Sairaanhoitajat!! Millaista oli aloittaa työt ensimmäistä kertaa valmistuttua?

Aloitin työt pitkän ä-loman ja hoitovapaan (viisi vuotta) jälkeen aivan erityyppisessä sairaanhoitajan työssä kuin ennen ä-lomaa ja hoitovapaata. Perehdytystä ei juurikaan ollut, eli olin oman itseni ja aktiivisuuteni varassa. Paremmin nuo vastavalmistuneet pärjäävät kuin useita vuosia sitten valmistuneet, joilla ei ole työkokemusta.

Töihin läksin kun kuopus täytti kolme. Olen vanhusten puolella töissä joten sinne oli tavallaan helppo mennä, ei ole niin akuuttihoitotyötä. Mut otettiin kyllä hyvin vastaan, perehdyin siinä työtä tehden pikku hiljaa. Oon viihtyny mainiosti.

Rohkeasti vain töihin! Nyt on niin kova pula hoitajista, että paikassa kuin paikassa otetaan ilomielin vastaan. Ei pidä tehdä sellaista mitä ei koe osaavansa. Osassa paikoissa saa perehdytyksen, osassa taas ei. Ja sellaista työpaikkaa ei olekaan missä kaikki olis mukavia, auttavaisia jne. Aina siellä on niitä vähemmän avuliaita yksilöitä.



Itse olen valmistunut 10v sitten ja palasin maanantaina 3 vuoden kotona olon jälkeen takaisin työhön, uuteen sairaalaan ja täysin erilaiselle osastolle. Tämän viikon olen ollut perehdytyksessä, eli olen ollut ylimääräisenä ja kulkenut perehdyttäjän matkassa. Paljon jää silti omalle vastuulle ja oman aktiivisuuden varaan.



Säännöt lääkkeiden antamisestakin ovat niin tarkkoja joissakin paikoissa, että ihan naurattaa. Minunkin täytyy jakaa lääkkeet viisi kertaa oikein tarjottimelle yms. ennenkuin saan näyttää kanylointi taitoni nukutuslääkärille ja sitten vielä ylilääkäri tenttaa. Sitten vasta saan iv luvat. Mutta toki ihan hyvä, että ollaan tarkkoja. Minut otettiin hyvin vastaan ja on ihanaa tehdä taas töitä joista todella pidän.

ensimmäisen keikan hyksin erikoissairaanhoidon puolella muistan kyllä ikuisesti, kävin hakemassa pukkarin avaimen ja siellä monitoreihin kykettyjä päivystysalueen potilaita katsoessa alkoi tulla itku kurkkuun, keikkalaiselta kun odotetaan kuitenin aika paljon monissa paikoissa... Illalla pyydettiin kuitenkin jo uudestaan keikalle, että ai se hyvin meni.



Älä pelkää, käy rohkeasti hommiin. mikään ei ole kurjempaa kuin se, että saa työpariksi sellaisen sairaanhoitajan, joka ei uskalla pistää, jakaa lääkkeitä , on ihan tönkkönä kun laitetaan vainajaa tms. Ei sillä ole mitään väliä, ettei tunne osaston käytäntöjä, mutta sillä on, että reippaasti kysyy ja alkaa hommaa tehdä, vaikka sitten sen kaverin kanssa

Kyllä pärjäät. Mene rohkeasti sellaiseen paikkaan, mikä itseäsi kiinnostaa!

Kuten moni jo vastasikin, uudessa työpaikassa on aina edessä uudet haasteet. Kaikki on silti opittavissa ja ainakin omalla osastollani uudet tulokkaat otetaan kyllä kiitollisuudella vastaan. Aina on sovittuna, kenen vastuulla perehdytys on- toki on tilanteita, että on täysi härdelli päällä eikä kaikki mene siis suunnitelman mukaan. Joka tapauksessa johtoajatuksena on, että hyvä perehdytys on lopulta kaikkien etu.



Ja tietty joka työpaikalta löytyy niitä vähemmän innokkaitakin työhönopastajia, mutta kyllä meitä innokkaitakin löytyy ;) Jokainen on joskus ollut se aloittelija, mutta siitä se lähtee. Mukaan vaan reipasta asennetta ja rohkeutta niin varmasti pärjäät!



Lopuksi vielä, uusiin työtehtäviin oppimiseenhan menee useita kuukausiakin, joten sisukkuuttakin tarvitaan. Onnea matkaan ja tervetuloa vaikka meidänkin osastolle:)!

Huonosti otettiin vastaan. Ei mitään perehdytystä, pimitettiin tietoa, haukuttiin seläntakana, kusetettiin ja hyppyytettiin turhaan. Heti ekana päivänä olisi pitänyt osata enemmän kuin vakituiset. pahinta oli kuitenkin tiedon pimittäminen ja oman kruunun kiillotus. 5kk olin siellä työssä. Nyt olen ollut työmarkkinoilta jo 10v poissa(4 lasta, äitiyslomat ja hoitovapaat)

Enkä todellakaan halua enää sh:n hommiin. Tuo työpaikka sai kammon aikaan. Moni jäänyt jo porukasta eläkkeelle. Ehkä henki parannut, mutta... yhä hakevat paniikissa sijaisia

noin helpolla pidä periksi antaa. Kyllä hoitoalalla on monia todella hyviä työyhteisöjäkin.