Juoppo aviomiehenä - ero mielessä. KOHTALOTOVEREITA???

sinun täytyy puhua miehellesi ja antaa vaihtoehdoiksi joko raitistu tai lähde (tai sinä ja lapset lähdette). Tähän aikaraja ja sitten jos ei raitistu niin vaan lähdet.



Suomessa kyllä pärjää, vaikka niukkaa olisikin. Yritä varmistaa itsellesi tukiverkosto, josta saat mm. lastenhoitoapua.



Isäni joi liikaa kun olin lapsi ja vanhemmat asuivat erillään useamman kerran, kun viimein äiti heitti isän pihalle. Muistan noista ajoista liian paljon (olin alle 7-vuotias) joten pienikin lapsi ymmärtää enemmän kuin vanhemmat tajuavat.



Tapasin isääni, mutta en luottanut, koska hän tuli usein myöhässä jne. Oli kuitenkin lähes aina selvinpäin, kun olin viikonloppuja hänen luonaan.



Isäni tapasi nykyisen avovaimonsa noin 12 vuotta sitten. Heillä on nyt 5-vuotias tytär. Sama kaava jatkuu. Isä juo edelleen eli 30 vuotta ei häntä ole raitistanut, vaikka sitä on pyytänyt minä, hänen äitinsä, kaikki naisystävänsä ja nykyinen avokki. Juominen on minusta vuosien aikana vain pahentunut. JA AINA LÖYTYY SYY JUODA.

Kuten joku totesikin; olen yrittänyt " hoidattaa" miestäni raittiiksi. A-klinikalle olen hänet muutamia kertoja vastentahtoisesti saanut raahattua uhkauksella: " Jos et tule, lähden" . Tästä ei ole ollut mitään apua. Ainoa apu hänelle olisi lääkitys. Mutta siihen hän ei suostu. Tietää varsin hyvin, että sitten EI oikeasti voi enää ottaa tippaakaan. Ja sitähän hän ei halua.



Perheasiainneuvottelukeskukseenkin ollaan jonossa, mutta parisuhteemme muut ongelmat (jotka ovat miehen juomisen aiheuttamia) eivät voi selvitä ennen kuin hän raitistuu. Eli toivoa ei juuri ole. Tyhjiä lupauksia tyyliin: " Ei mun ole mikään pakko juoda" , " kyllä mä voin olla ilman kaljaakin" , " olette mulle tietenkin tärkeämpiä kuin kaljottelu" ... Hoh hoijaa, näitä on kuultu pitkään. Valitettavasti paluu samaan on aina väistämätön. Juoppo on aina juoppo - niin kauan kuin itse haluaa olla. Tiedän tämä itse NIIIIN hyvin, sillä työskentelen päihdehuollossa.



Mitäpä siis enää ihmettelen? LÄHDE, LÄHDE, nyt kun vielä voit. Älä pilaa itsesi ja lastesi elämää.



Joku kyseli, miksi minun ja lasten pitäisi lähteä? Mies siis pihalle. Teoriassa niin kovin helppoa, mutta käytännössä täysin mahdotonta. Tämä luxuslinna, jonka seinien sisällä olemme, ei suinkaan ole velaton vaan velkaa on enemmän kuin paljon. Minun tuloillani niitä ei makseta. Mies on hoitanut aina lainanmaksun, laskut vakuutuksista vaippoihin. Talo ei suinkaan ole valmis, vaan rakentamista riittäisi vielä armeijalle. En myöskään voi kuvitella, että jäisin lasten kanssa yksin ok-taloon, jossa pihat on itse aurattava yms. En yksinkertaisesti osaa tehdä näitä hommia, mitä tässä talossa asuessa väkisinkin eteen tulee. Ajatuksena ihan hieno, mutta ei mahdollinen.



Tällä hetkellä tilanne on se, että mies makasi viime viikon autotallissa pehmeällä patjallaan kera kaljapullojen. Töissä päivät, illat ja yöt tallissa. Lapset ovat nähneet isänsä viimeksi siis viikko sitten, vaikka samalla tontilla ollaankin.



Tuntuu myös oikein lämpimälle, että viikonloppuna täytin itse vuosia - mies ei onnitellut, ei mitään. Olen tullut siihen tulokseen, että hänen on oltava myös varsin tunnekylmä. Hän ei näemmä välitä lapsista eikä minusta, vaikka tietenkin väittää toista.



