Moi Stella!

Ei mun elämässä paljoa ole, mikä mättää. Yksi läheinen sairastaa syöpää ja pari muuta vähäisempää juttua. Mutta ne ei kuulukaan tähän. Pointtini oli, että olisi ihanaa kokea se rikkaana olo, se esim. mahdollistaisi sen että voisimme kerrankin viettää aikaa perheenä plus että saisin edes joskus kokea mitä on shoppailu, matkustelu, hienossa ravintolassa syöminen jne. Ei tarvitsisi aina säästää paria kuukautta jotta saa itselleen esim. uuden paidan. Saisi lähteä vaikka Pariisiin :)

Pidä kiinni tuosta Pariisin unelmasta, ei se ole varmasti lainkaan mahdottomuus toteuttaa! Kyllä sä sinne vielä pääset=)

Olen itse asiassa jo aloittanut säästämisen, laitan euron viikossa talteen. Melkein kaikki tähänastiset säästöt kyllä meni pari viikkoa sitten kun tuli yllättävä sairaalareissu, ja jouduin maksamaan ne sairaalamaksut. Mutta samapa tuo, kun oli onneksi vain ohimenevä juttu, ei mitään vakavaa. Pariisiin kuitenkin haluaisin, vaikka sitten kun täytän 50v.

Oli Stella sitten provo tai ei, niin maailmassa kuitenkin on ihmisiä, joilla ei ole rahasta pulaa, ja joskus olisi kiva vaikka kuukauden ajan elää tuollaisen ihmisen elämää. Saisi käydä kaupassa miettimättä, onko meillä oikeasti varaa siihen ja siihen. Itse voisin ostaa itselleni vaikka uudet housut, joita tällä hetkellä omistan kolmet. Laskut tulisi kerrankin maksettua ajallaan, kun ei tarvitsisi odottaa seuraavaa päivää, kun tilille tulee rahaa...



Meillä on ensi vuonna 5-vuotishääpäivä, ja olemme mieheni kanssa suunnitelleet jo avioliittomme ensimetreillä, että tuolloin vuonna 2007 lähdemme jonnekin 5-vuotishäämatkalle. Viikonloppu jossakin Euroopan kaupungissa kiinnostaisi, eikä ajallisesti pidempään reissuun olisi mahdollisuuttakaan, kun isovanhempien hoiviin jäisivät 2- ja 3-vuotiaat lapset. Mutta eipä taida meillä olla varaa edes hotelliyöhön kotimaassa, kun opinto- ja kh-tuella kituutamme. Ajatella, jos voisi vain ottaa ja varata matkan ihan minne vain! Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta ajatuksenakin...



Mutta täällä me vain elämme tätä vaatimatonta elämäämme, ja oikeastaan meillä menee ihan kivasti. Lapset ovat ihania, olemme kaikki suht terveitä, ja laskutkin on aina saatu maksettua ennemmin tai myöhemmin. Mihinkään ylellisyyksiin ei ole varaa, vaatteet ostetaan alesta tai käytettyinä (ja yleensä aikuisille ostetaan uusia vasta, kun entiset suunnilleen lahoavat päälle) ja ulkomaille matkustamisesta tosiaan vain haaveillaan, mutta tämä on nyt tätä. Ehkä meilläkin on joskus tulevaisuudessa, sitten opiskelujen jälkeen, varaa vähän enempään. Tuskin kuitenkaan koskaan mihinkään luksuselämään, mutta en ole niin varma siitä, olisiko se edes sitä mitä ihan oikeasti haluaisin...