Minulla on pojat 8, 7, 5 ja 2v.

:)

Organisointikykyä löytyy. Mies on reissutyössä ja arki on pääsääbntöisesti vastuullani. Ja tavis olen myös. :)



Sekin pitää paikkansa, etten ole kouluttautunut sitten yo-tutkinnon. Tosin kirjoitin aikoinani ihan hyvät paperit, mmm. kaksi ällää. Satunnaisia osa-aikatöitä olen tehnyt. Niihin olen päässyt ilman koulutustakin. Haaveilen yliopisto-opinnoista ja olenkin aloittanut itseäni kiinnostavaan alaan tutustumisen avoimen yo:n kautta.



Ap

Nyt vain niin hankala makuuasento, kun rötväilen sängyllä ja nukutan nuorimmaista.



Ap

Mulla on pojat 5, 3, 8 kk ja yhdestä vielä haaveilen parin vuoden päästä. Silloin mullakin ikää vähän päälle kolmekymppiä :)

Niin, voihan olla, että sullakin käy näin hyvä flaksi, että saat neljännen pojan! :) Itse sain ensimmäiseni 21-vuotiaana. Ja siis parin kuukauden päästä tulee tuo maaginen 30 täyteen. Tosin olen jo koko tän vuoden totutellut ajatukseen siitä, että pian kirjoitan ikäni alkavaksi numerolla kolme... :)



Ap

en kysy ilkeilläkseni vaan tossissani,meillä on kolmannen rakenneultra tunnin päästä ja jännään onko tämäkin tulokas poika. Voin sanoa rehellisesti,että haluan tytön,mutta toisaalta ajattelen välillä et osaisinko edes olla tytön äiti :D:D

sekä elää perhekeskeistä elämää sekä rakastaa lapsiaan.

Toki jo etenkin neljännen kohdalla odotimme jännityksellä, että sattuisiko olemaan tyttö, mutta sitten kun poika tupsahti maailmaan, tuntui, että no näinhän sen piti ollakin. :) Olen tiennyt vain toiseksi vanhimman lapsen sukupuolen etukäteen, ja senkin vasta kolmea viikkoa ennen hänen syntymäänsä, kun jouduin käymään ylimääräisessä ultrassa.

Ja toisaalta : ehkä meillä on vielä hyvä "syy" viidenteen lapseen... ;)



Ja kyllä : olen perhekeskeinen ihminen, ja vaikka lapset paljon voimia ja omaa aikaani kuluttavatkin, heistä saa vastaavasti paljon elämäniloa ja toiveikkuutta myös itselleen. Nykyajan minä-keskeisessä yhteiskunnassa on ihan tervettä oppia elämään edes jonkin aikaa elämästään toisten ehdoilla - tässä tapauksessa omien lastensa ehdoilla. Toivon, että heillä olisi aikuisena tunne perusturvallisuudesta ja he vielä silloinkin tuntisivat, että äiti rakasti ja rakastaa. Ja isä.



Toisaalta on hienoa, että ihmiset tekevät erilaisia ratkaisuja ja toiset kokevat suurta mielenkiintoa uraa kohtaan. Myös itse ikävöin älyllisiä haasteita ja siksipä aloitinkin avoimen opinnot. Ne ovat mahdollisia tässä elämäntilanteessa.



Ap

Vai vähän elämässä saavuttanut? No paljonhan tuo on saavuttanut kun on neljä tenavaa. Loppujen lopuksi ihmisen suurin saavutus ja päämäärä maapallolla on tuottaa paljon jälkeläisiä. Työ ja ura on pohjimmiltaan vain elämisen tarpeiden hankkimiseksi kuten esim. metsäneläimilläkin, jotka pyydystävät ruokaa elääkseen. Biologinen tehtävä on jotain aivan muuta. Vanhuksen elämässä näkyvimmät saavutukset ovat lapset, ei suinkaan se työ minkä avulla hän pesueensa aikoinaan ruokki.

Aivan totta! Saavutuksia voi mitata niin monella asteikolla. Itse en koe lapsia sinänsä minään saanutuksena tai "projektina" - usealle jo yksikin lapsi tuntuu olevan projekti projektienjoukossa - , vaan he ovat minulle rikkaus elämässä ja jollakin tavalla muistutus elämänjatkumisesta ja siitä, että minulla on paikkani sukupolvien ketjussa.



En koe, että olisin jäänyt mistään paitsi tai olisin saavuttanut vähän elämässäni. Uran kannalta kyllä, elämän kannalta en. :) Elämä on sarja valintoja. Elän täyttä elämää ja minulla on vielä aikaa tehdä elämälläni ihan mitä vain!



Ap