Olen todella ahdistunut tästä kaikesta. Olen itse käynyt a-klinikalla ja muuallakin puhumassa tätä painajaista ulos minusta, mutta ei tämä sillä parane. Tukiverkko onneksi on, omat vanhempani ja rakkaat ystäväni. Tosin edelleen kaipaan sitä saman kokenutta ystävää, joka tietää todella sen, mitä tämä helvetti on.

parane surkuttelemalla vaan tekemällä.



Tee ensin budjetti. Sinun tulot, lapsilisät, arvio miehen maksamasta elatusavusta. Ja lisäksi arvioit paljonko saatte talon myynnistä ja muusta omaisuudesta ja siitä lasket sinulle puolet. Toivottavasti olette hankkineet omaisuuden avioliiton jälkeen molempien nimiin.



Sitten alat etsiä teille sopivaa vuokra-asuntoa. Laitat itsellesi takarajaksi että 30.10. sinulla on jo vuokrasopimus, jotta pääsette kuukauden vaihteessa muuttamaan pois.



Kerrot miehellesi, että hänellä on 2 viikkoa aikaa muttaa tapansa tai te lähdette.



Ja sitten lähdette. Jos tilanne on todella tuo, ettei hän muista edes syntymäpäivääsi, niin unohda koko ukko. Lapsille on parempi olla ilman tuollaista isää. (Itse olen isäni takia, myös aikuisiällä, niin monet itkut itkenyt, että usein tuntuu, että parempi olisi ilman isää kuin niin juoppo).



Muista, että sinulla on toivuttuasi mahdollisuus uuteen onnelliseen ihmissuhteeseen eikä raha ja puitteet tässä maailmassa kaikkea merkitse. Ennemminkin henkinen tasapaino ja hyvinvointi ja perheen sisäinen rakkaus.



Ja kun muutettuasi mies tulee anelemaan teitä takaisin et mene vuoteen. Vuoden hänen on haettava ja hoidettava lapset vuoroviikonlppuina selvinpäin. Vain näin voit luottaa siihen, ettei hän ala juoda. Riidoissahan ei tarvitse erota, yrittäkää tulla toimeen lasten takia.



JA NYT HETI TOIMEKSI!!! Et varmasti tule katumaan, koska miehelläsi ei ole teille mitään annettavaa.

Miehesi tarvii herätyksen. Asumusero on ensimmäinen soitto. Saisitko häntä lähtemään Minnesota-hoitoon? Lääkitys ei auta alkoholismiin, vaan luo vain sekakäyttäjiä. Ainut hoito on olla juomatta.



Niin kauan kuin olet miehesi lähellä, sairastat itsekin. Pelastaudu ennenkuin on liian myöhäistä! Jos et itsesi, niin lastesi tähden.

Minä elin muutaman vuoden juopon kanssa. Ennen lasta kävimme yhdessä baareissa. Sitten alkoi itseä juoksu kyllästyttämään ja jäin kotiin istumaan kun mies lähti baariin. Viikot hän pysyi suht selvänä, mutta keskiviikkona alkoi jo höyryäminen tulevasta perjantaista. Tulin raskaaksi (toivottu lapsi), ja mies lupasi lopettaa juomisen kunhan lapsi syntyy. Minä hölmö uskoin... Mutta sama jatkui ja jatkui. Mies oli niin ilkeä suustaan kun vaan ihminen olla. Välillä tuntui, että löisi vaikka mieluummin kuin satuttaisi niin pahasti henkisesti. Olin aivan rikki. Ja kenellekkään en voiniut kertoa todellisuutta. Minullahan oli hyvä mies... Muutaman kerran lähdin ja menin takaisin kun mies kyyneleet silmissä vannoi lopettavansa juomisen. Mutta kun perjantai koitti, se taas alkoi. Aamuisin tuli yhdeksän maissa kotiin ja ei kertonut missä on ollut. Vittuili minulle koko päivän. Ja minä hölmö vaan kuuntelin ja kestin. Annoin kyllä samalla mitalla takaisin, mutta aina mies pisti paremmaksi. Keskiviikkoon asti olimme mykkäkoulua, ja sitten alkoi se viikonlopun odotus ja levottomuus.



