Äidit jotka mietitte että ette tahdo toista lasta, mutta teitte sen silti...

Lista on loputon.

Olen yhteen tyytyväinen, ja ihana lapsi onkin! Mutta... en halua enää olla raskaana... en jaksa enää sitä rumbaa. Ja mies haluaisi 3 lasta.

Mutta jaksaako mies odottaa

ja siksi " tilasimme" toisen vaikka ensimmäisen jälkeen en varsinaisesti toista toivonutkaan. Välillä on rankkaa, mutta jotenkin minusta olisi surullista lapsen kannalta, että on yksin. Kaikki paine, mutta myös velvollisuudet tulevat tämän yhden ja ainoan niskaan... Lapset ovat siinä iässä että kinaavat tosi paljon, mutta sitten välillä on suloista kun halaavat ja toinen sanoo että olet mun palas kaveli. =)

jälkeen koetaan äitiys niin hankalaksi ettei toista voi edes kuvitella? Ja samalla riistetään lapselta mahdollisuus sisrukseen. nimim. kolmen alle kouluikäisen onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen äiti

mutta mieleni muuttui. Ennen esikoisen toista synttäriä aloitettiin kakkosen yritys, mutta menikin siinä reilu vuosi ja ikäeroksi tuli 3½vuotta. Mun mielestä lapsen saamiseen tarvitaan kummaltakin ainakin jollainen halu ja varsinkin, kun äiti yleensä hoitaa suurimmaksi osaksi eka kuukausina. Jos itse en olisi halunnut toista lasta, sitä ei olisi tullut, meillä mies haluaisi vielä monta lisää, mutta enempää meille ei kyllä enää tule. Lapset nyt 5v ja 1½v.

mutta raskaus alkoi heti, toisin kuin luulimme. Esikoista jouduimme odottamaan yli vuoden ennen kuin hän sai alkunsa. Sinänsä tähän meni vähän aikaa sopeutua - miten sitä nyt kahden kanssa pärjäisi, ja näin lyhyellä ikäerolla?

Esikoinen on ollut helppo ja ihana lapsi, tosin uhma alkaa nyt nostaa päätään (ikää 2.5v nyt). Kakkosesta tuli onneksi myös helppo vauva, mutta onhan se arki kahta hoitaessa erilaista kuin yhden. Yhden koppaa syliinsä nopeaan, kahden kanssa ei niin vain lähdetäkään.

Hommaa on tuplasti.

Toisaalta olen huomannut, että koko ajan helpottaa. Viime kesänä kun vauva syntyi, esikoinen oli vielä melko lailla vaippapoika. Nyt ei sitä enää ole. Hän on koko ajan omatoimisempi.

Ja kaikkein ihanin: sisarusten väliset katseet, se kiintymys, vauvan nauru kun hän veljeään ihailevasti katselee. Veljen halaukset ja suukot... voi että. Mustasukkaisuus alkaa hiljalleen helpottamaan ja noita hellyydenosoituksia on koko ajan enemmän.

Taloudellista? Ei todellakaan. Silti pärjätään. Helppoa? Ei varmasti.

Olen kiitollinen näistä lapsista jotka sain. Juuri eilen mietitytti 6-vuotias poika tuolla läheisessä leikkipuistossa, joka lyöttäytyi seuraamme. Hän on ollut siellä ennenkin, yksinäisenä, seuraa vailla (mummi asuu samassa talossa ja vanhemmat ja poika käyvät siellä kylässä). Olen iloinen tästä pienestä ikäerosta ja siitä, että lapsillani on sisarus, jonka kanssa jakaa arjen murheet ja lyöttäytyä vaikka välillä vanhempiaan vastaan ;-).

En osaa vastata kysymykseesi. Liekö kukaan. Jos emmit, niin ehkä kannattaa odotella ja harkita. Toisaalta täällä moni kertoo, miten vahinkoraskauskin on alkanut tuntua ihanalta ja pieni ikäero taaperon ja kuopuksen välillä onkin ollut tosi mahtavaa (tai ylipäätään se toisen lapsen saaminen).

Hyvää kesää sinulle!

kun elämä ensimmäisen kanssa näyttäytyi auvoisena eli ehkä kuukausi synnytyksen jälkeen.



minut kuitenkin yllätti se kuinka yksin lapsen hoidon kanssa on ja ilman oikeaa tukea läheisiltä: Lässyttäminen, ylihuolehtiminen ja neuvominen eivät ole minua juuri tukeneet. Työssäni minua kohdellaan viimeisen päälle asiallisesti, mutta lähisuvulta ei saa edes hetken työrauhaa. Miehen kanssa asiat myös menivät solmuun, kun ainuttakaan kompromissia ei löytynyt ja anoppi sotki itsensä meidän elämään.



Silloin ajattelin, että tämä lapsi on viimeinen tähän sukuun, mutta jatkuvasti halusin lisää lapsia, sillä lapset itsessään ovat ihania jos sukua ei tarvitse nähdä.



Niinpä sitten toinen lapsi on tulossa, vaikka pelottaa miten tämän kanssa käy, mutta olen ajatellut, että olen todella vähän sukulaisten kanssa tekemisissä, vaikka sitten joku suuttuisikin. Parisuhteen pitäisi olla nyt myös paremmassa kunnossa.



Voisitteko tekin jotenkin ajatella helpottavanne vauvaelämää ja erilaisia paineita. Miettiä miten lasten kanssa olosta voisi nauttia.. Voihan lapsen laittaa hoitoonkin heti 9kk, aikaisemmin jos isä jää kotiin tms.

