Kertoisiko joku ystävällisesti naisparin arjesta?

Tyhjentävää vastausta on tosissaan vaikea antaa, mutta omasta kokemuksesta voi kertoa =). Asun rekisteröidyssä parisuhteessa vaimoni kanssa ja meillä on n. 4kk vanha tyttö. Nyt varsinkin lapsen myötä ollaan kerrottu perhemuodosta lähes joka paikassa missä ollaan asioitu..työpaikka, opiskelupaikka, neuvola, tutut ja tuntemattomat masun ja vauvan ihmettelijät yms... Todella vähän on tullut mitään negatiivista vastaanottoa. Välillä ei edes tunnu että olis mitenkään erilaisessa tilanteessa ku heteroparit. Monet on enemmänkin kiinnostuneita tietää asiasta kun mitenkään tuomitsevia. Sukulaisista jopa kirkossa papin virkaa tekevät on lähetelly lahjoja vauvalle ja kutsuttu kyläilemään =).



Jos asiasta ei tee itse numeroa ei siitä usein muutkaan tee. Me eletään todella "normaalia" arkea eikä meihin suhtauduta mitenkään erilailla kun muihin. Pääkaupunkiseudulla asutaan enkä tiedä miten muualla on asiat.

eli se, jos siirtyy kertarysäyksellä nk. "heteroelämäntavasta" naisparina elämiseen. Siinä tulee samassa sopassa sitten ulos tuleminen sukulaisille ja ystäville sekä yhteiskunnan ja ympäristön asenteiden kohtaaminen sekä sen uuden parisuhteen rakentaminen ja vaaliminen.



Mutta noin arjen tasolla sitten kun nämä "pakolliset kuviot" on hoidettu niin ongelmat on yleensä aika vähäisiä, tietenkin kuten edellisetkin sanoivat niin asuinkunnasta ja muusta ympäristöstä riippuen. Eniten hankaluutta tuppaavat ainakin meidän elämässä tuottamaan erilaiset viranomaiskäytännöt ja lainsäädäntökiemurat, jotka eivät aina ihan kokonaan tunnista naisparin (ja varsinkaan naisparin lapsiperheen, ja varsinkaan naisparin lapsiperheen jossa lapsella on myös etäisä) olemassaoloa.



Sitten on tietenkin syytä varautua siihen, että alkaa yhtäkkiä ottaa ympäristöstä (tutuilta, mediasta, sukulaisilta) tulevat homofobiset mielipiteet hyvin henkilökohtaisesti. Se voi olla satuttavaa ja varsinkin aluksi varsin järkyttävää.



Mutta noin yleisesti ja arjessa niin ei tämä niin kovin ihmeellistä ole, samaa aamupuuroa ja iltavelliä ja erimielisyyksiä ja sopuisuuksia kuin muuallakin. Vähän vähemmän vaan ehkä sukupuolistereotypioiden ohjaamaa (jollekin voi jopa olla pettymys, ettei se olekaan niin ihmeellisellä tavalla erilaista.. ;-).

Miten ystävät ja sukulaiset ovat suhtautuneet asiaan? Oletteko huomanneet työelämässä esim. syrjintää suuntautumisenne vuoksi?

kun olen tullut kaapista jo joskus 14-vuotiaana ja se on vähän eri asia vanhemmille ja ystäville ja sukulaisille kuin jos on kyseessä aikuinen ihminen.



Lisäksi olen hakeutunut työelämässä sellaisille aloille (kansalaisjärjestöihin ja muihin vastaaviin) joissa syrjintätodennäköisyys lesbouden takia on aika pieni, ja itse kokenut asian vuoksi lähinnä positiivista syrjintää..



Eli en osaa sanoa, muut saa kertoo. Ja kirjallisuutta ja nettiä kannattaa selata myös. Et tasan ole ensimmäinen ihminen näiden asioiden partaalla, kokemuksia ja tietoa löytyy runsaasti..

Itselleni oli suhteellisen helppo tulla ulos kaapista ystävilleni. Sisarukset ja äitini jännitti senkin edestä. Siskoni onneksi ottivat asin hyvin, tyyliin että "ollaanhan me se tiedetty jo vaikka kuinka kauan, mutta ooteltiin että sä ite kertosit siitä" :)

Luulin äitinikin ottaneen asian ok kannalta, mutta näin myöhemmin on paljastunut sitten että ei asia ihan noin olekkaan. Minun suuntautumisestani ei puhuta, saan kyllä edelleenkin kuulla aina aikaajoin kuinka epänormaali olen ja kuinka äitini miettii miten olisi voinut olla tekemättä kasvatuksessani virheitä jottei minusta olisi tullut "tälläinen"... :|



