Miten muilla sovitaan kavereille lähdöistä??
Meillä on nyt muutaman kerran riidelty siitä pitääkö toiselta kysyä "lupa" kun lähtee tapaamaan kavereita/harrastamaan. Ollaan nyt jankattu asiaa pääsemättä mihinkään lopputulokseen, joten neuvoja kaivataan, miten muilla?
Olemme vajaan vuoden yhdessä ollut uusperhe, minulla on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta, miehellä ei lapsia. Lapset mies on ottanut hyvin huomaansa ja muutenkin isommat linjat on ihan hyvin.
Mun näkökulmasta mies elää välillä edelleen kuin sinkku, lähtee kavereille kun huvittaa mun mielipidettä kysymättä. Miehen mielestä sen ei tarvitse lupia kysellä, molemmilla on oikeus tavata kavereita kun haluaa. Jos kysyisi ja sanoisin ettei sovi, lähtisi hän kuulemma silti. Mun pitäisi olla kiitollinen että edes ilmoittaa asiasta.
Kyse ei edes ole siitä että menisi liian usein tai ettei saisi mennä, vaan tavasta ilmoittaa asiasta, joka ärsyttää mua suunnattomasti! Toivoisin että hän puhusi tyyliin "-onko ok jos menen kaverille?" nykyisen "-lähden kaverille"-sijasta. Mun mielestä kuuluu normaaliin lapsiperhe-arkeen ottaa myös toisen mielipide huomioon ja varmistaa että myös toiselle sopii, sehän on ihan normaalia kohteliaisuutta! Käynnit kun eivät ole mitään pikavisiittejä, kaverilla viivytään ainakin viisi-kuusi tuntia, koko ilta pitkälle yöhön.
Mies taas kokee että yritän kahlita häntä ja annan luvan jos annan eikä aio alistua sellaiseen. Edellinen mieheni tuli ja meni (lähes joka päivä tosin) kuten halusi enkä minä taasen aio alistua sellaiseen enää. Minä en koe tätä minään luvan pyytämis-asiana, vaan pitäisi vain varmistaa että toisellekin sopii.
Tänäänkin sattui näin, mies oli lähdössä kaverin kanssa uimaan, ja minä puhelin lapsille että syödään kun hän tulee takaisin parin tunnin päästä, johon mies sanoi ettei tarvitse odotella, menee ehkä kaverille sen jälkeen. Siitä syntyi taas riitaa että meinasiko edes ilmoitaa tai kysyä sopiiko se mulle? No eipä meinannut, hän menee jos haluaa, vapaa ihminen. Näköjään meni kun ei ole vieläkään palannut.
Mun mielestä asioista pitää keskustella onko molempien mielestä hyvä aika mennä sikälimikäli parisuhteessa eletään. Toinen kuitenkin jää lasten kanssa kotiin. Itsekin aina kysyn sopiiko jos menen.
Pitäisikö vaan antaa aikaa ja toivoa että omaan napaan tuijottava "-minähän menen jos haluan" -tyyli muuttuu. Melko vähän aikaahan hänellä on ollut kasvaa isäksi ja parisuhteeseen. Pelkään vaan ettei hän edes halua muuttua toisen huomioon ottavaksi ihmiseksi, kun pitää niin jääräpäisesti kiinni joistain sinkkuelämänsä tavoista.
Olenko nyt ihan hakoteillä? Mies väittää että muiden miehet saa mennä miten lystää, onko näin? Miten muilla näistä asioista sovitaan, vai sovitaanko mitenkään?
Kommentit (5)
Meillä molemmilla on oikeus vapaa-aikaan ja harrastuksiin eikä toiselta tarvitse kysyä lupaa, "saako" mennä johonkin. Mutta näistä menoista puhutaan ja sovitaan etukäteen (niin pian kuin on tiedossa), ja jos tulee jotain yllättävää, äkillistä menoa, on selvää, että aina ei onnistu. Toisella voi olla tärkeämpää menoa eikä lastenvahti välttämättä järjesty.
Lapsettomalle miehelle saattaa tulla yllätyksenä, että puolison lisäksi pakettiin kuuluvat lapset, jotka täytyy myös ottaa huomioon. Mun mielestäni on välittämistä, että haluaa tietää, mihin toinen menee ja koska tulee. Ehkä miehellä on pelko siitä, että joutuu tossun alle? Ehkä kaverit ovat kommentoineet jotain? Meillä alkuaikoina kävi usein niin, että jos satuin soittamaan miehelle, kun hän oli kavereidensa kanssa, kaverit alkoivat heti huomautella, että vaimo on jo "repimässä hihasta", vaikka puhelu koski jotain ihan muuta asiaa.
