Onko lastemme hoitajilla oikeus tietää työaikamme??
Lapsemme ovat aloittamassa kunnallisessa päivähoidossa, hoitopaikassa joka on tarkoitettu vuorohoitoa tarvitseville lapsille. Tänään puhuessani päivähoidon ohjaajan kanssa hoidon aloitusajankohdasta hän mainitsi minulle, että antaessani hoitoajat on minun annettava selvitys myös minun ja mieheni päällekäisistä työajoista päivähoitopaikkaan. Ymmärrän kyllä että vuorohoito on tarkoitettu käytettäväksi vain silloin kun siihen on pakottavat syyt, mutta tuo käytäntö tuntui aika kummalliselta. Meillä on käytössä rajattu määrä hoitopäiviä/kk eikä koskaan ole vielä käynyt mielessä viedä huvikseen lapsia hoidettavaksi iltaisin tai viikonloppuisin. Onko samanlainen systeemi käytössä muissakin vuorohoitopaikoissa?
Toinen lapsistamme on ollut pph:lla eikä hän koskaan kyselly töidemme perään vaan piti ihan itsestään selvänä ettemme huvikseen raahaa lasta iltaisin/ todella aikaisin aamulla hoitoon.
Kommentit (19)
Haluasin vaan tietää mihin se perustuu, ja miksi ne täytyy ilmoittaa. Ei omissa vuoroissani ole mitään ihmeellistä, eikä mitään miksi en voisi niitä sinne ilmoittaa lähinnä tämä hiertää miestäni joka pelkää, ettei pysty enää työvuoron jälkeen lepäämään ennen kun on haettava lapset.
käytännössä tää ainaki meillä tarkotti sitä, että mä vein lapset hoitoon puolta tuntia ennen vuoron alkua että kerkes vaihtaa vaatteet yms., mutta hain noin 15min päästä vuoron päättymisestä yleensä.
Hoidossa oli myös "sääntö" jonka mukaan vuorotyötä tekevällä oli lepoaika muistaakseni 7h että kerkes nukkua töiden jälkeen. Tai varmaan lähinnä yötöitä tekevällä. Eihän se nyt parhaimmillaankaan varmaan meinaa ku kuuden tunnin yöunia jos sitäkään, mutta näin hoito oli sen määrännyt.
Millasta vuoroa se miehesi sitten tekee jos tarvii lepoajan töiden jälkeen?
Oisko sovittelukysymys hoidon kanssa?
En tiedä, minkä muun työvuoron jälkeen tarvittaisiin erityistä lepoa.
Kyllä sitä normi duunarikin urakalla koko päivän fyysistä duunia paiskottuaan mielellään rauhassa oikaisisi itsensä hetkeksi, mutta ei kun vaan tarhan kautta kotiin.
Ne lasten hoitoajat on tosi tärkeitä tietää, jotta hekilökunnan työvuorot osataan suunnitella ja mitoittaa oikein. Heilläkin on oikeus tietää työvuoronsa ajoissa.
Niitä huvikseen hoitoon raahaavia vanhempia löytyy! Tosi hyvä, kun kysytään työajat ettei joku käytä väärin päiväkotia. Lapsia saa olla tietty määrä per hoitaja eli senkin takia lapsia ei voi huvin vuoksi hoidossa pitää.
joissain paikoissa vaaditaan jopa työnantajan vahvistamat työvuorolistat... syynä väärinkäytökset.
ettei hoitajiakaan ole vielä palkattu, joten noista säännöistä ja sopimisista en viel osaa sanoo mitään. Mieheni on vuorokauden töissä putkeen mikä pahimmillaa voi tarkoittaa ettei hän kotiin päästessään ole nukkunut 1, 5 vuorokauteen. jo pelkkiin matkoihin hänellä menee 2h suuntaansa. Ollaan myös huolissaan siitä jos joutuukin jäämään miehistövajauksen tai isomman keikan takia ylitöihin eikä pääsekkään hakemaan lapsia silloin kun piti, että löytyykö hoitopaikasta joustoa tuon suhteen yhtään.
