Punakaalta jouluksi?
Kuuntelin kerran autossa radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin joulusta ja siinä yhteydessä mainittiin haudutettu(?) punakaali jouluruokana. Kiinnostuin siitä kovasti ja haluaisin kokeilla sitä tänä vuonna. Sillä saisi varmaan lisää väriäkin joulupöytään.
Olisiko jollakin olemassa jokin hyvä resepti? :)
Kommentit (2)
Valmistan punakaalin kuten Maalaisäiti edellä. Se on todella hyvää ja kannattaa valmistaa kerralla vähän enemmän ja pakastaa. Maistuu joulun jälkeenkin lisukkeena monien ruokien kanssa, esimerkiksi lihapullien ja perunamuusin.
Itse en käytä punakaaliin omenaa vaan sipulia ja sekin punaista eli punasipulia. Joinakin vuosina olen laittanut mausteeksi muutaman kokonaisen neilikan, joskus muutaman maustepippurin. Itse pidän eniten punaviinietikkaversiosta mutta sen sijaan voi käyttää myös sitruunamehua. Sokerin voi korvata myös hunajalla. Lisää makua saa, jos käyttää nesteeksi kinkunpaistolientä. Silloin suolan saa jättää pois.
Sitä voi myös hyvin pakastaa jos hauduttaa ison satsin eikä muu perhe vaikka tykkääkkään.
Suikaloitua punakaalta
(pilkottua sipulia jos tykkää)
laita paistinpannulle/kattilaan hautumaan.
kaada päälle laimentamatonta mustaherukkamehua ja punaviinietikkaa maun mukaan
(tai jätä jompikumpi pois jos et tykkää minusta molemmat pitää olla)
mausteena ripaus sokeria
merisuolaa
(ripaus rouhittua mustapippuria jos tykkä)
Hauduta niin kauan, että on sopivan letkeää (mä pidän melko al dente)
lisäile vettä sitä mukaa kun se kuivuu pannulta kunnes on valmista.
Eli nesteenä vain tuo mehu+etikka ja sit vettä sen verran ettei pala pohjaan... Toiset tykkää etikkaisemmasta joten mehun ja etikan määrä ihan makuasia.. Lisäile sitämukaaaa kun maistelet :)
Joihinkin ohjeisiin kuuluu hapanta raastettua omenaa joten sipulin voi vaihtaa siihenkin :)