Lapsi oli n. puoli vuotias kun mittani tuli täyteen. Mies oli taas tullut yölliseltä reissultaan ja makasi sängyssä ihan tiedottomana. Katsoin vähän aikaa sitä ja hyvä etten oksentanut. Hyi helvetti, tuonko kanssa minä haluan muka elämäni jakaa ja lapset kasvattaa??? Ei, nyt riitti. Pakkasin tavaroita pinnasänkyyn ja kutsuin kyydin. Muutin äitini luo siksi aikaa kunnes saimme oman asunnon. Onneksi emme olleet naimisissa. Siinä mielessä ero oli helppo. Ei miestä kiinnostanut viikonloppu tapaamiset. Kunhan vaan baariin pääsi. Sitten meni työ ja lopulta henki. Hukkui, kun humalassa meni uimaan.



Nyt minulla on kolme ihanaa lasta ja ihana mies :o) Vanhin lapsi tietää, että hänen oikea isänsä on kuollut, mutta pitää myös uutta isänään. Oikeasta isästä ei ole mitään muistikuvaa...toisaalta onneksi. Ehkä en ikinä kerro, minkälaista elämä isänsä kanssa oli. En myöskään mitään supersankaria meinaa hänestä tehdä.



Tässä lyhykäisyydessään minun tarina. Ymmärrän hyvin tunteesi, kun tekee mieli lähteä, mutta ei vaan voi. Helppo tosiaan ulkopuolisen on sanoa, että senkus lähdet. Ei se ole niin yksinkertaista.



Isot halaukset sinulle ja voimia. Niitä tarvitset todella : )



-W-

Tiedän, että tänne kirjoittaminen ja muiden vastausten lukeminen helpottaa. Mutta se ei ratkaise ongelmaasi!



Siksi siis tartu toimeen heti! Muuten huomaat, että vuosi meni ja ongelmat jatkuvat samanlaisena. Älä tuhlaa elämääsi, se harmittaa myöhemmin kovasti. Olethan jo tuhlannut juopon vaimona parhaita vuosiasi.



Tiedän, että lähteminen ei ole helppoa. Itse lähdin lähes 10 vuoden suhteesta mustasukkaisuuden ja arkipäiväistymisen vuoksi, vaikka kaikki oli hyvinä päivinä hyvin, oli yhteistä omaisuutta, sukulaiset jne. Onneksi ei lapsia, se varmasti olisi vaikeuttanut vielä enemmän. Tuo ero päätös oli paras koskaan tekemäni, vaikka yksin olo oli outoa aluksi ja tottuminen uudenlaiseen elämään veikin puolisen vuotta ja itkujakin oli.



Mutta kannatti. Muista, että et voi saada mitään uutta luopumatta vanhasta!



Voimia sinulle! Isäni on alkoholisti, joka käy töissä ja hänen mielestään mitään ongelmaa ei ole, vaikka ajokortti on kuivumassa ja krapulaa lääkitään kaljalla. Joten ymmärrän kyllä tilanteesi.



Maailma on vain niin täynnä valittajia, jotka voisivat tehdä paljon, mutta eivät tee, valittavat vaan valittamisen ilosta(?), joten älä sinä ole yksi näistä. Olet selvästi fiksu ja vahva, koska jaksat kuitenkin hoitaa lapsesi ja kodin, joten pelasta teidät ja elämänne.

Jos vielä satut lukemaan tätä ketjua, niin kokeile ihmeessä paikkakuntasi Al Anonia. Saat purkaa sydäntäsi kuulematta kuitenkaan arvostelua ja niitä loputtomia ohjeita. Jos ei oman paikkakunnan ryhmä käy niin onhan noita ympäri suomea...

kyl meitä on monex.mut olet varmaan kokeillut kaikkei keinoi,eikö?

Eikös sen toinen kohtalo vois auttaa miestäsi,mut tsemppii

Ymmärrän hyvin katkeruutesi.

Toivottavasti saat erottua pian (tietysti sillä edellytyksellä, että olet yrittänyt puhua asiasta ja saada miehen parisuhdeterapiaan ja hoitoon).

Kyllä sinä ihan varmasti jaksat.



