Raha ja rakkaus...

Sinällänsä ei uutta, mutta miehelläni on onneksi aina osan vuotta työtä ja ihan oikeaa palkkaa, josta hän sitten lähettää todellakin ison osan perheelle. Itse olen lähettänyt, mutta pienempiä summia, silloin kun hänellä ei ole palkkaa. Ja aivan samaa saan kuulla, kun en enempää lähetä ja käytä Visaani siihen.. Todella vaikeaa henkisesti itselle, mutta..

Sitä vaan jaksaa aina ihmetellä, miten siellä kuuluu aina olevan kaikki niin hyvää, halpaa ja paremmin (siis puute vain rahasta), mutta vaikka lähettäisit kuin paljon rahaa, ei se vain tunnu riittävän. Aina on joku sairaana, yllättäviä menoja, laskuja rästissä pitkältä ajalta jne. pohjaton kaivo.. ja rahaa lainaillaan vielä joltain koronkiskureiltakin! Liekö totta? Mielipiteeni on, etteivät he vain yksinkertaisesti osaa käyttää rahaa. Kun rahaa on, se käytetään saman tien ja sitten ollaan ilman niin kauan että saadaan lisää.

Sen verran tiedän, että kun mieheni on käymässä kotonaan, hän maksaa kaiken perheelle ja kavereille, niin kauan kuin rahaa on ja sitten muut maksavat, jos on millä maksaa..

Mieheni sanoi kerran, että ihmiset todellakin kuvittelevat, että Euroopassa kävelet kadulla ja noukit rahaa minkä jaksat maasata..

Tällaista lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen, että MIKSI IHMEESSÄ te hyvät ihmiset jaksatte tuollaista katsoa? Vaikka olisikin lapsia kuvioissa, niin vaihtoehtoja on. Ei elämä ilman miestä sen pahempaa ole, kuin elämä hyväksikäyttävän ja kunnioittamattoman vätyksen kanssa on. Ihan oikeasti, vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä ja herätkää ja katsokaa tilannettanne realistisin silmin! Ei elämää kannata heittää pois ihan turhan takia. Haluatteko kasvattaa lapsennekin tuollaisen isän esimerkkiä käyttäen?



T. Ulkomaalaisen kanssa onnellisesti naimisissa.

En ole vuosiin näille palstoille kirjoittanutkaan. Tämä aihe sai minut kirjautumaan uusiksi tänne ja antamaan kommenttini. Vilkutus vain niille, jotka minut tunnistavat:)



Kokemusta on siis tällaisesta käytöksestä vuosien varrelta. Tällaista olen nähnyt sekä omassa että lähipiirissäni. Nyt kuitenkin kirjoitan vain omasta kokemuksestani. Alussa otin kulutusluottoja siihen saakka, kunnes en enää niitä saanut. Sen jälkeen mieheni kyllä ymmärsi, etten saa lainoja, mutta haukkui minua usein rahankäytöstäni. Se satutti, koska luotot olin ottanut hänen juttuihinsa, kun hän halusi lähettää rahaa perheelleen, vaikka nämä eivät edes olleet köyhiä. Yksi suurimmista menoeristä oli mieheni äidin uuden uutukainen auto, johon piti lähettää rahaa.



Yhdessä pysyimme siihen saakka, kunnes kuolema meidät erotti. Suku käyttäytyi minua kohtaan todella törkeästi. Pitkän pohdinnan jälkeen ja usean tuttavan kanssa asiasta keskusteltuani, olen tullut siihen tulokseen, että he huomasivat, että olen köyhä ja minusta ei ole heille hyötyä. Niinpä piti alkaa selkään puukottaminen, joka todella satutti.



En haluaisi maalata piruja seinälle, mutta saattaa olla, että miehelläsi ei tule koskaan olemaan varaa perheen elättämiseen Suomessa. Hänellä tulee olemaan aina omia bisneksiä, mihin hänen rahansa menevät. Mikäli näin ei tule olemaan, niin olen pahoillani, että pelottellin sinua asiasta etukäteen.

Itse olen naimisissa nigerialaisen miehen kanssa ja tiedän, että monelle nigerialaiselle Suomi-vaimo on vain keino saada a)paperit tänne (siihen nykyään tarvitaan useimmiten myös lapsi) b)rahoittaa suvun elämistä ja omia bisneksiä. Nigeria on melko kallis maa elää (siis Saharan eteläpuolisen Afrikan tasolla yleensä, etenkin Lagos), mutta sielläkin tuo 400 € on todella iso raha (esim. Lagosissa suht ok alueella useamman kk vuokra tai useamman kk'n ruuat, kotiapulainen about vuodeksi tai ylikin jne..). Eli sitä summaa ei todellakaan makseta helposti takaisin (miesten hiustenleikkuu ja parran ajo maksaa siellä noin 50 senttiä, ihan vaan esimerkkinä palvelualan tulotasosta).