Mieheni työskentelee siis palomiessairaankuljetajana, ja työaika on aina sama... tuntuu vähän tyhmältä kirjoitella sitä sinne, kun oikeasti olisi järkevää hakea ja vedä lapset minun vuorojeni mukaan jolloin ei joutuisi miettimään noita mahdollisia muuttuvia tekijöitä.
Hoitovuorot on tietenkin ilmoitettava ajoissa jotta hoitajia on oikea määrä.
Oliskin tosi vinkee alkaa pyytelemään työvuorolistoja, kun oikeastaan mielestäni ne päivät jolloin lapset eivät ole hoidossa, mutta minulla on töitä eivät millään tavalla kuulu hoitopaikalle ja tuskin työnantaja alkaa tehdä pyyntöjeni mukaan karsittua listaa. Kyllä hoitopaikalle täytyy riittää, että niiltä löytyy puhelinnumerot työpaikoilleni/mieheni työpaikalle ja tieto missä milloinkin olen hommissa. Jos epäilyttää niin ainahan voi soittaa ja tarkistaa.
että meillä tosiaan homma oli selitetty hoitoon ja heille riitti, että ilmotin lasten hoitovuorot omien vuorojeni mukaan enkä merkannu ollenkaan ukon vuoroja listaan. Sitten aina sitä mukaan peruin niitä hoitoja (vein 6vkon listan aina kerralla ku sen pituinen työvuorolista meillä töissä on) jos ukko oli kotona mun ollessa töissä. Tai ilmotin, että nyt ukko tuoki esim. pari tuntia myöhemmin hoitoon mitä oli ilmoitettu tai tuodessa ilmoitin (oli sovittu että sillon kerkee ilmottaa) että ukko hakee tänään esim. sen kaks tuntia ennemmin mitä oli vuoroksi ilmotettu.
Niin ja vuoron peruutukset ilmotettiin edelliseen iltaan klo 18 mennessä, se oli tuolla hoidossa käytäntö. Samoten jos tiesin jo illalla (ts. ukko pysty arvioimaan jo sillon millanen päivä seuraava päivä tulee olemaan) niin ilmotin jo sillon.
Kyllä mun mielestä tuommosen vuoron jälkeen kuuluis vähintään se 7h lepoaikaa!! Suosittelen sopimaan hoidon kanssa, että onnistuisko hoitovuorot ilmottaa sullaki vaan omien vuorojen mukaan!!
Ympärivuorokautisen päiväkodin kustannukset ovat todella korkeat ja siksi lasten paikallaolo täytyy tarkasti määritellä.
Jos tarvitsette vuoropk:ta, silloin sekä sinä että puolisosi olette vuorotöissä. Silloin molempien työvuorot tulee ilmoittaa. Ihan normaalia, kaikilla vpk:issa.
Miehelläni on työvuorot määritelty ennakkoon 3 vko, minulla työ, jossa paljon matkoja. Yleensä tiedän matkat etukäteen, mutta toisinaan päivän tai kahden varoitusajalla.
Meillä on peruslista hoidossa, jossa merkintä, että äidillä saattaa olla äkillisiä työmatkoja. Ja se riittää. Ja ilmoitan niistä heti kun tiedän. Ja jos Pietarissa ollessa tiedän, että kone myöhästyy, laitan siitä hoitoon tekstiviestin tai soitan. Silloin tietävät että nouto myöhästyy.
Annat listat, tai oikein työvuorolistat, jos vaaditaan hoitopaikkaan. (Yövuoron jälkeen sitten kirjoitat vaikka että isä nukkuu tyyliin 14.00 asti ja hakee lapset sitten. Kyllähän nyt vuoropäiväkodissa ymmärretään, että yövuoron jälkeen nukutaan unet.)