7 on tyytyväinen kolmen alle kouluikäisen kansssa, joten KAIKKIEN MUIDENKIN PITÄÄ OLLA!!! niin just!



Eikö lapselta riistetä jaksava äiti jos perheeseen syntyy koliikkivauva? Voishan ajatella näinkin päin. Tai, jos äiti ei halua toista lasta ja tekee sen painostuksen alla, niin eikö lapselta riistetä oikeus olla haluttu lapsi?



Vai onko se vaan niin yksinkertaista, että sellaisilla ihmisillä jotka ei jaksa kolmea alle kouluikäistä, ei ole oikeus tehdä lapsia???

..vauvakuumetta rajottaa tuttavaperhe jossa nainen on ku tyranni ja voihkii kun lapsienkans on rankkaa ja kohtelee lapsia kaltoin mielstäni (huutaa, komentaa tauotta, ei pidä sylissä, suukottele, tms. lapset 1v4kk ja 3v7kk) mies on yks juntti ja nyrkin ja hellanvälis, miehellä ei omaa elämää vaan hyppii naisen pillin mukaan ja alistuu kaikkeen, sen onni on jos saa pelata tietokonetta parituntia viikossa. Niille kolmas tulossa ja tässä miehen kanssa odotetaan että koska tyrannin mies ottaa ja lähtee.. ei haluta meidän arjesta sellaista..

Mikä ihme siinä on, että lapsia on " pakko" tehdä useampia?

Tälläkin keskustelupalstalla on jo useampaan kertaan todettu, ettei se sisaruussuhde välttämättä ole pelkästään hyvä asia eikä ainoat lapset välttämättä kasva kieroon ja yksinäisiksi vaikka ainoita ovatkin.

Minäkin olen elämääni tyytyväinen ja onnellinen YHDEN lapsen äiti.

Ja jaksaisin kyllä hoitaa vielä toisenkin (tai vaikka useammankin), mutta en halua enempää lapsia.

Vierailija:

jälkeen koetaan äitiys niin hankalaksi ettei toista voi edes kuvitella? Ja samalla riistetään lapselta mahdollisuus sisrukseen. nimim. kolmen alle kouluikäisen onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen äiti

raameihin on mahduttava tai muuten joudut suurennuslasin alle!



- jos ei ole lapsia ollenkaan, olet itsekäs! Pienin murhe ihmisillä on silloin ajatella, josko joku pariskunta ei lapsia edes saa



- jos sinulla on yksi lapsi - olet itsekäs! Et " anna" lapsellesi sisarusta! Olet laiska! Eikö lapset merkitse sinulle mitään?



- jos sinulla on kaksi lasta ja mielellään vielä tyttö ja poika, moni sanoo (tiedän kokemukesta), että nyt on sitten paketti täydellinen, kun on molempia tms. Huh! Mites ne joilla on kaksi tyttöä tai kaksi poikaa - eivätkö heidän perheensä ole " täydellisiä" ... huoh.



- jos on kolme lasta - mikäs suurperhe sieltä on tulossa. Ettekö ajattele itseänne ollenkaan? Miten jaksatte?



- neljän lapsen kohdalla ja jälkeen ihmiset varmaan lopettavat kommentoimisen ja kuiskivat selän takana: voi kauheaa, ovatko jotain uskovia tms.



Että tee siinä sitten kaikille mieliksi...

Typerää, että jotkut ajattelevat, että kaikkien velvollisuus on tehdä min. 2lasta.

ikäeroa lapsilla. Kolmatta mietin kovasti, mutta aika ei tunnu vielä kypsältä, joten voi olla, että ikäeroa tulee taas se 5 vuotta. On tässä hyvätkin puolensa, kun pienestä lapsesta saa nauttia kunnolla, kun talossa on vain yksi vauva/taapero kerralla.

Itse en ole tätä lasta koskaan halunnut, annoin vaan miehelleni periksi. Hän halusi kovasti vielä toista lasta, ja koska rakastan häntä ajattelin kerrankin olla mieliksi.



Lisäksi arvelin, että rakkaalle lapselleni olisi hyvästä jos on sisarus. Olisi hänelle aika kurjaa olla ainoa lapsi.



Jos tämä toinen lapsi joskus kysyy miksi hänet tehtiin, niin vastaan takuulla että kumpikin halusimme sinua.

No ei sitä yritystä heti ole aloitettu. Lapsi on nyt 3v 1kk..



Ja tähän keskusteluun, että ei kai kukaan tee lapsia sen takia, että on pakko tai joku sanoo.. näin normaalitapauksissa, mutta eiköhän jokainen mieti asioiden eri puolia ja mitä " yleensä ollaan mieltä" ,vaikka se ei suoraan omiin päätöksiin vaikutakaan.



Olen huomannut, että etenkään vähemmän koulutetut ihmiset eivät yhtään ymmärrä jos joku haluaa pohtia jotain asiaa eikä heti päätä tai julista suureen ääneen, että " no näin se on" ja kirves pöytään..



Itse olen ollut sitä mieltä, että pienempi ikäero on parempi kuin suuri, mutta silti kovasti pohtinut, mitä asian kanssa tekisin. Joskus on kiva kuunnella ihmisten kokemuksia ja punnita niitä sitten itsekseen eikä se tarkoita sitä, että ei olisi mielipiteitä tai ei osaisi tehdä päätöksiä