Muuten tuli mieleen että olette naimisissa ja teillä on lapsia:

Miksi sinun ja lapsien pitäisi jättää koti, mieshän se pitäisi ulos potkia!

Kirjoituksesi kosketti. Mulla ei ole omaa kokemusta juoposta miehestä, (onneksi! voin sanoa) mutta olen juopon isän tytär. Äitini haki eroa kun olin 5v. ja veljeni 3v. En hirveästi tiedä vieläkään, miltä se kaikki on äidistä tuntunut, hän on puhunut vain vähän siitä miten raskasta oli yrittää pitää kulisseja ylhäällä (ja hei, tästä on 30vuotta, jolloin avioerotkin olivat vielä harvinaisia). En itse muista yhtään ajasta, kun isä vielä asui kotona.



Halusin vain sanoa, että äitini koki, ettei voinut enää antaa lapsille turvallista kotia ilman eroa. Isäni ei onneksi ole koskaan väkivaltainen, siitä ei ole kyse, mutta hän katosi aina viikoksi kahdeksi kerrallaan, kun ei kehdannut kotona juoda. Äiti pelkäsi, että hänen väsynyt, yksinäinen ja turvaton olonsa väkisin alkaa lapsiinkin tarttua, vaikka kuinka reipas ja urhea olisi. Lasten kyselyihin " missä isä on???" ei meinannut keksiä enää vastausta (tosin meidän isä matkustelikin työn puolesta silloin paljon).



Tänä päivänä ja koko aikuisikäni olen ihmetellyt, että äiti jaksoi juopon kanssa noinkin kauan?! Isäni on hyvä mies, kun ei juo, mutta hän on alkoholisti eikä voi tiettyjä kausia pitempään olla ilman viinaa. Hänellä ei mielestään ole ongelmaa, eipä tietenkään. Meidän lasten kannalta onneksi vanhempani onnistuivat säilyttivät alkoholista ja erosta huolimatta tietynlaisen kunnioituksen ja kohtuulliset välit toisiaan kohtaan ja näin me lapset saimme " pitää molemmat" . Vietimme paljon aikaa isän kanssa lapsena, paitsi niinä kertoina kun isä ei tullutkaan hakemaan meitä... Olen alkoholistin lapsena oppinut, että yksi elämän tärkeimpiä asioita on luottamus. Valitettavasti en voi luottaa isääni, mutta olen vuosien myötä oppinut ymmärtämään, että se ei ole minun vikani, minun syytäni, etten voi luottaa.



Kirjoituksestasi näkyy niin hyvin alkoholistin läheisen tuntemuksia, minullekin tosi tuttuja. Hirmuista itsesyyttelyä, vaikka SYY EI OLE SINUN. Itsensä ala-arvostamista. Epätoivoa, joka johtuu siitä, että on kerta toisensa jälkeen pettynyt katteettomiin lupauksiin ja vakuutteluihin. Turvan kaipuuta, vastuun jakamisen kaipuuta. Normaalin parisuhteen kaipuuta.



Jos tuntuu että et jaksa, niin eroa. Minä uskon vakaasti, että Sinä pärjäät varmasti hyvin lastesi kanssa. Suomessa ei kukaan joudu kadulle asumaan, ja ehkä miehesi voisikin tosiaan muuttaa pois, ja antaa teidän jatkaa siellä kotona?



Luota itseesi, pieni nainen, (ei ole helppoa, mutta...), sinähän pärjäät jo nyt hirveisiin olosuhteisiin nähden hyvin! Tee oikein: eroa oman itsesi ja lastesi takia. Sinä olet vastuuntuntoinen aikuinen, joka voit sen tehdä ja antaa lapsillesi turvallisen lapsuuden. Ihan taatusti jonain päivänä lapsesi arvostavat sitä.



Toivottavasti saat muutenkin vertaistukea. Itse olen esim. päihdelinkin sivuja lukiessani helpotuksekseni huomannut, kuinka ällistyttävän samankaltaisia ovat alkoholistin läheisen tuntemukset; oli kyseessä sitten juopon vaimo, mies, tytär, poika, äiti, isä, sisar tai veli. Kaikki läheiset kantavat tuskaa ja murhetta, ja alkoholisti " ei tarvitse apua" ...



Toivon sydämestäni sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää.

abaco