Vuorohoito on kunnille niin kallista, että väärinkäytökset halutaan karsia. Oman kuntani nettisivuillakin mainitaan, että vuorohoitoon on toimitettava työnantajan laatimat työvuorolistat. (kaikki kunnat eivät ole näin tarkkoja vaan vanhempien kirjoituksiin luotetaan.)
Meillä vaan miehellä ei ole työaikoja niin vaikea on ilmoitella hänen tilannettaan, kun tilanteet vaihtelee. Omat työaikanikin ovat hyvin vaihtuvia, peruslista löyt yy, mutta muutoksia on tosi paljon. No sitten ne pk.ssa aina naureskeli / kauhisteli kun heillä ei ollut aivan varmuutta milloin haetaa ja tuodaan. Meillä oli kyllä aina se periaate, että jos vanhemmat on kotona niin lapsetkin ovat.
vuorohoitoon pitää olla esitää ne työajat.
Olen ollut mukana monessa vanhempainillassa vuoropäiväkodissa ja joka kerta pk:n johtaja on muistanut huomauttaa tuon asian.
Päivähoitopaikkamme ei ole auki 24h, (alunperin piti olla, mutta nyt siihen on tullut jotain muutoksia??) vaan pidennetysti klo.22 asti ja viikonloppuisin ilmeisesti klo:6-19. Näin olen ainakin ymmärtänyt ja siellä on hoidossa ilmeisesti myös ihan normaaliin aikaan hoitoa tarvitsevia.
Oikeasti tämä systeemi on ihan uusi ja tietoa siitä on tullut hyvin tipottain, useimmiten melkein puoliväkisin vääntämällä.
Jos oikein käsitin on meidän ilmoitettava hoitopäivät/ kaikki muutokset niihin viimeistään viikkoa aikaisemmin ja tämän jälkeen perutusta vuoroista menetämme aina hoitopäivän meillä siis 15pv/kk käytössä, en tiedä vielä onko määrä riittävä.
Joo, tosiaan niin se on, että vanhempien työvuorojen mukaan määrittyy tarve vuorohoidolle. Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta kuten päivähoitoon. meillä tyttö vuorohoitoryhmässä ja heillä on käytössä "hoidontarve lista", johon vanhemmat merkitsevät omat työaikansa, sekä lapsen tulo/hakuajat ja näitä noudatetaan. Ei minullakaan ole käynyt mielessä viedä lasta hoitoon muuten vain illalla tai aikaisin aamulla. hoitajien työvuorot suunnitellaan pitkälti sisällä olevien lasten määrän mukaan, ainakin meidän pk:ssa.
nyt menetimme vuorohoitopaikan, koska kunnassamme niin suuri pula vuorohoitopaikoista. Surullista, koska tarvitsemme ajoittain edelleen vuorohoitoa, tosin harvakseltaan. Nyt olen kuullut, että ko päiväkodissa kuitenkin on nk. päivälapsia. Harmittaa :(
siitä ettei vanhempi saisi levätä. Ihan antavat hakea klo 16 jos ollaan oltu miehen kanssa yövuorossa ja mulla loppuu aina 7:15 työt, miehellä hilkun aikaisemmin mutta yleensä sillä menee aina vähintään sen tunnin yli. Kyllä mun mielestä on oikeus nukkua se 7-8 tuntia vuorokauteen vanhemmallakin. Eikä meillä ole kyllä sitä ikinä kyseenalaistettu.
Meillä oli varattu puol tuntia ns. siirtymäaikaa hoidosta töihin ja päin vastoin
Mun työmatka kestää 1h 10min ja samassa kaupungissa olen töissä missä asunkin.
oma sekä puolison työaika ja lapsen hoitoaika erikseen. Miehen työaikaa en kyllä ikinä merkannu ku tekee rekkahommia ja lähdöt ja tulot ei oo aina ihan minuutilleen eikä ees tunnilleen, riippuu niin paljon kuorman määrästä. Omat työajat kyllä merkitsin niinku oli työvuorolistaan laitettu.
Mikä siitä tekee niin pahan laittaa ne omat työajat siihen??