Estoisia miehiä - ei kai???
Muutamissa kirjoituksissa on tullut esille miesten seksiin tai itseensä liittyviä estoja. Siitä olen vähän hämmästynyt. No, tosin miesten kanssa en ole puuhastellut, mutta naisten estoisuutta joskus olen pohtinut. Pimpsaan ei saa koskea saati nuolla. Näitä pimeässä touhottavia vain yhdessä asennossa harrastavia on kohdalle jonkin verran sattunut. Miksi sitten leikkiin lähteeollenkaan noin rajoittuneilla eväillä - kysyn vain???
Mistä tuo rajoittuneisuus naisilla on peräisin? Entä onko tällaisia miehiäkin paljon?
Kommentit (2)
Kertomasi on mittapuuni mukaan oikein normaaleissa rajoissa. Näinhän se on, että omien halujen mukaan kaikkien suotaneen edetä. En ole ketään sen enempään pakottamassa enkä edes vaatimassa.
Mutta jos nuolemiseen suhtaudutaan ehdottomalla eillä, niin sitä jo mietin, että onko kyseessä häveliäisyyttä vai mitä. Jos taas sormin ei saa koskea, niin siihen tyssäs...
Asentojahan ehtii kokeilla vaikka tusinan verran - jos ei toisenkin. Välillä tuntuu paremmalta välillä taas katsotaan josko toinen nauttii enemmän. Kaikkea ei siis toki tarvitse yrittää, mutta avoimin mielin aina uutta saatetaan löytää.
En ole törmännyt estoiseen mieheen.
Mutta...nykyisen mieheni mielestä olen estoinen, kun en niin välitä suuseksistä. En ottavana enkä antavana. Toki otan häneltä välillä suihin ja annan hänen nuolla itseäni. Hän on kyllä taitava, mutta en vaan koe suuseksiä niin omakseni. Ei se pahalta tunnu, mutta...
Ja noista asennoista. Itse tiedän, missä asennoissa parhaiten saan orgasmin. En tiedä, tarviiko sitä nyt ihan kaikkiin asenoinhin edes taipua :D. Miehelläni tulee aika nopeasti eli jos nyt lähdetään koittamaan asentoa, missä tiedän, että en saa, niin jään ilman...
Ehkä olen rajoittunut, sinun mittapuusi mukaan. Nautin kamalasti seksistä ja mieheni kosketuksesta, minun pimpsaani saa kyllä koskea.