Lue keskustelun säännöt.
Nyt saatte ihan luvan kanssa kertoa mielipiteenne minusta ja koko tilanteesta!
29.10.2008 |
Mä olen nimittäin varmastikin tullut hulluksi.
Tuossa päivälleen kolme viikkoa sitten tapasin sattumalta netissä miehen, ja jo ensimmäisestä illasta lähtien tunsin jotain outoa. Tämän miehen kanssa pystyn puhumaan todella avoimesti kaikesta. Ensimmäisen viikon tuntemisen jälkeen hän tunsi minut paremmin kuin kukaan muu mies tuntee. Tapailin tuossa vuoden verran yhtä miestä, jolle en sen vuoden aikana saanut kerrottua itsestäni niin paljon, kuin tälle miehelle kahden ensimmäisen päivän aikana! Mieskin on antanut itsestään todella avoimen ja rehellisen oloisen kuvan -ja vielä ainakaan en ole häntä valheesta kiinni saanut.
En ole kokenut olevani tähän mieheen ihastunut, mutta olen odottanut kuin kuuta nousevaa hänen sähköpostejaan tai ilmestymistään meseen. Nyt meillä on ollut miehen työstä johtuen parin päivän tauko yhteydenpidossa, ja mä huomaan ikävöiväni tätä miestä!!
Eihän se ole mahdollista? Miten voi olla kolmen viikon tuntemisen jälkeen muka ikävä yhtään ketään, varsinkaan ihmistä, jota ei ole livenä koskaan tavannut? Olenko nyt ihan hullu ja tyhmä, mikä muhun on iskenyt?!!! Tämmöinen ei ole tapaistani alkuunkaan.
Kommentit (20)
Olenko mä tullut hulluksi vai onko tämmönen ihan normaalia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakiin siihen mielikuvaan mikä sinulla miehestä on. Toivottavasti mies on sanojensa mukainen ja teille syntyy vuosisadan rakkaustarina.
paitsi aikaa on kulunut about 6 viikkoa ja ne on ehtinyt viimeisen muutaman viikon aikana näkemään monta kertaa ja tietty ystävän mies on hiilenä koska sai ystäväni kiinni kun löysi sähköpostista materiaalia....
Samoin lapset..... ja samoin appivanhemmat joille mies kertoi vaimonsa tempauksista.........
Kun en mielestäni ole ollut edes ihastunut.. Olen ollut hyvinkin rauhallinen, mitä nyt vähän väliä ajatukset karkailee tuohon ihmiseen.
Tänäänkin, olin just nääntymässä tähän hönttiin ikävään, niin voi miten ihanalta tuntui kun tuo mies ehti hetkeksi meseen työkiireiltään. Vaikka ehdittiin juttelemaan vain viitisen minuuttia, sekin oli helpottavaa :)))))
Huoks.
Hölmöksi tässä itsensä tuntee.
:)
paitsi aikaa on kulunut about 6 viikkoa ja ne on ehtinyt viimeisen muutaman viikon aikana näkemään monta kertaa ja tietty ystävän mies on hiilenä koska sai ystäväni kiinni kun löysi sähköpostista materiaalia....
Samoin lapset..... ja samoin appivanhemmat joille mies kertoi vaimonsa tempauksista.........
Mun tarinassa vain sekä mies että minä ollaan molemmat sinkkuja. Oltu jo pitemmän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
järjestämään ja tulet sitten raportoimaan.
Kai sä ihastunut olet;) Sellaiseksi sitä sitten muuttuu.. vähän höppänäksi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se vielä mitään rakkautta ole. Kyllä mä itsekin tunsin itseni ihan tyhmäks ja hölmöks silloin 12v sitten kun mieheeni ihastuin ;)
Mutta ihan rauhallisin askelin etene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lopulta päätimme tavata ja tavattiinkin...
Olimme samalla aaltopituudella heti ja kuin luodut "toisillemme"...se oli jopa ihan "pelottavaa" tajuta etä joku voi olla oikeasti ihan outo tuttavuus ja kuitenkin niin tuttu kuin olisimme elänet aina yhdessä!!
