Lue keskustelun säännöt.
Antaakohan ystäväni minulle joskus anteeksi?
29.10.2008 |
En halua kertoa liikaa yksityiskohtia, joten teksti on varmaan sekavaa.
Ystäväni on erittäin uupunut, mutta ei itse ymmärrä tilaansa. Eräs sukulainen hoitaa lapsia heillä kotona, ystäväni ei pääse edes asunnosta ulos. Hän on itse sitä mieltä, että on joku elimellinen vika, lääkärit sanovat vian olevan henkinen. Aviomies ei myöskään oikein usko että voimakkaat oireet voisivat johtua henkisestä pahoinvoinnista.
Olen tämän sukulaisen kanssa nyt yrittänyt puhua häntä hoitoon, mutta hän on todella vihainen ja kokee että hänen selkänsä takana juonitaan ja että hänestä leivotaan hullua väkisin. Pelkään että välimme menevät, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Eniten pelkään, että tila huononee ennenkuin hän saa kunnollista hoitoa. Pakkohoito ei tule kyseeseen koska ei ole vaaraksi.
Onko kukaan ollut kyseisessä tilanteessa?
Kommentit (3)
Otin riskin ystävyyden menettämisenkin uhalla ja sain ystäväni hoitoon. Ystävyys ei katkennutkaan, vaikka alussa tietysti sain "viestinviejänä" vihat päälle. Ymmärrettyään lopulta oman tilansa ja vointinsa hän ymmärsi myös, miksi toimin siten, kuten toimin. Ystävyytemme jatkuu edelleen. Olet tosiystävä, kun huolehdit hänestä. Voimia sinulle! Voimia tulet tarvitsemaan, varaudu siihen. Toivottavasti sinulla olisi myös joku, joka myös näkee ystäväsi tilanteen ja voisitte yhdessä hoitaa asiaa ja purkaa tuntojanne, joita asian tiimoilta tulee, keskenänne.
Voimahalaus!!! Mahtavaa, että kannat huolta ja haluat oikeasti auttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sukulainen jonka kanssa asiaa yritän hoitaa on aivan hyvänpäiväntuttu, asuu toisella paikkakunnalla. Ystäväni on eristäytynyt pikkuhiljaa, siksi puutun asiaan koska en usko että kukaan muu tekisi mitään. Olemme ystävystyneet lastemme kautta eikä meillä ole yhteisiä tuttavia joiden kanssa asiaa hoitaisi.
Hyvä että asia selvisi kohdallasi parhain päin, toivon että ystäväni ja minun kohdalla käy samoin :)
Pidä peukkuja!
Ja kunhan saat hänet ammattiavun piiriin, niin muista sitten itse hengähtää ja luottaa siihen, että ystäväsi saa apua. Et ole loputtamasti vastuussa, mutta sinnittelethän niin kauan, että saat hankittua apua. Se ei aina ole helppoa ja vaatii melkoista puhelinrumbaa ja kovan sanan sanomistakin välillä. Huomasin silloin, että uupuneena ei takuulla jaksa tässä byrokratiassa apua hakea, jos ammattiauttajat eivät heti paneudu asiaan kunnolla. Siinä vaaditaan oikeasti myös ystävän apua. Vielä kerran: Olet todellinen Ystävä!