Mies, miksi petit etkä tunnustanut?

Miksi jatkoit elämää, kuten ennenkin? Eikö syyllisyys ole kamalaa?

Itse rakastuin varattuun mieheen. Mies viettää edelleen samaa elämää kihlattunsa kanssa kuin ennen minuakin. En ymmärrä, miten mies pystyy tuohon?

Miten tää on muka sukupuolikysymys? Oma kokemus on että samalla tavalla naiset toimii. Eli joku ei kestä syyllisyyttä ja joku kestää.

Miehen vaihtoehdot on kyllä sitten toisaalta paljon rajoitetummat jos kuviossa on lapsia. Mies tietää että naiselle on ihan sama kadutko, petätkö kerran vai monesti, mutta sitten kun on vaan oikeutettu syy pistää ukko pihalle niin se on se nainen jolla ei ole mitään hävittävää. Jos mies haluaa olla lastensa elämässä niin säälittävä poraaminen ja katuminen ei auta. Sulla on vaan elari-maksu-rooli.

Niin ja mies ei yhtä herkästi kyllä rakastu. Vaikka kovasti tykkäisi niin arvojärjestyksessä perheellä ja kodilla on aivan eri luokan merkitys. Miehellä täytyy olla todella vaikea tilanne suhteessaan jos hoidon takia jättää. Lisäksi on vielä se fakta että vain se 5% pettämisestä alkaneista suhteista kestää ja että uusioperheissä on luonnostaan paljon enemmän haasteita. Miehellä on siis puntarissa siis se että on lähes loppuelämän yksin ja satunnainen pubi-ruusu vain ilona.

Olen pahoillani jos poltit näppisi. Ei tehdä sivullisia uhreja, eihän. Käytä rakkautesi voima siihen että et riko mitään. Sunkin kohdalle se oikea vielä osuu...

tuo alla sanomasi "hoidon vuoksi".

Jos nyt mies (tai nainen) suhtautuu toiseen mieheensä/naiseensa tyyliin "hoito", niin ihmettelen, jos edes "kamala tilanne" perheessä saisi hänet lähtemään liitostaan. Siis tuon toisen miehen/naisen matkaan.

Mutta jos tuo toinen mies/nainen on hänen todellinen rakkautensa, on tilanne tietenkin toinen. Ehkä hän jää liittoonsa - jos kokee, että puoliso ei yksin kykene tarjoamaan lapsille tasapainoista kotia ja haluaa varmistaa lapsilleen hyvän kodin ainakin vielä muutamaksi vuodeksi, kunnes lapset pystyvät huolehtimaan itse itsestään tai vaikuttamaan siihen, miten heitä kohdellaan.

Kenties hän ei halua syöstä tulevaa eksäänsä ja lapsiansa taloudelliseen kurjuuteen - itselläänhän ei ole sitä vaaraa, jos kerran on toinen mies/nainen odottamassa, joka jakaa tulevaisuuden menot kanssaan.

Tai, tai tai????

Miksi jatkoit elämää, kuten ennenkin? Eikö syyllisyys ole kamalaa? Itse rakastuin varattuun mieheen. Mies viettää edelleen samaa elämää kihlattunsa kanssa kuin ennen minuakin. En ymmärrä, miten mies pystyy tuohon?

Miten tää on muka sukupuolikysymys? Oma kokemus on että samalla tavalla naiset toimii. Eli joku ei kestä syyllisyyttä ja joku kestää. Miehen vaihtoehdot on kyllä sitten toisaalta paljon rajoitetummat jos kuviossa on lapsia. Mies tietää että naiselle on ihan sama kadutko, petätkö kerran vai monesti, mutta sitten kun on vaan oikeutettu syy pistää ukko pihalle niin se on se nainen jolla ei ole mitään hävittävää. Jos mies haluaa olla lastensa elämässä niin säälittävä poraaminen ja katuminen ei auta. Sulla on vaan elari-maksu-rooli. Niin ja mies ei yhtä herkästi kyllä rakastu. Vaikka kovasti tykkäisi niin arvojärjestyksessä perheellä ja kodilla on aivan eri luokan merkitys. Miehellä täytyy olla todella vaikea tilanne suhteessaan jos hoidon takia jättää. Lisäksi on vielä se fakta että vain se 5% pettämisestä alkaneista suhteista kestää ja että uusioperheissä on luonnostaan paljon enemmän haasteita. Miehellä on siis puntarissa siis se että on lähes loppuelämän yksin ja satunnainen pubi-ruusu vain ilona. Olen pahoillani jos poltit näppisi. Ei tehdä sivullisia uhreja, eihän. Käytä rakkautesi voima siihen että et riko mitään. Sunkin kohdalle se oikea vielä osuu...