Olen ollut nykyisessä työpaikassani kohta kaksi vuotta. Edellisessä työpaikassani vain muutamat ihmiset tiesivät. Täällä tulin sitten tuossa puolisen vuotta sitten kerta heitolla ulos kaapistani sitten kaikille ja erittäin hyvin asiaan on suhtauduttu. Vähän jännitti kyllä koska työpaikallamme on suhteellisen vanhaa porukkaa suurin osa ja niitä "homo ja lepakko" vitsejä ja heittoja on ollut hieman jossain vaiheessa. Mutta olen onnellinen että saan olla nyt aivan oma itseni töissäkin. Helpottaa niin kummasti :)



Ja kaikkein suurin pelkoni oli tietysti mummoni. Olin päättänyt pitää asian visusti salassa häneltä. Mutta muutaman mutkan kautta se sitten paljastuikin hänelle ja mummoni on ollut aivan ihana ja kerron hänelle kaikki huoleni. Se tuntuu mukavalta. ;)

Tiedän yleistäväni nyt vahvasti, joten kannattaa suhtautua asiaan kuuluvalla varauksella. Mutta usein myös se itse suhde naisen kanssa kuitenkin on monella tapaa erilainen kuin miehen kanssa ja näitäkin voi olla ihan kiva kuulla...



Naisen kanssa puhutaan. Puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Puidaan asioita, hyvässä ja pahassa ja juurta jaksain. Ja palataan aiheeseen myös aikojen päästä, jos joku asia on sattunut jäämään sanomatta. Jos heterosuhteessa välillä ärsyttää, kun miestä ei saa antautumaan kunnon syvälliseen keskusteluun, niin naissuhteessa voi jo välillä kauhistua, että eikö tämä jauhaminen koskaan lopu...



Nainen muistaa KAIKEN. Kannattaa siis olla varovainen sanoissaan, varsinkin riitatilanteessa ;) Mies unohtaa riidan, kun se on sovittu, naista pahasti sanotut jutut vaivaavat piiiiitkään, vaikka asia olisi täysin valmiiksi jo puitukin.



Nainen lukee viestejä myös rivien välistä. Myös silloin kun oman tietosi mukaan siellä ei viestejä pitäisi edes olla. Jos miehen kanssa raivostuttaa, kun mies ei ymmärrä selviäkään vihjeitä vaan vaatii suoraa puhetta ja pyyntöä, nainen taas kuuleekin vihjeitä huomattavasti useammin kuin niitä lähetteletkään.



Seksi on kenties herkempää ja intiimimpää, luottamus ja tunteet ovat hyvin tärkeä osa toimintaa ja henkinen yhteys käsinkosketeltavan läheistä. Kääntöpuolena ehkä sitten se, että kaikella seksin ulkopuolisella on suuri vaikutus seksiin, onhan kyseessä kaksi naista ja kahden naisen aivotoiminta.. Ja kahden naisen hormonitoiminta ;)



Ystäville ja sukulaisille kertominen voi olla vaikeaa, mutta todennäköisesti suurin osa peloista on turhia. Siihen kuitenkin kannattaa tottua, että olet aikaista useammin puheenaiheena. Harva kaveri malttaa olla kertomatta herkullisia kuulumisiasi muille, vaikka kertoisikin asiaa ylpeästi ja hyvässä hengessä. Yhtäkkiä elämäsi on kummallisen kiinnostavaa, vaikket itse huomaakaan sen olevan niin kovin erilaista. Kaverit ja kavereiden kaverit palavat halusta kysyä suoraan, kuinka sinulle nyt noin on käynyt ja kun kerta kävi, niin millaista se seksi naisen kanssa mahtaa olla, eihän se kovin hyvää kuitenkaan voi olla kun siitähän puuttuu jotain!



Ainiin ja kunhan arki astuu suhteeseenne ja alatte huomata hiukan ulkopuolistakin elämää, kumppanisi todennäköisesti alkaa pelätä olevansa sinulle vain kokeilu, että kaipaat entistä heteroelämääsi ja lopulta palaat siihen maailmaan. Siinä vaiheessa onkin sitten hyvä, että suhteessa puhutaan paljon :)



Toivotan onnea teille! Hienoa että uskallat elää sydämellä, vaikka uusi rakkaus tuntuukin hypyltä tuntemattomaan. Mitään pelättävää ei kuitenkaan ole. Itse en tätä tietä vanhaan vaihtaisi mistään hinnasta :)

se vaihtelee paikkakunnittain ja elämänpiireittääin (esim. oman suvun asenteet, eri uskontokunnat, ystäväpiirin maailmankatsomus, työpaikan tai ammattialan asenneilmapiiri). Jotkut eivät kohtaa syrjintää koskaan tai juuri koskaan elämänsä aikana, toisille sitä oikein kasaantuu.



Siksi tyhjentävää vastausta ei voi antaa. Ystäväsi asenne on kyllä hyvin negatiivsivoittoinen, nythän eletään 2000-lukua sentään....



Ana