Kaksikulttuurisen lapsen identiteettiongelmat
Hei,
Siis, eskari-ikäinen lapseni on isänsä puolelta afrikkalainen, eli keskivertoa tummempi. Viime aikoina hän on yhä useammin alkanut puhumaan ettei halua olla ruskea vaan vaalea, ja on hyvin herkkä vertailemaan itseään muihin, mikä on varmaan kyllä tyypillistä tämän ikäisille. Päiväkodissa ei juuri muita tummia ole ja se tuntuu olevan kova pala vaikkei mitään kiusaamista tai syrjimistä ole havaittavissa ja kavereita on. Isä pitää yhteyttä, mutta asuu toisella paikkakunnalla eikä pysty olemaan sikäli tukena. Tämä "kielteinen" suhtautuminen tummaihoisiin on alkanut jo pienenä mutta viime aikoina jotenkin lisääntynyt... Emme ole juuri joutuneet kohtaamaan mitään rasismia ja tuttavapiirissä on ollut muitakin monikulttuurisia perheitä joten vähän ihmetyttää..
Onko muilla vastaavia ongelmia? Ahdistaa jo itseäkin ja tuntuu kamalalta että lapsi ajattelee kielteisesti itsestään vaikka itse on yrittänyt opettaa että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia jne... Tai ehkä sitä on pitänyt liian itsestään selvänä eikä tarpeeksi ole osannut tähdentää lapselle. Onko kellään ideoita miten voisin tukea lapsen itsetuntoa, asumme paikkakunnalla jossa ei juuri järjestetä mitää monikulttuurista toimintaakaan. Vai onko tämä vaan joku normaali vaihe ja itse ylihysteerinen... :(
Kommentit (3)
Olin itsekin tavattoman surullinen ja hämmentynyt, kun suuntasin lasteni kanssa ensimmäiselle etelänlomalle esikoiseni juuri täytettyä 8v. Hän oli innoissaan uimisen mahdollisuudesta ym., mutta oli alakuloinen ja kysyessäni asiasta sanoi, ettei oikeastaan haluaisi lähteä, koska ei halua ruskettua... :´( Huomattakoon, ettei hänkään 4. ikävuoden jälkeen ole asunut isänsä kanssa ja lisäksi hänen päiväkodissaan ja silloin hiljattain alkaneella ala-asteella oli kyllämuitakin kaksikulttuurisia tai maahanmuuttajataustaisia. No, siitä on nyt 5 vuotta ja heppu kasvattaa tukkaa Idols-Peten tyyliin ja on käsittääkseni ihan tyytyväinen itseensä -- niin kuin nyt varhaismurrosikäinen vain voi olla! ;-) Eli ymmärrän pahan mielesi ja huolesikin, mutta ElsaAlicen tapaan ajattelen, että tuollaiset vertailut ja erilaisuuteen herääminen kuuluu varmaankin ikävaiheeseen. Se vaihe tulee toki toistumaan vielä monta kertaa, mutta välillä hiipuu. Kaikkein tärkeintä omasta mielestäni on se, että kerrot, miten kauniina häntä itse pidät -- ja myös kenties miksi pidit aikoinaan hänen isäänsä vetovoimaisena! ;-) Se ainakin meillä tuntui olevan mieluista kuultavaa, koska pojalla on iahn isänsä silmät, joihin alunperin rakastuin... ;-D Vaikka esittikin, etei halua kuulla tai usko moista. Myös kannattaa muistaa aina jutella siitä, miten KAIKKI ihmiset ovat erinäköisiä: ihan etnisesti pohjoismaalaisikain on joka lähtöön. Saamelaiset ovat lyhyitä ja tummia ja norjalaiset vaaleita ja pitkiä! ;-) Ja muutenkin, ihan päiväkotiryhmässä on varmasti kaikennäköisiä -- ja niin sen kuuluu ollakin! Ennen kaikkea et siis voi liian usein korostaa sitä, että hän on rakas juuri sellaisena kuin on.
Ehkä olen vähän dramatisoinut asiaa mutta kuulostaa niin kamalalta kun lapsi puhuu tuollaisia... Isänsä mukaan MINUN pitäisi tehdä asialle jotain ennen kuin on liian myöhäistä mutta mitäpä sitä muuta voi kuin toistaa vaan sitä miten hyvännäköinen lapsi on ja jokainen erilainen mutta yhtä arvokas... Nyt pistää vaan kädet korville kun yritän puhua, eikä halua kuunnellakaan mutta ehkä kuitenkin jotain menee perille.
...meilla myos esikoinen eskari-ikainen tytto (monikulttuurinen hankin mutta se ei hanen tapauksessaan nay paallepain vaan kay ihan suomalaisesta) ja kylla hankin minusta vertailee paljon asioita ja toivoisi niiden olevan kuin jollain kaverillaan, ulkonaostakin on tullut jonkin verran (esim. hiusten vari/pituus), mutta myos esim. haluaisi asua kerrostalossa kun paras kaverikin asuu (me asumme omakotitalossa) ja haluaisi etta aiti olisi kotiaiti (koska parhaan kaverin aiti on kotiaiti) jne. Eli luulen etta kuuluu tamanikaisen kehitykseen, he alkavat tajuta itsensa ja muiden valisen eron ja tietylla tavalla rakentavat siten identiteettiaan (mika on tietysti sinansa hyva asia). Tietysti jos erot muihin ovat jollain tapaa selkeat ja silminnahtavat, kuten teidan tapauksessanne, niin tama luontainen taipumus saattaa viela jotenkin karjistya entisestaan, mutta noin yleensa en pitaisi hirmuisen huolestuttavana vaan pyrkisin vaan korostamaan mika hanen omassa elamassaan on hyvaa juuri sellaisena kuin on.