No me molemmat olimme hyvin häkeltyneitä tuon tapaamisen jälkeen ja sen enempää ei olla uskallettu nähdäkään...sillä me olemme molemmat valitettavasti varattuja tahoillamme:(
Hei varo. Mulle kävi just noin. Mies tuntui kuin luodulta mulle, siis kaikki mitä kirjoittelimme tuntui täydelliseltä. Olimme kuin toisillemme luodut. Ja kun näin hänet ensimmäisen kerran, tunsin itseni aivan ääliöksi. Mies oli kaameen näkönen urpo, jonka verbaalinen lahjakkuus oli vain näppäimistöllä. Arrrgggh, vieläkin puistattaa. Sitten kun sanoin hänelle, että ei tää taidakaan olla hyvä idea tapailla tän enempää, niin hän lähetti mulle karmeita haukkumameilejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja nyttekin.
Tapasin elokuussa erään miehen netissä. Juteltiin, paljon ja kaikesta. Aina kun tulin kotiin töistä ja avasin koneen, toivoin ja odotin että häneltä olisi tullut s-postia tai hän olisi mesessä. Jos ei ollut, petyin hirveästi ja ajattelin ettei hän halua enää olla muhun yhteydessä tai hänelle on sattunut jotain ettei ole voinut kirjottaa.
Melkein kaksi kuukautta kirjoteltiin ennen ku tavattiin livenä. Mun lapsenvahtiongelmista ja miehen töistä johtuen meni näin kauan. Heti kun nähtiin, tuntu että ollaan tunnettu aina. Nyt tuosta tapaamisesta on aikaa vajaa kolme viikkoa enkä mä voi ymmärtää että ollaan tunnettu niin vähän aikaa.
Paljon tuosta miehestä ja siitä mitä tunnen häntä kohtaan kertoo se, että esittelin hänet lapselle viikon tuntemisen jälkeen. Aiempia juttuja en ole esitellyt ja ajattelinkin että vuoden seurustelun jälkeen on varmaan hyvä aika esitellä lapselle mun uusi mies. Noin nopea toiminta nyt vähän kaduttaa, vaikka en hetkeäkään epäile etteikö me olla niitä oikeita toisillemme. Mut elämästä kun ei koskaan tiedä...
Onnellinen olen ja odotan malttamattomana perjantaina jolloin taas nähdään. Me ei kuitenkaan seurustella...
noin 11 vuotta sitten. Tavattiin ja sen jälkeen ei olla erossa oltu kuin viikko korkeintaan. Meillä on kaksi lasta ja yhdessä ollaan tosiaan tuo 11v oltu. Aina hän on tuntunut hengenheimolaiselta. On rakastettu ja paras ystäväni.
kun mulla kans llainen txt kaveri,enkä tunne tuollasta. Välillä ihan ok tunne hänestä,välillä epäilyttää ja ahistaa.
Kannattaako tavata edes silloin vai pitäskö tuntua samalta kuin ap:sta..? :)
Sori kun ketjuus tungin kyselemään
Kyllähän minä tiedän, että mies voi olla mitä tahansa. Siksipä olen pidätellyt itseäni enkä ole elätellyt mitään toiveita. Mutta, olen ollut ja olen vieläkin hyvin varovainen, en usko kaikkea ensikuulemalta. Olen elänyt aiemmin hyvin vaikeasti persoonallisuushäiriöisen kanssa, voitte uskoa että mulla on tuntosarvet 24/7 pystyssä valmiina haistamaan pienenkin valheen. Ja kuten sanoin, tähän saakka miehen kertomukset ja tarinat itsestään ovat osoittautuneet tosiksi. Tiedän hänen olevan se, joka sanookin, olemme mm. facebookissa ystäviä jo.
Eihän sitä tiedä mitä sitten tapahtuu kun tapaamme. Ymmärrän sen. Mutta en vain voi itselleni mitään, että olen näin hölmö.
Ja koskaan aiemmin en ole jaksanut/osannut kirjoittaa niin pitkiä meilejä kuin tämän miehen kanssa.. tai jutella tuntuitolkulla mesessä.. :)) Hänen kanssaan vain kaikki on niin helppoa.
