Onko pessimisti opittua, geeneissä tulevaa vai mitä?

Missä suhteessa, en tiedä, varmaan tapauskohtaista.

Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus eli lapsen kasvuympäristö ja lapsuuden aikaiset tapahtumat vaikuttavat siihen, miten ihminen reagoi asioihin. Jos lapsen tarpeita ei täytetä ensimmäisen ikävuoden aikana riittävän hyvin eikä hänen tunnetarpeisiin osata vastata myöhemminkään, lapsi yleensä oppii suhtautumaan negatiivisesti sekä itseensä että kanssaihmisiinsä - hän oppii, ettei saa apua eikä ole avun arvoinen. Hänelle kehittyy siis pessimistinen oletusarvo asioille - mitään hyvää ei tule tapahtumaan/ihmisten kanssa ei voi kuin pettyä yms.

Mietipä nyt, jos vanhemmat jauhavat sinulle 20 vuotta kuinka surkeaa kaikki on, ovat masentuneita, alakuloisia, kärttyisiä, latistavat ilonpurkauksiasi, niin miten siinä lapsi voisi olla elämäniloinen ja optimistinen?

kielteinen ihminen?

Kuinka muutan ajattelutapani toiseen?

Onko jotain kirjoja esim aiheesta saatavilla, hyväksi koettuja ?



Kiitän :)



t ap

Se on pitkällinen prosessi - loppuelämän - ja vaatii sinulta rohkeutta ja työtä.

Tuskin sinusta silti optimistia tulee, mutta tuskin se on tavoiteesikaan. Riittää, kun saa enemmän elinvoimaa ja elämäniloa ja sitähän tulee, jos pääsee eroon pessimistisestä elämänasenteesta - vaikka sitten suht neutraalille "tasolle".



Mikähän kirjallisuus auttaisi? en tiedä nyt yhtään suoraan soveltuvaa kirjaa, mutta

Duedecimin julkaisema voimavaroja arkeen (tai jotain sinnepäin) on ihan hyvä kirja itsetutkiskeluun. Jos olet myös masentunut, niin mielenterveyden hoitoon on olemassa kirjallisuutta (kuntokirja tms.? mielenterveysseuran julkaisu) myöskin.



Hyvää jatkoa sinulle! Ole kärsivällinen, muutokset tapahtuvat hitaasti mutta ovat kuitenkin sen arvoisia, sinulla on loppuelämä aikaa muuttaa ajatteluasi askel askeleelta.

siitä oli muistaakseni juttua lokakuun vauva-lehdessäkin.

siksihän toiset tarvitsevat niitä mielialalääkkeitä kun kaikki ei ole omassa aivokemissa kohdallaan.

Hän on Suomen tunnetuin temperamenttitutkija. Temperamentti on synnynnäinen ja siirtyy geeneissä. Yksi pysyvistä temperamenttipiirteistä on se, meneekö ihminen luonnostaan innokkaana ja uteliaana uutta asiaa kohti vai vetäytyykö hän ensin tarkkailemaan sitä kauempaa.



Temperamentit on pystytty todistamaan aivotutkimuksella eli eri temperamenttisillä ihmisillä on erilainen aivokemia. Kyse on esim. serotoniinin ja melatoniinin määristä aivoissa.



Temperamentin päälle rakentuu opittu persoonallisuus. Jos lasta ohjataan oikein, temperamentin kielteiset piirteet voidaan häivyttää lähes kokonaan niin että ne eivät haittaa arkielämää. Stressi- ja kriisitilanteissa ne kuitenkin tulevat väistämättä esiin.



Jos vetäytyvällä temperamentilla varustettua lasta opastetaan liian karskisti eikä hänen turvallisuudentarvettaan oteta huomioon, hänestä tulee helposti masentuva ja asenteiltaan kielteinen. Toisaalta jos temperamentiltaan aktiivista ei rajoiteta, hän ei opi lainkaan ottamaan toisia huomioon.

Hän on Suomen tunnetuin temperamenttitutkija. Temperamentti on synnynnäinen ja siirtyy geeneissä. Yksi pysyvistä temperamenttipiirteistä on se, meneekö ihminen luonnostaan innokkaana ja uteliaana uutta asiaa kohti vai vetäytyykö hän ensin tarkkailemaan sitä kauempaa.

----------

Temperamentin päälle rakentuu opittu persoonallisuus. Jos lasta ohjataan oikein, temperamentin kielteiset piirteet voidaan häivyttää lähes kokonaan niin että ne eivät haittaa arkielämää. Stressi- ja kriisitilanteissa ne kuitenkin tulevat väistämättä esiin.

