Miksi lapsen uskonnolinen kasvatus on aivopesua,

mutta sanominen ettei Jumalaa ole ei ole sitä??

siis ylipäätään puhunut jumalasta onko sitä vai ei.



Poika 7 vee.

ja pohtia sitä omalta kannaltaan.



SIKSI!

Jos lapsi joskus kysyy niin sanon että ei tiedetä, toiset uskoo toisella tavalla ja toiset toisella.

Mun lapsi ahdistuu uskonnosta puhuttaessa, käy ihan itkemään. Koululainen kyseessä. Ateistiperhe, mutten puhu aktiivisesti ateismista tms. Lähiomaisen kuollessa kerroin oman käsitykseni kuolemasta. Lapsi näki vainajan arkussakin, eikä siitä ahdistunut, mutta kirkossa käynnit (joskus esikoulu vei sinne, vaikka kielsin) etenkin pääsiäisenä ja helvetti/taivas yms. puheet ahdistavat.



Lapsen etävanhempi on tullut uskoon ja lapsi on riekaleina kotiuduttuaan hänen luotaan. Lapsen omien sanojen mukaan hän haluaa olla "normaali", eikä olla missään tekemisissä uskonnon kanssa, elää vain ihan tavallisesti. Lapselle on kerrottu eri uskonnoista kotona jonkin verran, mutta myös ET-tunnilla.



Etävanhempi yrittää selkeästi aivopesua, lapsi reagoi siihen voimakkaasti, Minä haluan antaa lapselleni mahdollisuuden valita, kun hän on tarpeeksi vanha tekemään moisia päätöksiä. En dissaa mitään, mutta kotona ei ole mitään uskontoa.

Siinä syytä ihan tarpeeksi pitää turpa ummessa.

ja siksi se voi ahdistaa herkkiä lapsia.



Omat ahdistuu välillä kun lähisukulaiset ovat tietyssä uskonnossa ja jos sitä tulee iso annos se käy ahdistavaksi.



Lapsen tasolla pitäisi osata asioista puhua siis huomioida lapsen käsityskyky.





Etävanhemman pitäisi ymmärtää ettei aja lasta nurkkaan uskonnon vuoksi. Ota yhteys lastensuojeluun ja kysy toimintaohjeita sieltä miten tulisi menetellä.

Kristillisen kirkon opin järjestelmällinen opettaminen on juuri tällainen järjestelmä, joka kyllä toimii hyvin arkisessa elämässä.



Ei meidän kristinuskoa lapsillemme opettavien tarvitse asiaa hävetä, peitellä ja uskon ettei tarvitse edes katua.



Ateistit pyrkivät vain provosoimaan meitä. Meillä on oikeus uskoomme ja lastemme opettamiseen, niin kuin parhaaksi katsomme. Emme riko lakia, emme satuta toisia. Kyllä kristillisen kasvatuksen saanut ihminenkin kykenee ajatteluun aikuisena ja vertailemaan haluamiaan maailmankatsomuksia, Tärkeintä on opettaa lapselle jokin järjestelmä, joka siis on vanhemmista oikea.

Tämäkin nainen uskoo ihan tosissaan tähän henkien kohtaamiseen.



http://areena.yle.fi/toista?id=1550031

"Dokumentti kuljettaa katsojan näkymättömän maailman äärelle. Mäntyharjulainen perheenäiti Niina-Matilda Juhola toimii näkijänä. Ohjaus Kaija Juurikkala"



Toi dokkari kuvaa mun mielestä hyvin kaikkea uskoa. Siinä on portti auki jumalaan/henkiin tms. Kai sen tarkoitus on olla kommunikaatiota. Miksi heille ei oma ehjä minuus riitä? Tähänkö pitäisi lapsia kasvattaa?

Meillä hän on käynyt joka joulu jo 60-luvulta lähtien ja aikoi tulla ensi joulunakin. Joten miten joulupukin muka voi sotkea tähän keskusteluun.

Minun on pitänyt rakentaa itse oma järjestelmä, jonka perustelen ajatuksella oikeudenmukaisuudesta, koska minä en ole vakuuttunut järjestelmästä, joka pohjaa ajatukseen "näin on jumala määrännyt"/"näin uskonto kehottaa meitä elämään". Minusta nuo perustelut eivät ole kestäviä. Onhan uskovillakin oma tahto. Nyt opetan lapsilleni tätä oikeudenmukaisuuen ajatusta ilman jumalan sanaa ja paljon laajemmalta kannalta kuin 2000 vuotta sitten on kyetty ajattelemaan.

Silti en ikinä sano lapsilleni, ettei Jumalaa olisi tai kuoleman jäkeistä elämää, koska en voi sitä tietää. En myöskään uskottele, että näin olisi. Sanon aina että jotkut uskoo niin ja se voi olla totta tai sitten ei. Uskomisestahan siinä on kyse. Ei totuudessa.



Siitä en pidä, että tarhassa opettavat pyhäkoulussa, johon kaikkien on osallistuttava raamatun oppeja, jotka tiede on jo kumonnut.

