neuvoja kiitos!
Olen avoliitossa elävä 3.5v äiti ja nyt kaipaan neuvoja.Minua on ahdistanut nykyinen elämäni jo jonkin aikaa.Ongelmani on suhde avopuolisooni,meillä ei ol minkäänlaista läheisyyttä,emme pysty keskustelemaan asiallisesti,hoidan kaikki asiat yksin(laskut,kotityöt,jopa auton välillä,lapsen asiat ym) kuten hoidin lastamme noin 1.5v asti. Onneksi avopuolisoni auttaa nyt lapsen kanssa hieman mutta raivostuttaa että hän on nyt niin"asiantuntijaa" ja on tehnyt minusta ns "pahan poliisin" kun kiellän ja yritän tehdä rajoja lapselle,hän antaa helposti periksi. Suhteestamme olen monet kerrat yrittänyt puhua mutta olen vain hullu ja muuten sairas ihminen,joten eipä ole enään innostanut puhua. olen yrittänyt puhua erosta koska asumme kuin kämppäkaverit mutta hän kylmästi ilmoittaa että vie lapsemme mukanaan ja se on pahin pelkoni.ainoa mikä auttaa jaksamaan tätä itsestään selvänä pitämistä ja piikana olemista on pieni lapsemme. Neuvoja kiitos!
Kommentit (4)
työstämään suhteenne ongelmia. Ero ei välttämättä ole ollenkaan paras ratkaisu. Tai sitä ennen ainakin kannattaa kokeilla kaikkea muuta.
Parisuhdekursseja eri teemoilla löytyy muun muassa:
http://www.katajary.fi/pariskunnille/kurssit/solmuja-parisuhteessa-%c2%…
ja kuntien perheneuvoloista tai sitten seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta voi saada maksuntonta perheneuvontaa
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…
Katajan sivuilla myös yksityisistä, maksullisista terapeuteista luettelo.'
Kaikki, minkä panostatte parisuhteen hoitamiseen, kasvaa elämässä myöhemmin "korkoa", niin uskon. Vaikka eroaisittekin, työstetyt ongelmat auttavat kuitenkin sitten mahdollisesssa seuraavassa kumppanuudessa.
Teille toivon, että saatte ongelmanne käännettyä uudeksi aluksi ja voimavaraksi.
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Meillä on samankaltainen tilanne. Läheisyyttä ei ole ja puhuminen ei onnistu. Minäkin olen yrittänyt keskustella asioista ja saanut kuulla miten hullu tai sairas olen ym. ym. Sitä seuraa pitkä ja raskas mykkäkoulu. Sen jälkeen asia "lakaistaan maton alle". Kavereideni kanssa olen puhunut usein näistä meidän ongelmista, koska mun on pakko puhua edes jonkun kanssa. Parisuhdeterapiaa olen ehdottanut, ja saanut vastaukseksi että "jos sulla on ongelmia niin mene vaan terapiaan, mulla ei ole ongelmaa". Siis mun ongelma on vain ja ainoastaan parisuhde, jonka toinen osapuoli hän on! Sama juttu meillä että erosta puhuessa uhkaa viedä lapset mukanaan.
Meillä on samankaltainen tilanne. Läheisyyttä ei ole ja puhuminen ei onnistu. Minäkin olen yrittänyt keskustella asioista ja saanut kuulla miten hullu tai sairas olen ym. ym. Sitä seuraa pitkä ja raskas mykkäkoulu. Sen jälkeen asia "lakaistaan maton alle". Kavereideni kanssa olen puhunut usein näistä meidän ongelmista, koska mun on pakko puhua edes jonkun kanssa. Parisuhdeterapiaa olen ehdottanut, ja saanut vastaukseksi että "jos sulla on ongelmia niin mene vaan terapiaan, mulla ei ole ongelmaa". Siis mun ongelma on vain ja ainoastaan parisuhde, jonka toinen osapuoli hän on! Sama juttu meillä että erosta puhuessa uhkaa viedä lapset mukanaan.
jos toinen osapuoli ei suostu. Siitä voi olla monenlaista hyötyä. Ensinnäkin jokainen systeemi kuten perhekin on, toimii tietyllä tavalla. A tekee jotain, johon B reagoi tavalla C josta A taas reagoi... jne. Parisuhdekin ilman hoitoa lukkiutuu helposti valtapeleihin, asetelemiin, roolituksiin, jotka eivät palvele kummankaan tarpeita. Jos toinen osapuoli muuttuu se pakottaa toisenkin osapuolen muuttumaan jollain tavalla. Joskus käy niinkin, että se muutos on ero. Mutta usein se, että haastaa toista toimimaan erilailla kuin aina on toimittu, on myös vapauttavaa.
Tämä artikkeli on minusta sana sanalta täyttä asiaa.
http://www.katajary.fi/ei-mina-en-tahdo-puolikasta/
Mitä se sinussa herättää?
Meiju
Paitsi että olen mies. Vaimo kyllä hoitaa lapset ihailtavasti, minä mukana minkä pystyn. Läheisyyttä ei ole, pienestäkään riidasta ei toivuta jne..
Sinähän niitä neuvoja kyllä kaipasit jos oot saanu hyviä, kirijoota ihimees