Sitten sinä joka kyselit siitä txt-kaveristas. Mä olen aivan samanlainen kuin sinä, ollut ainakin jos en nyt ole. Tapailin niitä kuitenkin, kunnes oma ahdistukseni kasvoi niin suureksi etten enää pystynyt. Ja lopulta nämä miehetkin paljastuivat aina jotenkin omituisiksi.. voithan sinä tavata, ei sitä koskaan tiedä. Mutta sitten kun ahdistus vain jatkuu, niin lopeta.
ap
pilvissä). Osaat suhtautua uuteen tuttavuuteen varauksella ja pitää puolesi. Olette ilmeisesti molemmat sinkkuja ja avoimia uudelle suhteelle, joten mikäs siinä sitten muuta kun lykkyä tyköja yritystä peliin. Sopikaa tapaaminen, niin näette, jatkuuko tämä kemioiden kohtaaminen myös livenä.
Ei netti ole sen huonompi tapa kohdata ihmistä tänä päivänä kuin mikään perinteisempikään paikka, kuten vaikkapa baari. Voihan baarissakin vastaan tullut "vapaa ja lapsirakas lääkärimies" osoittautua valehtelevaksi, varatuksi rekkamies pedofiiliksi. Ei kukaan voi koskaan tietää, millainen ihminen on, ennen kuin tutustuu tähän kunnolla!
Minä uskon siihen, että toisten ihmisten kanssa kemiat osuvat kohdalleen ihan eri tasolla kuin toisten; kommunikaatio pelaa, toista ymmärtää ja toisen kanssa on vapautunut ja oma itsensä. Itse tapasin tällaisen miehen 5 vuotta sitten tuttavapiirin kautta. Hän tuli luokseni katsomaan rikkinäistä pesukonetta iltapäivällä ja lähti vasta puolen yön aikaan ensin kahviteltuaa, sitten juotuaan pari lasia viiniä sohvallani. Juttelimme, nauroimme, kerroimme toisillemme itsestämme, laitoimme lapseni (olin pienen taaperon yh) nukkumaan ja valvoimme. Juttelimme lisää ja nauroimme lisää; taisimmepa vähän itkeäkin. Kerroin sen ensimmäisen illan aikana miehelle mm. oman elämäni kipupisteistä, joista parhaille ystävillekin kertominen on ollut vaikeaa ja vienyt aikaa...Tunne oli huumaava siitä ensimmäisestä illasta lähtien.
Mitäpä tässä nyt reilu 5 vuotta myöhemmin: Tuossa se mies nukkuu vieressäni yhteisessä kodissamme ja lapsi kutsuu häntä isäksi; häitä suunnitellaan ensi talveksi. Kotimme ja rakemme on täynnä rakkautta ja iloa; ihan oikeasti. Vieläkin hän kuulee ja ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu ja minä ymmärrän häntä. Sitä ikään kuin vain NÄKEE JA TAJUAA sen ihmisen ja tietää, että se ihminen näkee ja tajuaa sinut. Ja rakastaa sellaisenaan. Parisuhde on tuhansia kertoja parempi, kuin olisin koskaan uskonut parisuhteen voivan olla. Takana olikin yksi pidempi suhde narsistisen petturin kanssa, joka jätti minut tultuani raskaaksi...
Onnea vaan sinulle. Toivottavasti tuo tunne kestää ja kantaa. (ja kokemuksesta tiedän, että se voi kestää ja kantaa!)
On se siis mahdollista. Enkä tosiaan rakastunut mielikuvaan, vaan ihmiseen. Sillon kun ekan kerran tavattiin livenä niin mulle oli ihan sama miltä mies näyttäis, se oli siinä vaiheessa sivuseikka.
Ollaan kyllä myöhemmin juteltu, että on kai se mahdollista, että on kauheen rakastunut ja sit livenä ei kuitenkaan kemiat toimi. Mutta meilläpä onneks toimi : )))
Nyt 9v yhdessä ja 2 lasta.
Hei, kun mä kohtasin treffeillä ihanan miehen, meillä klikkas heti. Ekat treffit oli kahvit kahvilassa, miehen piti mennä töihin sen jälkeen, mutta soittikin, että pitää vapaapäivän. On heti ollut helppoa olla toistemme seurassa. Ei se seurustelu sitten ihan iisisti sujunutkaan (ei kyllä yhtään riitaa koskaan, enempi sellanen järjestelykysymys ajan kanssa) ja niinpä olemme ystäviä. Ihania ystäviä. Useita vuosia jo oltu ystäviä. Parasta elämässä.