Muistatteko hetken kun se meni sisään
Muistatteko hetken kun se meni sisään ihan ekan kerran .? Miltä tuntui?
Kommentit (38)
Ai kun sattu, piti hivuttaa muutamaan otteeseen ennenkuin meni sinne ihan kunnolla ekaa kertaa, kun pelkkä pää sai mun jalat kramppaamaan ja tytön ihan jännittyneeksi...Kyllä ajattelin, että pitääkö mun lähteä johonkin operoitavaksi jos tää ei onnistu, mut onnistu se sit lopulta ;)
Varovasti ja jotenkin väkisin änkäämällä onnistui (missä liukkari?!?!) ja sattui ihan kamalasti ja kesti liiankin pitkään näin kärsivän naisen näkökulmasta..ja sitten vuosin kuin seula :(
Vaikka poika oli juottanut mut aika huppeliin. Tuntui et haarat repee ja että se ei mene sinne ollenkaan. Pojalla oli vaan yksi kortsu matkassa, jonka siinä sählätessään repes, vaikka kaveri ei ollut vielä edes terskanmittaa sisälle saanut. Toisaalta, kun se halus vaan jatkaa paljaalla, niin onnistui pääsemään heti koko varrella sisääni, vaikka mua edelleen sattui ja yritin ettei se sais työnnettyä niin syvälle. Sitte kun se alkoi pukkimaan, niin jotenkin turruin. Höpötin vaan kokoajan sille, etei laskis sisään. Mä olin silloi jotain melkein 18 vuotta ja kaveri oli armeijan käynyt, 22 ja kokenut. Niinpä se kesti muutaman minuutin, enenkuin laukes ja tietenkin tuli sisään, vaikka koko ajan lupas vetää ajoissa ulos. Siinä sitte seuraavat viikot pelkäsin, tai olin lähes varma, että tulen sille raskaaksi ja voi sitä riemun päivää, kun menkat alkoikin ajoillaan. Sen ainoan kerran tämän kaverin kanssa olin ja mitenkään lämmöllä en tätä neitsyyteni viejää ole sen illan jälkeen muistellut.
Ekan poikaystävän kanssa harrastettiin seksiä tasan kerran. Mies ei ollut neitsyt, homma ei silti kauaa kestänyt. En kyllä tiedä voiko sitä tuntumiseksi laskea. Jotenkin kyllä huomasi, että jotain sinne meni mutta eipä se tuntunut miltään. Miehellä oli todella pieni. Koskaan en ole niin pieneen törmännyt hänen jälkeensä.
Neitsyyteni menetin hänelle kai periaatteesa, mutta en ehkä kuitenkaan käytännössä. Kun harrastin toisen poikaystäväni kanssa seksiä ensimmäisen kerran niin se sattui ja vuosin verta. Eli vaikka tuo yksi seksikokemus olikin koettuna niin fyysisesti olin kai edelleen neitsyt.
olin viikkoa vajaa 16v ja poikaystävä täyttänyt juuri 18. Ja se olin minä joka oli niin mahdottoman ihastunut ja rakastunut että melkein painostin poikaystävääni ensimmäiseen kertaan :D Oltiin siis toistemme ensimmäisiä. Ei se huono kokemus ollut, vaikka sattui paljon. Olin kuitenkin hyvin kostunut ja halukas, se auttoi varmasti. Ja kestikin se varmaan 5 minuuttia, ei heti lauennut. Jännää oli myös kortsun käyttäminen.
Nyt aikuisena nykyiselle miehelleni olin hänen ensimmäinen mutta ei ole koskaan tullut mieleen kysyä, miltä tuntui :) Itse en olisi kyllä arvannut että hän on neitsyt, luulin hänen olevan vain vähän hassu.
Siis mikä meni sisään minne? T: Tyttö 12v.
ekan kertani suht hyvinkin, vaikka siitä on julmetun kauan aikaa.
Se oli ensimmäinen kerta niin itselleni kuin vuotta vanhemmalle pojallekkin (minä 15v, hän 16v).
Olimme selvinpäin, mutta räpeltämistähän se oli siltikin.
Sattui ihan julmetusti, tuntui kuin alapääni repeäisi liitoksistaan, ja vertakin tuli vähän.