Mikä sitten on negatiivista ja mikä ei? Mielestäni esim. tuollaisella vetäytyvällä henkilöllä on vaan korkeampi eloonjäämisvietti...ensin tutkaillaan onko joku uusi tilanne turvallinen ennen kuin siihen heittäydytään.

On hyödyllistä, että meitä on joka temperamentilla varustettuja, koska kaikki temperamenttipiirteet ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä joissaikin tilanteissa mutta haitallisia toisissa. Kyse on ihan vaan tilanteista. Ihminen voi valita esim. temperamentilleen huonon ammatin, erittäin vetäytyvä ihminen stressaantuu helposti asiakaspalvelijana kun taas erittäin aktiivinen ei osaa tehdä mitään tarkkuutta vaativaa kunnolla. Jos osaa valita temperamentilleen sopivan ammatin, menestyy hyvin. Ja jos vanhemmat osaavat ohjata lasta oikein, hänelle kehittyy joustavuutta riittävästi melkein mihin tahansa ammattiin ja tilanteeseen.



Nyt puhuttiin masennuksesta ja taipumuksesta siihen. Kai voi sanoa, että masennus, joka on kuolemaan johtava sairaus, on negatiivinen asia. Ja tosiasia on, että vetäytyvän temperamentin omaavilla on aivoissa tavallista vähemmän nimenomaan serotoniinia, jolla on yhteyttä masennukseen. Itsellänikin on tämä synnynnäinen piirre. En silti vaihtaisi temperamenttiani toiseen, koska minusta on ihanaa tehdä asiat kunnolla loppuun asti ja osata ottaa myös toiset huomioon, mihin rohkeamman temperamentin omaavat kanssaihmiseni eivät yhtä helposti pysty.

en koe olevani masentunut vaikka silti lähes aina huomaan ajattelevani asioista sen negatiivisen puolen, vaikka tietäisin että se menisi ihan omalla painollaan.

Ihmismieli on ihmeellinen...



t ap

vaan ikuinen optimisti. Seki on joskus kauheen rassaavaa, ainaki mun miehen mielestä (se on pessimisti). Mä tykkään kaikesta, enkä ota mistään stressiä. Riidatki unohdan nopeesti. Joskus ihan harmittaa etten osaa mököttää.

Mun mielestä ei ole niin sanottua että se tulis vanhemmilta ja heidän opetuksistaan. Mun kohdalla ei todellakaan ole niin. Mun kohdalla pessimismi on kehittynyt ihan vain negatiivisten elämänkokemusten myötä.

ratkaisevaa on se, miten ympäristö (=omat vanhemmat ja muut merkitykselliset ihmiset) siihen suhtautuvat. Jos näiden välillä on ristiriita, eli vanhemmat eivät osaa tai pysty hyväksymään temperamenttia ja toimimaan sen mukaisesti, lapsi tuntee olevansa huono ja hänelle muodostuu negatiivinen minäkuva yms.



Negatiivisuus elämänasenteena voi siirtyä vanhemmalta lapselle ajattelumallina, mutta useimmin kyse varmaan on siitä, kun lapsesta tulee hyvin pessimistinen, että kyse ei ole vanhemman ajattelutavan omaksumisesta vaan siitä, että lapsella ei ole turvallista kiintymyssuhdetta vanhempiin (jotka voivat siis olla optimistejakin), ja tämä opittu tapa reagoida on kehittynyt ihmiselle omimmaksi tavaksi suhtautua asioihin. Ensimmäisen ikävuoden tapahtumilla on ratkaiseva merkitys (kaksi seuraavaakin ovat tärkeitä) ihmisen kiintymyssuhteelle ja siihen, millaisia reagointistrategioita ihminen omaksuu.

Ne muokaavat vauvan ja lapsen aivoja (synapsiyhteyksiä) ja aivokemiaa, eri välittäjäaineiden toimintaa vahvistamalla tiettyjä synapsiyhteyksiä (ne jotka toistuvat) ja sammuttaen niitä, jotka eivät ympäristöärsytyksen puutteen vuoksi ole aktiivisessa käytössä. Siten se miten vanhemmat ja etenkin ensisijainen hoitaja (usein äiti) kohtelevat ja suhtautuvat lapseen vaikuttaa myös lapsen aivojen toimintaan ja välittäjäaineiden, kuten serotoniinin erittymiseen.



t. 2/5