Lue keskustelun säännöt.
Aina uskollinen vaimo otti aikalisän
28.12.2009 |
Kirjoittelin tänne jokin aika sitten hankalasta tilanteestani. Nopeasti kerrattuna kyseessä on erittäin vakava ihastuminen työkaveriin. Tunne on molemminpuolinen ja kaikenlaista on sattunut, muttei yhdyntää - vielä. Molemmat olemme perheellisiä ja periaatteessa "kaikki hyvin" kotona.
Näimme vähän aikaa sitten töissä. Pyysin häntä sivummalle ja ehdotin breikkiä tilanteeseen. Hän oli samaa mieltä. Molemmilla on paha mieli siitä mitä olemme tehneet, ei toisiamme kohtaan mutta puolisoitamme kyllä. Keskustelimme pitkään ja kipeäähän se teki, kun teki mieli rynnätä vain syliin...
Olen puhunut kotona miehen kanssa monenlaista, siitä mitä tunnen ja mihin olen menossa. Mitä hän tuntee. Tästä orastavasta "suhteesta" en ole sanonut mitään - enkä sano. En missään tapauksessa.
Tilanne on siis toistaiseksi jäissä. En tiedä mitä jatkossa tapahtuu, mutta olotilani on ihan rauhallinen. Minun oli otettava etäisyyttä tähän mieheen ja mietittävä rauhassa mitä tämä kaikki elämässäni tarkoittaa.
Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet kommentoida tätä tilannetta. Edellinen viestiketju on vähän matkan päässä, viimeisin kommentti taisi olla 20.12. ja otsikko on aina uskollinen vaimo tai jotain. Sieltä pääsee tähän jatkokertomukseen jos nyt sattuu kiinnostamaan.
Mukava että on tällainen palsta jossa voi puhallella tuntemuksia. Tätä asiaa kun en ole voinut huudella kuin yhdelle ystävälleni.
Kommentit (5)
päätös, ja nyt keskityt omaasi oikein kunnolla, Toivo vielä on. Usko pois.
Ai Toivo, mistäs sen nimen sait selville? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on valintoja... Itse olen ollut aikanaan vastaavassa tilanteessa ja työpaikkaromanssi kesti lähes puolitoista vuotta. Avioero oli lähellä, mutta tänään olen vaimoni kanssa onnellisempi kuin koskaan. Syyt tilanteeseen olivat minun ja vaimoni keskinäisessä suhteessa. Olimme unohtaneet, kuinka yhdessä voi olla kivaa ja ihanaa. Ihastuminen on vaarallinen tunne; se vei minutkin mukanaan ja olin jo "varma", että haluan tämän uuden naisen mukaan. Suosittelen, että menette miehenne kanssa parisuhdeterapiaan avoimin mielin. Siellä löydät itsesi ja sen mitä haluat; on se suunta sitten kumpi tahansa. Tänään katuisin, jos olisin eronnut ja lähtenyt uuden matkaan. Tosin en edelleenkään haluaisi elää vaimoni kanssa sellaista elämää, jota ennen kriisiä elimme. Asiat voivat muuttua tai tarkemmin palata ennalleen sellaiseksi, kuin ne olivat silloin "hyvinä alkuvuosina". Se vaatii työtä ja tahtoa. Toisessa on vain hyväksyttävä ne kaikki asiat, mitkä jo silloin ensitapaamisella on havainnut eikä luulla, että ne voivat muuttua tai niitä voi muuttaa matkan varrella. Todennäköisesti kohtaat jossain vaiheessa uudessakin suhteessa vastaavia asioita. Ihastuminen laantuu arkielämäksi jossain vaiheessa kuitenkin. Tämä oli minun kokemukseni. En puhu sinulle kummankaan ratkaisun puolesta, mutta älä tee hätiköityjä ratkaisuja, vaan hae ammattiapua; ei se ole "huuhaata". Kriisissä on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa molemmin puoli siihen johtaneet tekijät ja sen jälkeen pystyä puhumaan niistä avoimesti uudelleen ja uudelleen täysin sovussa. Jos sinulla on toinen suhde, niin jossain vaiheessa se kuitenkin paljastuu.
Ihan mielenkiinnosta kysyn.
Sillä minulla oli itselläni vuoden ikäinen suhde naimisissa olevaan mieheen, suhteen alkaessa olin itsekin naimisissa.
Minä erosin mutta toinen osapuoli ei.
Ilmoitti minulle että ovat päättäneet vaimon kanssa yrittää uudelleen. Kysyin että onko kertonut minusta niin ei ollut...
Minua ihmetyttää että hän voi aloittaa ns "puhtaalta pöydältä" vaimonsa kanssa kertomatta meidän suhteesta.
Ja vielä voin sanoa sen että olen itse nyt onnellisempi kuin koskaan. Yksin mutta onnellinen :)
Suhde tuli ilmi jo alkuvaiheessa. Kyllä kerroin... ihan kaiken!
päätös, ja nyt keskityt omaasi oikein kunnolla, toivo vielä on. Usko pois.