Miehen masennuksesta ja omasta jaksamisesta?
Mieheni on masentunut, tai ainakin kaikki oireet viittaavat jonkun sortin masennukseen, jonka hän itsekkin myöntää. Lääkäriin saakka en ole vielä häntä saanut, tai siis hän ei ole vielä mennyt.
Meillä on pieni taapeoikäinen lapsi, oma asunto, kummallakin hyvät työpaikat, kaiken pitäisi olla kunnossa. Mutta miehestäni suorastaan silmissä valuu elämänilo pois...lapsen kanssa hän vielä jaksaa olla, ja töissä käydä. Kaikki arjen muut asiat jäävät minun harteilleni, mies vaan sanoo kaikkeen ettei kiinnosta. Nyt ollaan jo sinä kohdassa että hän jättää omat laskunsa maksamatta, autoasiat hoitamatta, puhumattakaan pienemmistä, huomiota vaativista asioista.
Tilanne on pikkuhiljaa luisunut tähän, eivätkä lukuisat riidat aiheen tiimoilta ole varmaankaan parantaneet asiaa. Mitään fyysistä läheisyyttä meillä ei ole ollut aikoihin. Kotiin tullessaan mies jaksaa ainoastaan maata sohvalla ja katsoa tv:tä, olla siinä sivussa lapsen kanssa.
Kysymys kuuluu: miten minä jaksan? Haluaisin ymmärtää, olla avuksi, etsiä apua, yrittää parantaa tilannetta. Mutta tuntuu että mieheni katoaa yhä kauemmaksi, mitä enemmän yritän. Onko jollakulla omakohtaista kokemusta, miten edetä, miten jaksaa? En erota halua, ja jättää rakastamaani ihmistä vaikeuksien keskelle, mutta miten ihmeessä selviämme tästä eteenpäin?
Kommentit (2)
Alan ensimmäistä kertaa tajuamaan kuinka vakavasta asiasta on kysymys, ja että tällä voi olla vakaviakin seuraamuksia perheellemme. Ja puhun, siis kirjoitan, myös aiheesta ensimmäistä kertaa, siksikin kaikki vastaukset ovat niin tärkeitä.
Toissapäivänä lähdin lapsen kanssa ulos, mies ei halunnut puhua, sanoi että kirjoita vaikka kirje. No, näpyttelin muutaman tosi pitkän viestin, joihin hän vastasi jotain lyhyesti. Jälkimmäiseen että pelkosi ei ole turha, kun kirjoitin että pelottaa hänen kasvava välinpitämättömyytensä. No eilen ajattelin että jatkamme tästä, että edes puhuisimme, ja hän sanoi että mitä, vastasinko jotain viesteisisi? Kysyin että muistatko mitä kirjoitin, hän sanoi että en. Tosi pelottavaa! Sitten hän sanoi että ei pystynyt ajattelemaan kyseisenä päivänä mitään muuta kuin että joutuuko hän tappamaan itsensä minun takiani! Olin valmistautunut keskustelemaan, hän hyökkäsi noin. Sanoi myös että 2 vuotta sitten hän oli tasapainoinen, pystyvä ihminen, nyt minun takiani apaattinen jne. Olin täysin sanaton. Tämänkin jälkeen yritin vielä sanoa että jos menisimme johonkin yhdessä juttelemaan, vastaus: ei todellakaan mennä. Hän vain huusi etten tajua kuinka vakavassa tilanteessa olemme, ja siihenkin vielä yritin sanoa jotain edes hänen lääkäriin menemisestään, oman itsenä takia...Mutta siihen loppuivat voimani, menin täysin lukkoon. Siinä kohdassa tuntui että masennus ja ahdistus iski minuun, istuin vessassa, jopa itku tuli sellaisina rintaa pakahduttavina tyrrskyinä.. Ihan kamala olo.
Meillä on 2 vuotias poika, ja hänen kanssaan vuorottelimme loppuillan. Toki lapsi vaistoaa jotain tapahtuvan, vaikka kummatkin hänen kanssaan yritimme olla normaalisti. En olisi voinut edes puhua mitään enään, koko sielu ja sisikunta oli ihan tyhjä, musta.
Toki meillä on vaikeutemme ollut, suhteessamme, ja minä olen meillä se räjähtelevä osapuoli, jota mieheni on aina inhonnut. Ja totta onkin osittain, olen joskus itsekkin ajatellut että pitäiskö hakea jotain rauhottavia tähän räjähtelyyn. Mutta monessa kohdassa tilanne on ollut se, että mieheni on luvannut ehkä tehdä tai hoitaa jotain, ja on jäänyt tekemättä. Kierre on siis jo vanha: mieheni ei tee mitään, koska räjähtelen, ja minä räjähtelen koska hän ei tee mitään, näin siis pelkistettynä.
Eilisen jälkeen kaikki vaan avautui minulle ihan eri valossa, ja ehdottomasti pahemmassa, kuin edes alkuperäistä viestiä kirjoittaessani. En tiedä mikä se tapa olisi, jolla tätä voisi lähteä purkamaan, ja voimmeko sitä edes enään tehdä. Mieheni on jo sanonut aisioita, joita en varmasti koskaan tule unohtamaan. Millä voisin unohtaa että hän syyttää suoraan vain minua huonosta olostaan, ja puhuu jopa itsensä tappamisesta minun vuokseni?
Olo on niin surkea, että antsaitsisin oscarin siitä, että istun nytkin töissä.
Kyllä tuo miehesi tilanne kuullostaa ihan masennukselta.
Olisiko häntä ihan mahdotonta saada käymään lääkärissä-vaikka ihan yleislääkärin vastaanotolla näin aluksi- voihan olla että taustalla vaikuttaa jokin fyysinenkin vaiva(kilpirauhasen toimintahäiriöt, hemoglobiini tms)?
Jos ei suostu lähtemään selvittelemään asiaa niin mielestäni sinä ainakin tarvitset apua ja tukea jaksaaksesi.
Yksinkin voi käydä juttelemassa esim seurakunnan perheneuvolassa- ajatusten jäsentelystä ulkopuolisen kanssa on hyötyä!
Onko välillänne muuten kaikki normaalisti tai siis että voiko miehesi masennus johtua jostain teidän välisestä asiasta?
Kysele, juttele ja kuuntele- jos saat hänet puhumaan, siitä ei voi haittaa olla.
Kerro hänelle että sinä ja lapsenne voitte huonosti kun perheen isä voi huonosti-vetoa tunteisiin ja pyydä että hän hakisi apua.
Toivon että tilanne lähtee selviämään.
Taistele perheesi puolesta!