Nautinnosta ei voinut puhua sillä kertaa, eikä muutamalla kerralla sen jälkeenkään.
Nykyään tuntuu oikein hyvältä ;)
Näin yli viisikymppisenä miehenä vieläkin muistan, kun kauniina kesäyönä,koulun loputtua sain ensi kertaa.Olimme tytön kotona, vanhemmat poissa, kun hän suostui ihan yllättävästi heti kysyttyäni.Vaalea, kaunis muodokas nuori nainen. Minä 17 v , hän 16 v.Muistan vieläkin sen kuinka ihanaa oli nähdä hänet ensi kerran alasti , saada hänet ihan viereeni, aloittaa suutelu ja epävarma esileikki ja sitten...laittaa yhdessä kondomi jännittyneenä ja mennä hänen päälleen ja varoen työntyä sinne, kun hän antoi...Laukesin varmaan aika pian...
Seuraavana aamuna sisareni yo-juhlissa olin tosi väsynyt, mutta tosi onnellinen.Kukaan siellä ei tiennyt...
Tyttöystäväni ratsasti ja mällini lähti melko nopeasti. Olimme ilman kortsua. Oli varmaankin elämäni paras laukeaminen. Ja ensimmäinen pilluun laukeaminen.
tämä kysymys on varmaan osoitettu naisille mutta vastaan miehenä kumminkin:
Muistan todella hyvin! 1 työntö eikä edes loppuun kun multa jo lensi mällit. tyttö ei varmaan edes huomannu kun jatkoin ja kas
Tuntui että mä halkean, pari työntöä kundi lykki niin se loppu siihe..
Olin 17. Tyttö (samanikäinen) alla oli varsin märkä ja kyrpä luiskahti sisään hyvin helposti. Laukesin myös samalla hetkellä, onneksi oli kortsu. Kyrpä pehmeni nopeasi ja olin varsin nolo. Olisinko muutaman työnnön voinut tehdä pehmenevällä mulkulla.
Se kyllä tuntui parhaalta siihen astiselta kokemukselta. :)
Mistään laadusta ei voi puhua :) ne laatukerrat on sitten tulleet kokemuksen karttuessa
Se tuntui paineena ja jonkin sortin pakotuksena emättimessä. Erikoinen sekoitus hyvää ja jomottelua.
En saanut orgasmia, sillä keskityin olemaan vaan rentona. Olimme toisillemme ensimmäiset ja mies tuli suhteellisen nopeasti. Kun tästä toivuimme, jatkoimme harjoittelua ja seuraava kerta olikin jo sitten ihanampi.
n35v.
Kaikkein kamalin asia elämässäni, sillä sattui aivan kauheesti!
Vaikka mieheni yritti olla varovainen, sattui niin kovasti että meinasi taju lähteä. Kyyneleet valuivat pitkin poskia kun kipu oli niin hirveä.
(Sama mies edelleen, ollut jo yli 20 vuotta.)
Olin suoraan sanottuna aika kännissä ja kyseinen nainen kiinnosti lähinnä yhden yön verran, mutta poikuudesta piti päästä eroon kun ikää oli jo 21. Muistan kyllä tapahtumat, mutta yhdynnästä ei jäänyt mitään mieleen.
jännitin ihan hirveästi ja kun silloinen poikaystäväni oli työntänyt peniksensä sisääni niin ajattelin että tältäkö se nyt sit tuntuu, parin työnnön jälkeen ajattelin että tässäkö se nyt sitten oli ku mies tuli. Ajattelin että mitä kivaa tässä on, mutta nyt vähän vanhempana sekä nykyisen ihanan mieheni kanssa voisin tehdä sitä koko ajan ;)
Muistan vieläkin selkeästi sen tunteen kun sain terskan ekaa kertaa sisään ja tiesin että tuun laukeen ennen kuin ehtii edes työntymään kokonaan sisään
kun sain monen viikon kiinniolon jälkeen tyttöystävältä heti hänen huoneeseen tultuamme, hän riisui puoliksi, minä armeijan paita vielä päällä.
Hän meni sängylle ja halusi heti minut sisään.
Se teki niin jumalaisen hyvää työntyä paljaalla terskalla sisään, liikkua ja nauttia,kamalassa puutteessa, että sitä ei voi kuvata...Nyt olemme olleet jo neljännesvuosisadan naimisissa..