Vaimo istuu kaiket päivät tietokoneen ääressä
Löytyykö kohtalotovereita? Ollaan oltu jo 7 vuotta yhdessä ja 4 vuotta saman katon alla. Avovaimo istuu lähes kaiken vapaa-aikansa koneen äärellä netissä surfaten, foorumeilla yms. Itseäni huvittaisi elää elämää yhdessä, mutta ei taida onnistua. Kotitöitä vaimo ei luonnollisestikaan tee juuri laisinkaan, joten meikäläisen vastuulla on omakotitalon kunnostus, siivous, pihanhoito yms. Oman ruokansa hän sentään "valmistaa" ihan itse, vaikkakin ihmettelen kuinka sellaisella ruoalla voi pysyä terveenä tahi hengissä. Ollaan sovittu, että jokainen tiskaa omat tiskinsä, mutta se ei toimi, koska vaimon jäljiltä jää hirveät kasat tiskaamattomia astioita lojumaan pitkäksi aikaa keittiöön. Olen yrittänyt ehdottaa myös imurointivuoroja, mutta hänestä se on liian dogmaattista. Meillä ei siis imuroida, ellen minä imuroi. Ilmeisesti hän pystyisi elämään minkälaisessa sikolätissä tahansa. Itse pystyn moneen asiaan, mutta en tällaiseen epäsiisteyteen. Yritetty on.
Aika ei meinaa millään riittää kaikkeen, varsinkaan yksin. Avun saaminen mihinkään työhön on äärimmäisen vaivalloista, eikä vaivan arvoista, sillä suostuttelu on usein suurempi työ kuin se, mihin olen vaimoa suostuttelemassa. Seksiä on hyvässä lykyssä kerran kuussa ja aina samassa asennossa, kunhan olen tarpeeksi sinnikäs aloitteentekijä ja teen "vastapalveluksia". Itselleni kelpaisi seksi monta kertaa päivässä. Vähemmän haluavahan määrää frekvenssin, rakasteluasennot yms, koska muutenhan ei seksiä olisi ollenkaan. Ehkäisynä käytetään kumia, eikä hän ole itse valmis maksamaan niistä senttiäkään. Mielestäni asenne on loukkaava. Kuitenkin vaimo halaa minua päivittäin ja perusasenne on lämmin, vaikkakin suuttuu nopeasti ja tiuskii omasta mielestäni vähäpätöisimmistäkin asioista. Yhtä helvettiähän tää kuitenkin on. Pariterapiaan hän ei suostu, sen verran hyvin hänet tunnen. Mikä avuksi?
Kai normaali ihminen olisi jo lähtenyt suhteesta, mutta itsessäni taitaa asua liian sitkeästi yksiavioisuuden ihanne. Pornonkin katselemisen olen jättänyt kokonaan taakseni ollakseni myös henkisesti yksiavioinen. Näyttää, että naru kaikesta huolimatta kiristyy vain omaan nilkkaan...
Mulle tuttu tilanne, meillä vain oli toisinpäin.. En myöskään halunnut eroa, mutta pari vuotta yritettyäni muuttaa asioita/suostutella ukkoa kotihommiin tai juurikin siihen yhteiseen elämään, tein rajun päätöksen, ja panin hänet valinnan eteen, tietokone/viihde vai minä. Kerroin kuinka paljon hänen käytöksensä (joka hänestä oli normaalia, kotonaan kun ei koskaan ollut joutunut mitään tehdä) minua loukkaa jne. Hän valitsi minut, ja loppujen lopuksi hän yksin sekä me yhdessä tuhosimme kaiken sellaisen (pornoleffat yms) jotka minua loukkasivat. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta en todellakaan pystynyt elää suhteessa, jossa tavallaan jaoin mieheni.. Vaikka pääsimme sopuun mieheni kanssa ja perheemme kasvoi, tuo aika jätti minuun syvät arvet ja haavat, joiden kanssa yritin pärjätä liian pitkään yksin. Vasta tänä keväänä päätin, että nyt tästä on tehtävä ihan oikeasti loppu, ja lähdin ammattiauttajan luo..
Ei ehkä sittenkään vastannut aloitukseesi, mutta parisuhteen tulee kyllä olla toimiva, lämmin ja kaikkea siltä väliltä. Meillä on vain yksi elämä, eikä sitä kannata tuhlata elämällä piinaavassa parisuhteessa. Enkä missään tapauksessa suosittele eroa, vaan parisuhde kuin parisuhde on takuulla parannettavissa, jos tahtoa on :)