Lue keskustelun säännöt.
Poika ei pidä nimestään,vääntää siitä ihmeellisen kuuloisen nimen.Pojalla ikää kolme vuotta.
Kommentit (16)
Pelottaa mitä tämä on? Sanoo en ole Pekko, olen Arttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllästyy varmaan jossain vaiheessa siihenkin.
Pelottaa mitä tämä on? Sanoo en ole Pekko, olen Arttu.
Meillä samanikäinen tyttö, jolla myös tapana väännellä itselleen kaikenlaisia nimiä. MIelestäni aivan normaalia oman "minän" hahmottamista lapsilla. Testailee vain reaktioitasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollain tapaa hän testailee reaktioitasi tms. Liittyy varmaan myös tuon ikäisen mielikuvituksen juoksuunkin, että keksii itselleen uuden nimen ja niin edelleen.
Ja olkoon sitten Arttu :) Kyllä se vielä oman nimensä hyväksyy jossain vaiheessa.
Turha huolestua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
normaaleja ja kivoja naisia heistä kasvoi. Iso täti kutsui itseään ihan alusta alkaen ihan eri tyylisellä nimellä siis heti kun oppi puhumaan ja äitini vaihtoi nimensä 4-vuotiaana. Eivtä koskaan käyttäneet oiekita nimiä ja lopulta ympäristökin tottui oma keksimiinsä nimiin.
Myös meidän lapsemme ovat keksineet itselleen lempinimet ihan pieninä, joilla kaikki heitä kutsuu. Sentään tuntevat ja hyväksyvät omat nimensäkin, mutta ei niitä taideta käyttää kuin koulussa?
Olen joskus kuullut, että lapsi on keksinyt itselleen lempinimen, jossa ei tiettyä, vaikeaa kirjainta ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei lapsi tunne itseään halutuksi vaan lähinnä kolmanneksi pyöräksi?
ja lapsena inhosin sitä, kun nimeäni ei muistettu, vaan minua kutsuttiin jollain vähän samantapaisella mutta yleisemmällä nimellä tai jonkun kaverini nimellä tai ei vaan yhtään millään nimellä.
Tarhaikäisenä kirjoitin piirustuksiin nimen, joka oli ihailemani serkkuni kaverin nimi ja alkoi samoilla kirjaimilla kuin omani. Halusin kovasti samaistua näihin isoihin tyttöihin ja pidin tämän kaverin nimeä parempana, koska se oli yleisempi kuin omani (lapsellakin voi olla käsitys nimien yleisyydestä esim. kirjoissa ja lastenohjelmissa esiintyvien ja radiossa kuultujen nimien pohjalta).
Ala-asteella haaveilin vaihtavani nimeni erääseen sellaiseen tavallaan perusmuotoon omasta nimestäni - tiedättehän nämä nimikirjojen selitykset kuten "V on hellittelymuoto nimestä W, joka juontaa juurensa muinaisesta latinalaisesta nimestä Z, joka merkitsee sitä ja tätä. Olisin siis mieluummin ollut se tavallinen ja vanhanaikainen W kuin uudempi ja ehkä lempinimimäisempi V, jota kukaan ei muista.
Yläasteella ja myöhemmin olisin voinut vaihtaa nimeni taas joksikin tosi erikoiseksi, niin olisi jäänyt paremmin mieleen.
Nykyisin olen kai ihan jonkinlaisissa väleissä nimeni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuuluu juurikin tuohon ikään ja kehityksen vaiheeseen.
lapsi pyörittelee ja maistelee erilaisia nimiä ja kokeilee millainen olisin jos olisin Minttu vai olisiko sittenkin Saara parempi vai tahtoisinko sittenkin olla Daisy.
kuuluu juuri tuonne 2-8v ikään kun lapsi alkaa hahmottamaan omaa minuuttaan ja ymmärtämään nimiä ja miettimään niitä enemmän, että lapsi havaitsee jonkin nimen olevan kivempi tai parempi kuin oma nimensä ja tahtoo tulla kutsutuksi siksi.
kuuluu lapsen kehitykseen, on täysin normaalia ja vieläpä kohtuullisen yleistä että pieni lapsi antaa itselleen itselleen mieluisen lempinimen ja saattaa jopa kieltäytyä tunnistamasta omaa nimeään. toisilla tuo vaihe menee ajan myötä ohi ja toisille se jää päälle ikuisesti.
ettei lapsi tunne itseään halutuksi vaan lähinnä kolmanneksi pyöräksi?
työelämässä,sua sorretaan vai?