Onko täällä muita, jotka kykenisivät elämään lapsettomana?

Tuossa ketjuissa "elämä ilman lapsia" moni sanoisi olevansa onnettomampi ilman lapsia, tai jopa ahdistunut.



Minusta ajatusmalli on omituinen... En olisi ilman lapsia sen onnettomampi. Ehkä haluaisin omia lapsia, mutta en usko, että se olisi minulle mikään kynnyskysymys.

Enemmän se varmaan kismittäisi jos ei olisi voinut saada lapsia vaikka olisi halunnut kuin se fakta ettei olisi lapsia.

Eihän lapsettomana tarvitse elää, vaikkei omia lapsia olisikaan. Meilläkin on perheessä kaksi miehen lasta, joten ei tarvinnut laittaa itse lapsia maailmaan ollenkaan. Olen nyt yhtä kokemusta rikkaampi, mutta onnellisuuteeni lapset eivät ole vaikuttaneet ratkaisevasti. Onneni tulee enemmänkin elämänhallinnan tunteesta ja aikuisista ihmissuhteista.

elämään tälläkin hetkellä ilman lapsia, joita kyllä kovasti toivoisimme mutta joita emme ole saaneet.

mutta kaikki ei ole silloin yhtä onnellisia.



Se on ihan mahdoton sanoa, olisiko itse onnellisempi vai onnettomampi vai yhtä onnellinen kuin nyt, jos asiat olisivat ihan toisin. Ihan pelkkää jeesustelua väittää mihinkään suuntaan.

Itse asiassa mietimme hyvin pitkään miehen kanssa hankimmeko lapsia ollenkaan. No nyt on hankittu lapset ja eletään lapsiperhearkea, mutta emme todellakaan sellaista, jossa elämä pyörii vain lasten ympärillä. Meillä on myös omaa aikaa ja käydään säännöllisesti miehen kanssa kahdestaan ulkona ja viikonloppureissuilla. Valitettavasti moni mamma vaan antaa itsensä rupsahtaa jo kolmikymppisenä ja unohtaa naiseuden heti kun saa lapsia. Myös äiti voi olla kaunis ja naisellinen!

Ei oltu ensinkään varmoja halutaanko lapsia ylipäänsä. Yksi sitten hankittiin, enempää ei tule. Lapsi on tietysti tosi tärkeä osa elämäämme, muttei sen keskipiste (kuten ei myöskään esim. työ tai harrastukset).