (hinnan, firman luotettavuuden ja tuon kivan pohjamallin mukaan).
Mekin teimme kaupaa pitkään yhden firman kanssa. He piirsivät meille "puhtaaksi" oman mallimme ja kuitenkaan emme taloa heiltä ottaneet. Myyjä oli vielä mukava, mutta sellaistahan se kaupankäynti on, kaikille i voi mukava olla.
Ei olla tehty mitään päätöstä vielä, mutta luultavasti haluammekin erilaisen talon kuin firma voi tarjota.
olen ihan noviisi näissä asioissa.