Hedelmöityshoidoilla lapsen saaneet ex-lapsettomat, miltä nyt tuntuu? Millaisia äitejä olette?

Pelkäsin kyllä kovin, että ylihuolehtivaksi herkeän kun tätä aarretta joudutiin lähes viisi vuotta tekemään. Mutta maalaisjärjellä hyvin pärjäilen. Ja veikkäisin, että ihan yhtä huonosti (periksi tulee annettua joissain asioissa turhan helposti ja lapsi saa olla sylissä niin paljon kun tahtoo ja nukkua vieressä yöt jne.) tulisi muksu kasvatettua jos vaikka vahingossa olisin raskaaksi tullut :).



Sen verran tuossa pitkän odotuksen aikana kuitenkin itsekkyyttä tuli opittua, että toista en näillä näkymin enää halua, vaikka tämä eka onkin aivan ihana auringonpaiste :) ja äidin ja isän onni. En vaan jaksaisi enää tätä että on molemmat kädet ja jalat vauvaan sidottuina 25 tuntia vuorokaudessa ja kahdeksan päivää viikossa. Ihanaa kun nyt lapsi alkaa jo pieniä hetkiä yksikseenkin leikkumään :).

En useiden tuttavien tavoin valita lapseni pienistäkin kiukuista ym. vaan arvostan ja rakastan lastani ja tätä äitiyttä. Tuntuu että mieheenkin suhde on niin syvä kuin voi vaan olla. Olen onneni kukkuloilla. Meillä on onneksi hyvät mahdollisuudet saada lisää lapsia (ensimmäinenkin luovutetulla munasolulla tärppäsi ekasta luovutushoidosta) ja jatkamme hoitoja ehkä jo tämän vuoden puolella.



Tosin olen aina halunnut olla äiti ja arvostaisin tätä varmasti ilman niitä painajaismaisia lapsettomuusvuosiakin.

Lapsettomuuden jatkuessa, vuosien varrella, kävin läpi sellaisenkin vaiheen, että mietin, että ehkä en sittenkään edes tahdo lapsia, mutta kyllä se oli itsepetosta. Olen aina kokenut olevani " äiti-tyyppiä" . Ja sehän on vielä ihanampaa, kun olin kuvitellutkaan!



Olen varmaankin ihan tavallinen äiti, lapsestaan hullaantunut. Luulen, etten sen ylihuolehtivaisempi kuin kukaan " normaalikaan" . Eiköhän ole aika yleistä, että esikoisen kanssa huolehditaan vähän turhiakin?



Mulla tuntuu nyt vielä jotenkin konkreettisempana harmitus siitä, että sitä meidän alunperin haaveilemaa suurperhettä ei saadakaan - nyt kun tietää, miten ihania ne lapset oikeasti onkaan. Toivon, että raskauden jälkeen oma kroppa olisi jotenkin hedelmällisemmässä kunnossa, ja ehkä meille tulisi jopa se kuuluisa luomuihme vaikka, mutta jos ei tule, niin kyllä ehdottomasti lähdetään uudestaan hoitoihinkin.

Yrittivät raskautta kymmenisen vuotta erilaisin hoidoin ja ilman kunnes onnistuivat (ilman hoitoja).



Lapset jo 10-vuoden molemmin puolin, syntyi siis kaksi peräkkäisinä vuosina. Edelleen mummon on mentävä heitä hoitamaan joka lomaviikko, kun vanhemmat työssä 8-16... Lisäksi mummo siellä apuna lähes koko ajan, laittamassa ruokaa, siivoilee, ym.



Tämän perheen toiminnasta jäänyt kuva, että ovat ylihuolehtivaisia ja lisäksi olikin liian vaikea luopua siitä kahdenkeskisestä elämästä... Ovat jo 50-kymppisiä tänä päivänä...