Pahalta kuulostavat miehesi tapa asettaa perheensä sinun ja tulevan lapsen edelle (ette ilemisesti ole kovin suuri tuoloisia?). Afrikan perhe tulee aina olemaan useimmille afrikkalaisille hyvin tärkeä ja heidän elintasostaan huolehtiminen on etenkin poikien velvollisuus (lisäksi siellä on varsin omituiset käsitykset eurooppalaisten varakkuudesta, eivät esim. ymmärrä että kaikki on täällä paljon kalliimpaa joten isommista tuloista ei jää käteen niin paljon kuin olettavat). Teidän tilanteessanne, etenkin jos tulonne eivät ole kovin isot/säännölliset, miehen tulisi ymmärtää teidän tarpeenne etenkin tulevan lapsen takia. Erittäin pahalle haiskahtaa miehesin uhalus jättää sinut ja tehdä lapsi jonkun muun kanssa (viittaan nyt ensimmäisessä kappaleessa mainitsemiini asioihin).



Tuo, ettei miehesi perhe hyväksy sinua voi olla aika tyypillistäkin. Olen itse kuullut mieheni siskolta, etteivät he pitäneet aluksi lainkaan ajatuksesta, että mieheni meni naimisiiin valkoisen naisen kanssa. Tällä hetkellä perhe hyväksyy minut ja todennäköisesti jopa pitää minusta (ainakin jollain tasolla, koska kohtelevat minua hyvin, paremmin kuin miehen veljien nigerialaisia vaimoja, siellä vieraillessamme).



Nigeriassa ainakin paras ystävä on nimenomaan se, kenestä saadaan suurin hyöty irti..



Pahoittelut todennäköisesti masentavasta viestistä, mutta (vaikkakin oma kokemus nigerialaisesta puolisosta on hyvä) oma asenteeni etenkin nigerialasia kohtaan on suht negatiivinen (realistinen?).

En antanut rahaa miehelleni, koska ajattelin, että jos hän tarkoittaa kaikkea mitä sanoo, niin siinä ainakin näen mitä hän oikeasti ajaa takaa.

Hän on nyt hyväksynyt, etten antanut hänelle 400 euron suuruista summaa... Rahat ovat yleensä yhteisiä ja käytämme niitä kummankin OMIIN tarpeisiin. Mutta halusin tehdä selväksi, että ulkomaille lähettelyä en hyväksy ainakaan omista rahoistani. En välitä, mököttääkö hän siitä vai ei.

Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan raha-asioiden suhteen.

Itsekin tiedän noista nigerialaisista, että usein käyttävät hyväkseen suomi-vaimoja, jotka eivät näy tajuavan tilannettaan. Siksi pitää olla koko ajan silmät avoinna.

Tulotasomme ei todellakaan ole hyvä, koska molemmat olemme opiskelijoita ....! Juuri sen takia rahan vonkaaminen on kohtuutonta. Kiitos kuitenkin vastauksista, nyt ainakin tiedän, mitä kaikkea sillä 400 eurolla tosiaan saa siellä päin maailmaa...ja mitä me saamme täällä...jotkut lastenvaunut ehkäpä.

Afrikkalaisista mulla ei ole kokemusta, vaan mieheni on vietnamilainen, mutta yhtä lailla on tutuksi tullut sukulaisten tukeminen. Tietysti hännystelijöitä riittää, mutta olemme ottaneet tiukan linjan, että tuemme lähinnä miehen vanhempia (nyt jo kuolleet) ja sisaruksia ja heidän lapsiaan. Joskus on tullut jotakuta muutakin autetuksi, mutta olemme silloin varmistaneet, että raha menee, minne pitää.



Olemme ottaneet välillä lainaakin miehen perheen avustamiseksi. Ero AP:n tilanteeseen on siinä, että olemme mieheni kanssa pystyneet sopimaan rahan käytöstä. Meillä on yhteiset rahat (vaikkakin erilliset tilit). Mulla on vakaa luottamus siihen, että mies ajattelee myös omaa perhettään eli mua ja lapsia. Voimme myös luottaa siihen, että raha tulee Vietnamissa käytetyksi järkevästi.



Jos et luota, älä lainaa. Miehen uhkailut jättämisestä eivät luottamusta ainakaan herätä. Ja ylipäätään, raha-asioista kannattaa parisuhteessa keskustella heti alkuvaiheessa, oli puoliso sitten supisuomalainen tai jostain muualta kotoisin: kuka maksaa, mitä maksaa, mitä, jos toisella ei ole tuloja tai jää esim. vanhempain- tai hoitovapaalle. Käsitykset rahan tienaamisesta, lainaamisesta ja käyttämisestä saattavat olla todella erilaisia.



Valitettavasti suomenvietnamilaistenkin keskuudessa joskus tuntuu, että kun menee hyvin, kavereita riittää, mutta kun tulee alamäkeä, onkin aika yksin. Tosin se kyllä seuloo oikeat ystävät joukosta. Sosiaalinen verkosto, joka perustuu palveluksiin ja niiden maksamiseen (kiitollisuudenvelkaan?), on aika merkittävässä asemassa vaikkapa Vietnamissa, jossa ei ole kunnon sosiaaliturvaa. Raha ei silti ole ainoa vaihdon väline.