Onko kellään samanlaista..?
Mieltäni häiritsee mieheni käyttäytyminen.. Mieheni on aina ollut hyvin kärkäs sanomaan asioista mielipiteitään, ainakin kotona.Töissä ja omien sukulaistensa kanssa hänen pitää "käyttäytyä". Ja sitten kai se rauhallisuus ja pingottaminen "purkautuu" oman perheen parissa ja hänen on lupa ärjäistä meille; minulle ja lapsille. Nykyään kumminkin viikoittain vähintään, joskus jopa pari kertaa päivässä törmään siihen, että hänen suustansa lentää sammakoita joko minulle tai lapsille. Esimerkiksi hän saattaa sanoa; "Mitäs siinä tonttuilet?" tai "Käskinkö mä sun olla siinä?" tai "Älä siinä sössötä?". Hän ei käy fyysisesti käsiksi, mutta hän ei siedä hitautta, jota minä ilmeiseti olen ja vaikken olisi tahallisesti aiheuttanut mitään ongelmaa, aiheutan sitä ilmeisesti olemassaolollani. Meillä on ollut riitaa paljon lasten flunssien sairastelujen yhteydessä, mieheni syyttää minua siitä jos he ovat kipeitä, koska minä pidän heitä kuulemma liian vähissä vaatteissa. Aiemmin olen itsekin raivostunut hänen syytöksistään, mutta nykyään yritän hillitä itseäni, koska ei siitäkään ole mitään apua. Hänellä on tietynlainen oma visio ja sitä ei niin vaan romuteta. Lisäksi hän saattaa huutaa pienemmästäkin kömmähdyksestä meidän eskarilaiselle (hän ei siedä, eikä ilmeisesti hänen kodissaan ole sallittu epäonnistua), joka vaikutta jo siten että välillä lapsi pelkää sanoa mitä tapahtui. Itse haluaisin olla pehmeämpi kasvattaja lapsilleni, mutta välillä pelottaa olla oma itsensä hänen seurassaan.
Ollaan oltu jo kohta kymmenisen vuotta yhdessä, mutta välillä viime aikoina olen ajatellut eroa, kun tuntuu että saan pelätä milloin minä tai lapset tekevät jotain "väärin" ja hän taas kiivastuu. En kuitenkaan osaa ajatella eroa, en tiedä kuinka selviäisin (omat tuloni ovat pienet), hän voisi olla erotilanteessa hankala myös lapsille. Välitän kuitenkin hänestä paljon ja hän on ollut ihan kunnon mies ja isä. Kiitos jos viitsitte lukea tän mun sekavan sepustukseni
Kommentit (3)
Miehelläni on varmasti ollut ongelmia ja nyt tämä talouden epävarma tilanne heijastuu hänenkin työtilanteeseensa. Sen lisäksi hänen äitinsä ja minä emme tule toimeen (hänen äitinsä on toisten asioihin sekaantuja ja ei kovin helpolla anna tilaa). Mielestäni mieheni ei ole päässyt äitinsä napanuorasta eroon, hän ehkä säälii äitiänsä, vaikkei sitä tunnusta. Olemme monet kerrat riidelleet mm. hänen äidistään. Mutta nyt tällä kertaa haluaisin tietää mikä häntä riivaa ja eikö hän itse tajua. Mutta kun olen muutamia kertoja kysellyt mitä hän ajattelee meidän suhteesta, hän ei joko osaa vastata, tai hänen mielestään minä olen muuttunut hiljaisemmaksi (joka voi pitää paikkansa, koska en aina uskalla sanoa mitä haluaisin, kun pelkään että taas tulee riita). Hän ei halua erota, koska silloin "kulissit romahtaisivat". Mielestäni hänen lapsuudessaan on vallinnut kireä ja ankara ilmapiiri ja henkisista vaikeuksista on vaiettu. Että kyllähän näitä kaikenlaisia vaikeuksia jo alkaa olemaan mielestäni. Mutta hän ei oikein itse halua avautua, kaikki on ollut hänen mielestään hyvin esim. vanhempiensa suhteen. Olet varmaan oikeassa, että olisi mieheni kanssa keskustelun paikka. Viimeisen kerran yrittää saada hänet avautumaan.
Hei!
Mun mies on vähän samanlainen silloin kun hänellä on stressiä esim. töissä. Saattaa kivahtaa tai töksähtää jotain. Meillä onneksi lähinnä tokaluokkalaisen kanssa yhdessä mietitään, että mikä sitä isiä tänään oikein vaivaa. Hän pyytää kyllä lapselta useimmiten anteeksi, kun lapsi on sen verran herkkä että pahoittaa mielensä jo vähemmästäkin.
Meilläkin on tuo sama napanuoraongelma. Luin siitä äitijäljestä jostain Hellstenin kirjasta ja totesin että tuota se on eli ettei näe omassa äidissään mitään puutteita tai ongelmia.
Eli uskon että teilläkin osa on seurausta lapsuuden kodista ja siksi ehkä jossain määrin heikosta itsetunnosta jota peilaa teihin, etenkin silloin kun elämä muuten on hieman stressistä.
Tsemppiä!
Luin kirjoituksesi ja vakavoiduin. Pohdin asiaa monelta kannalta ja tässä minun ajatuksiani.
Tämä maapallo pyörii, meret vellovat ja tuulet puhaltavat. Vaikka miehesi huutaisi ja tanssisi tasajalkaa, hän ei saa sillä mitään merkittävää aikaiseksi. Hänen karjahtelunsa ei hyvistä yrityksistä huolimatta kuulu korttelia kauemmaksi, joten lienee energian hukkaamista. Voisiko sitä energiaa käyttää johonkin hyödyllisempään?
Luuleeko miehesi, että huutamisella ja toisten alistamisella saa aikuisten oikeasti jotakin hyvää aikaan? Voiko hän todellakin ajatella siten? Haluaako hän, että häntä itseään kohdellaan samalla tavalla?
Haluaako sinun miehesi sitä, että hänen rinnallaan elävä nainen ja lapset kärsivät hänen käytöksestään? Haluaako hän ihan oikeasti satuttaa teitä?
Voisiko olla niin, että miehelläsi olisi ongelmia, joista ei halua puhua? Miksi hänellä on paha olo, jota hän purkaa? Onko lapsuudessa tapahtunut jotakin sellaista, mikä tulee nyt ulos? Voisiko hänellä olla terveydellisiä tai taloudellisia huolia, joista hän ei pysty puhumaan?
Puhukaa ja keskustelkaa asiasta avoimesti. Kerro miehellesi täysin rehellisesti omat tunteesi, vaikka se vähän sattuisikin. Useimmiten reilu puhuminen tuo molemmille uusia ajatuksia ja auttaa. Keskustelun lähtökohdaksi kannattaa asettaa ajatus: miten korjaamme suhdettamme ja jatkamme yhdessä onnellisina.
Minun mielestäni mieleltään terve ihminen ei haulua tietoisesti satuttaa puolisoaan tai lapsiaan. Väsyneenä tai omien ongelmiensa uhrina ei kuitenkaan aina huomaa omaa käytöstään. Olet tilanteessanne aika tyhjän päällä, kun et tiedä mistä lopulta on kyse. Joten oman suhteenne ja lastenne hyvinvoinnin vuoksi kannattaa rohkeasti selvittää asia mahdollisimman nopeasti.