Eiköhän yleensä ole kyse siitä että fuckbuddy/rakastaja on todella vain "hoito" tai sitten piristävää vaihtelua. Lienee aika harvinaista että oman puolison kanssa pysytään oikeasti siksi että tämä olisi kykenemätön huolehtimaan lapsista (miksei lähtijä sitten saisi lapsia mukaansa jos toinen on NIIN huono?). Se vain on helposti nieltävä selitys...



Toki voi joissain tapauksissa pitää paikkansa, mutta aika selittelyltä kyllä kuulostaa "rakastan sinua, mutta en voi jättää miestäni/vaimoani koska hän ei ole henkisesti tasapainossa"...

erään viisikymppisen miehen kanssa joka oli 20 vuotta sitten rakastunut avioliitossa ollessaan toiseen naiseen. Pari vuotta kestänyt avioliiton ulkopuolinen suhde oli lopulta päättynyt miehen tunnontuskiin, siihen että hänellä on vaimo ja lapset.



Hän kertoi että ei päivääkään mene ettei hän ajattelisin sitä naista. Kysyin että mikä sitten pitää nykyisessä suhteessa - hän vastasi että mukavuus. Kun on jo kaikki, talot, autot, kesämökit yms.



Mies käy vieraissa aina silloin tällöin. Sanoin että aika surkealta hänen elämänsä vaikuttaa. Samalla saatoin itse todeta että luojan kiitos ymmärsin tyhjästä liitostani lähteä. Kamalaa elämää, ei käy kateeksi.



Kaikissa miehissä ei vain ole munaa tehdä niitä oikeita ratkaisuja. Sitten surkuttelevat loppuelämänsä ja ikävöivät sen tunteen perään joka olisi silloin oikealla hetkellä ollut saavutettavissa.

En ainakaan minä ole edes tuntenut mitään syyllisyyttä sivusuhteista. Enhän mä nyt mikään hemmetin orja ole josta paremmalla puoliskolla on omistuspaperit taskussaan, vaan ihan vapaa normaali ihminen. Se jos joskus käyn vieraissa ei ole millään lailla käsittääkseni pois puolisoltani, oikeestaan tuntuu, että päinvastoin. Eikä hän edes halua tietää siitä, vaikka jostain olen kertonutkin, ei kuitenkaan myös kieltänyt tai vaatinut jotain pyhää selibaattia kotioven tuollapuolen. Eiks lähinnä rikolliset ja pahantekijät tunne syyllisyyttää, mä oon mielestäni tehnyt vain hyvää.

Itse asiassa mä kerroin vaimolle, mutta jatkoimme yhteiseloa silti. Sen sivusuhteen pistin poikki samointein. Vaimo on itse asiassa paljon parempi sängyssä, kauniimpi ja mukavampi. Halusin vaan kokeilla jotain erilaista välillä, idiootti kun olin. No nyt on kokeiltu, eikä koskaan enää.

..että mieli tekisi vaikka pettää, mutta tuolla nukkuu tyttö 7kk äitinsä vieressä, joten jääkööt pettämiset sikseen.



Jaa, että miksikö panettaa? Ennen synnytystä rakasteltiin vähintään päivittäin ja nyt viime kerrasta on kulunut 25 päivää.



Suhteemme alkuaikoina tuli kyllä lämmiteltyä muitakin petejä, kun ei vielä asuttu yhdessä...

ja olemme aika nuoria vielä eli ei mitään omaisuutta tai muitakaan mukavuuksia ole kertynyt. Ehkä hän sitten vain halusi vaihtelua...? Kamalaa tämä on. Ikinä en enää varatun miehen mukaan lähde!



ap

Sinä rakastuit, mies ei. Luultavasti rakastaa kihlattuaan kyllä ja halusi vaihtelua. Ei häntä voi oikeastaan syyttää. Jokainen mies haluaa vaihtelua, mutta vain toiset sitä hankkivat. On kurja, että sinä rakastuit mutta niin naisille usein käy. Miehen on helpompi erotella seksi ja tunteet. Eikä siksi koe sitä syyllisyyttäkään.

Miksi tunnustaisin? Ei mua omatunto soimaa. Jos seksi ei toimi, ongelman eteen on tehty töitä ja muija syyllistää omasta haluttomuudestaan minua tai pitää seksittömyyttä omana pyhänä oikeutenaan, niin mä en tyydy tumputtamaan. Menin ja panin toista.