Kuten tuo kuinka Jumala loi maailman ja ihmiset. Pienet lapset uskovat tosissaan nämä asiat.

Meillä on DVD boxi olipa kerran ihminen ja siinä asiat opetetaan oikein. On siinä lapsilla ihmettelemistä miksi aikuiset ihmiset valehtelevat.

on ennemminkin sitä, että joku saaadaa luopumaan entisistä ajatuksistaan ja omaksumaan toisenlainen vakaumus tai ajattelutapa. Lapsen kristillinen kasvatus ei ole aivopesua, vaan jokaisen perheen etuoikeus. Laki takaa tämän oikeuden. Hassua että esim. maahanmuuttajat ovat ylpeitä islamin uskostaan mutta suomalaiset häpeävät kristillistä taustaansa ja hyökkäävät sitä vastaan.



Tässä painostavan etävanhemman tapauksessa ei ole lapsen etu jos vanhemmat vetävät totaalisesti eri suuntiin, luulen että se ristiriita sinänsä jo ahdistaa lasta, ei välttämättä pelkästään uskon asiat jos ne oikein ja lapselle sopivasti esitetään. Terve hengellisyys ei ahdista lasta, päin vastoin. Epätervettäkin hengellisyyttä on. Usein lapsi alkaa myöhemmin kapinoida sellaista vastaan ja menee jopa toiseen ääripäähän.

että hel***ti sentään laissakin sanotaan niin. Lait ovat ihmisen kirjoittamia ja meidät on opetettu tähän aivopesuun, joka on oikeasti jäänne menneiltä vuosisadoilta.

Meillä hän on käynyt joka joulu jo 60-luvulta lähtien ja aikoi tulla ensi joulunakin. Joten miten joulupukin muka voi sotkea tähän keskusteluun.

Minä saan lahjoja joka joulu, joten joulupukki on todistettavasti olemassa.

siellä näet tuloksia ateistisesta kasvatuksesta. Materialismi, rikollisuus ja piittaamattomuus kukoistaa.

siellä näet tuloksia ateistisesta kasvatuksesta. Materialismi, rikollisuus ja piittaamattomuus kukoistaa.

Miten tämä eroaa länsimaiden tilanteesta, vaikkapa Suomesta tai Yhdysvalloista?

Meidän lapsemme kuuluvat valtakirkkoon isänsä toivomuksen mukaisesti enkä ole lähtenyt aihetta riitauttamaan, pyrin vain kotona kertomaan että uskontoja on monia ja niitä kaikkia tulee kunnioittaa samoin kuin uskonnottomuuttakin ja jokaista ihmistä pitää arvossa. Että uskonnot ovat mielenkiintoisia mutta jokainen voi itse miettiä mihin haluaa uskoa. Ikävin piirre uskonnoissa mielestäni on juuri suvaitsemattomuus, se että omanuskoisuus olisi parempaa kuin muut ja omaa uskontoa tulisi tuputtaa muillekin (lähetystyö). Luterilaisuudessa myös painostava syntikäsite aiheuttaa varmasti ahdistusta lapsessa, tämän muistan oman lapsuuteni kirkkokäynneistä ja siinä pohja sillekin että heti 18-vuotispäivänäni erosin kirkosta. Mutta: perheemme on juuri palannut Suomeen kymmenen vuoden ulkomailla olon jälkeen ja vaikka Suomessa valtiokirkkojärjestelmä onkin ihmettelen suuresti miten suurta osaa uskonnonopetus suomalaisessa koulussa näyttelee! Virsiä lauletaan myös musiikintunnilla "yleissivistyksen nimissä", kirkossa on ehditty puolen vuoden aikana käydä jo useampaan otteeseen (keväällä ja syksyllä) jne. Onko näin kaikissa kouluissa vai onko lapsillemme sattunut erityisen uskontokylläinen koulu?

Kovasti kyllä uskottelette itsellenne olevanne. Suomen kansasta VIIDESOSA ei usko kuten te ja se ei ole ihan pieni määrä... vielä kuitenkin käyttäydytte kuin olisitte yksimielisesti "vallassa". Ateisteja ym. on häviävän vähän ja senkin porukan puolesta kysyn nyt: kuinka monta sotaa ateistit ovat aloittaneet? Entäs wiccat? Satanistit? Agnostikot? Jos osaatte laskea, luku pitäisi olla nolla. No entäs sitten kristityt, kuinka monta sotaa on käyty teidän nimessänne? ...niinpä, aika monta!!

Helsingissä olen tottunut kuulemaan, että uskontoa on vain sille suunnatuilla tunneilla ja esim. historiassa, jossa sitä käsitellään kulttuurisena ilmiönä. Ei uskontoa pitäisi muualla ollakaan. Kysy koulun opettajilta miksi sitä on niin paljon. Koulun yhteislaulujen pitäisi olla sellaisia, että kaikki vakauksesta riippumatta voivat niitä laulaa, eikä siellä nosteta yhtä vakaumusta ylitse muiden.