Säästöä vuodessa n.440 euroa!
Joudun ajamaan työmatkoja n. 100km päivässä.
Nyt kun bensan hinta on n. kuukaudessa tullut alas ihan kivasti, laskin nopeasti, että nykyisellä hinnalla verrattuna n. kuukauden takaiseen hintaan säästän n. 440 euroa vuodessa. Se on todella paljon, etenkin kun eletään kädestä suuhun. Ruokaan jää n. 300 euroa kuussa ja laskuja jää maksamatta. JES!
Niin kerrottakoon, että asumme sen verran kaukana kaupungista, jossa käyn töissä, etten pääse töihin millään julkisella. Työaikakin on sellainen, etten ehdi aikaisimmalla töihin ja takasin lähtisi linja-auto n. klo 20.00 vaikka työt loppuvatkin aikaisemmin. Lisäksi en aina mene samaan suuntaan töihin. Nyttenkin parista vuorosta, jotka ylleensä kulkee, otettiin toinenkin pois. Tämä siis tiedoksi niille, jotka kuitenkin ihmettelevät, että miksi kuljen omalla autolla.