Niin, varmaan jotain tossun alle joutumisen pelkoa on ilmassa. Yöllä kun mies yhden maissa palasi riideltiin asiasta lisää. Hän ei aio lupia jatkossakaan kysellä, eikä mitenkään suostu ymmärtämään etten mitään sellaista edes vaadi, vaan himppusen kunnioitusta, mut huomioon ottamista.
Siinä riidellessä kävi ilmi ettei mies edes ollut siellä missä luulin hänen olevan, vaan olikin ihan toisella paikkakunnalla 50km päässä. Tästä ärsyynnyin myös ettei edes kerro missä on. Miehen mielestä taaskaan ei kuulu mulle missä hän aikansa viettää jos joka tapauksessa on poissa suunnilleen saman ajan. Mä en ymmärrä, tuntuu kuin liikuttaisiin ihan eri aallonpituuksilla :(
Mun mielestäni sulla on kyllä oikeus tietää edes suunnilleen, missä mies on ja milloin tulee. Entä jos jotain tapahtuu, miehelle tai sinulle tai lapsille? Jos tulee yht'äkkiä tarve tavoittaa mies ja nopeasti?
En todellakaan ymmärrä, mitä se olisi mieheltä pois, jos hän suostuisi neuvottelemaan menoistaan etukäteen. Varsinkin, kun sinut se selvästi tekisi onnellisemmaksi.
Hän ei aio lupia jatkossakaan kysellä, eikä mitenkään suostu ymmärtämään etten mitään sellaista edes vaadi, vaan himppusen kunnioitusta, mut huomioon ottamista.
Suosittelen, että sopisitte yhdessä selkeät pelisäännöt, kuinka kukin voi milloinkin mennä. Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 15 vuotta ja meillä systeemi on alusta asti pelannut "päiväpolitiikalla".
Eli miehelleni on aina perjanta-illta vapaat. Silloin voi sopia kavereiden kanssa mitä haluaa ja mennä minne haluaa, kunhan on aamuksi kotona. Itse tiedän aina omia menojani suunnitellessa, että perjantai ei käy, koska se on "miehen päivä".
Itse taas voin sopia kaikessa rauhassa menoni lauantaiksi, koska se on aina minun iltani. Mies tietää, että hän on silloin "kotivuorossa".
Muista illoista neuvotellaan erikseen yhdessä. Lapset tarvitsevat omaa aikaansa ja parisuhde omaansa, joten muut illat ovat molemmille "kiven takana".
Puhumista ja puhumista, toisten kunnoittamista ja arvosamista, myös itsekunnioitusta ja itserakkautta, näitä parisuhde tarvitsee.
Suhteen rakentaminen on kovaa ja monesti työlästäkin puuhaa, mutta hyvä pohja antaa paljon mahdollisuuksia. Rakastakaa toisianne, kunnoittakaan toisianne ja antakaa toisillenne myös vapautta, yhdessä sopien.
Me ollaan mieheni kanssa oltu nyt yhdessä 10 vuotta ja kun yhteen muutettiin aikanaan, niin meillä oli juuri tuollaisia riitoja useinkin. Tosin silloin meillä ei vielä ollut lapsia, Mutta kuitenkin vääntöä käytiin juuri tuosta, että pitääkö toiselle ilmoittaa/kysyä sopiiko minne menee ja kauanko on. Minä halusin, että mies ottaisi minut huomioon ja edes muodollisesti "kysyisi" että käykö jos menee (tai edes ilmoittaisi jos menee) ja miehen mielestä hänen ei tarvinnut lupia kysellä tai ilmoitella,se oli kyttäämistä.... Tätä vääntöä käytiin muutamia vuosia, ennenkuin mies alkoi ymmärtää, ettei kyse ollut kyttäämisestä tai mistään luvan kysymisestä ja holhoamisesta vaan yksinkertaisesti toisen huomioon ottamisesta. Hän huomasi, että kun hän kysyi niin en mitenkään kieltänyt menemästä vaan riitely väheni:-)
Nykyään meillä on kaksi lasta ja kaikista menoista jutellaan toisetemme kanssa ja tarkistellaan puolin ja toisin, että meneminen sopii toiselle. Lasten kanssa tämä on pakko, sillä eihän voi vain sopia menoja varmistamatta että toinen on lasten kanssa kotona (tai sitten täytyy hankkia lapsenvahti ajoissa). Todella harvoin sitä täytyy todeta ettei toisen meno sovi.
Eli lyhyesti vastaus: kyllä meillä sovitaan joka menosta toisen kanssa. Kummasti helpottaa yhteiseloa:-)