Kotiäidit!

myös kotiäitinä on ihanaa (välillä tietty raskasta) olla. En vaihtaisi tätä aikaa , jonka olen kotona ollut mihinkään. Esikoinen pian 5v ja hoidin häntä syntymästä eteenpäin vuoden kotona. Sitten kävin viimeisen vuoden kouluni loppuun ja sen jälkeen olen ollut " yhtäsoittoa" kotona, eli n.3v. Meille tulossa talvella neljäs vauva, ja kotiäitinä aion jatkossakin pysyä. =)

Minä olen ollut kotona esikoisen syntymästä asti, eli reilut 6 vuotta. Kuopus on nyt 1v, joten pari vuotta ainakin saan olla vielä kotona, jos ei sitten vielä sitä neljättä naperoa yritetä joukon jatkoksi :)



Minun viihtyvyyttä lisää myös pari muuta naapuruston kotiäitiä, joiden kanssa ollaan viikottain tekemisissä. Samoin avoin kerho ja oma harrastus ovat tärkeitä, mutta viihdyn ihan kotonakin lasten kanssa puuhastellen.

Kyllä on kuningas jos jaksaa olla kotona. Mä itse en näe juurikaan mitään positiivista kotona olemisessa, enkä suoraansanottuna oikein ymmärrä miten jotku viihtyy kotona. Päivät on sitä et lapset kitisee ja tappelee ja sotkee, olet 24h töissä eikä ollenkaan henkilökohtaista elämää, olet vain äiti. Järjestelet koko ajan paikkoja, tai yrität sietää sotkua ja siivoot illalla, jolloin pääsee kerta siivouksel mut pinna tiukalla koko päivän. Must lähinnä tuntuu et olen vanki tääl kotona. mihinkään ei pääse koskaan. lastenkin kans on yli hankala liikkua kun miehel on auto ja lapsia on enempi kuin yksi. yks on vaunuis ja toinen huutaa vieressä kun haluais kyytiin. lapset on toki ihania, mut rajansa kaikella. jos ois päivän töissä jaksais paljon paremmin myös lapsia. Ehkä teil kotona viihtyvillä äideillä on niin huiput miehet et saatte joka päivä myös omaa elämää. tai sit olette koneita. hienoa. mä odotan et äitiysloma loppuu ja saan taas hengittää. työpaikalla saa sentään joka päivä myös positiivista palautetta ja minusta tykätään siellä. milloin kotona saa positiivista palautetta, saa vaan raivoilla. huh huh.

vauva-taapero:

Olen ollut nyt jo 11.vuotta kotiäitinä ja olen tullut tulokseen, että kotiäidin on niitä oikeita kuninkaita! oletteko samaa mieltä?

Mutta pitäähän jonkun työtäkin tehdä, jos kaikki ois kotiäiteinä ni mitähä siitäkin tulis.. :D sori...

Minusta työn ja kodin yhteensovittaminen oli vaikeampaa.Tuntuu että kotona on aikaa,välillä tylsistymiseen asti.Olen ollut työäitinä ja nyt kotona (hoitovapaalla),aikansa kutakin.

Itse olen ollut kotiäitinä 1,5 vuotta ja kohta syntyy toinen lapsi. Silloin kun olen ollut autoton, ensimmäisellä kerralla viime keväänä pienen lapsen kanssa 3 viikkoa ja nyt lähes 1,5 vuotiaan kanssa jo 2 kk ja säät ovat olleet huonot, niin silloin on tuntunut, että nyt ei jaksa kun en ole päässyt kotoa lapsen kanssa yhtään mihinkään. Pelkkä tietoisuus siitä ettei me päästä käymään edes leikkikentällä (meiltä matkaa kauppaan ja muutenkin keskustaan ja leikkikentälle 4 kilsaa), on meinannut ajaa minut hulluksi vaikka yleensäkään me ei hirveästi olla ajeltu autolla kun se käytössä on. Mutta tosiaan se tietoisuus varsinkin nyt kun auto on isossa rempassa (eli mies korjaa sitä illan autotallissa...) niin välillä on että huh huh. Tilannetta pahentaa vielä se, että tosiaan illatkin olen yksin kun mies korjaa sitä autoa. Ihanaa että hän osaa ja me säästetään siinä vaikka kuinka, mutta silti.



Muuten kotiäitiys on todella ihanaa, kallisarvoista aikaa, vaikka ainakin me ollaan ihan PA koko ajan ja kaikesta pitää säästää niin silti! Mutta ymmärrän niitä jotka eivät nauti, kaikki me emme ole samanluonteisia. Kyllä minäkin joudun toisen lapsen jälkeen menemään töihin nopeammin, sillä taloudellisesti (ainakin nyt tuntuu) ollaan eletty jo pari kuukautta liian tiukoilla.



Mutta totuus on, että raskaampaa ja uuvuttavampaa työtä kuin kotiäidin työ saa kyllä etsiä ja sen vuoksi minusta kaikki kotiäidit tekevät erittäin kallisarvoita työtä, jota jopa Suomen kaltaisessa maassa arvostetaan liian vähän.

Ihanaa kun joku USKALSI myöntää aidosti nauttivansa kotiäitinä olemisesta (vähän oon ihmetelly kun täälläkin vaan valitetaan). Hetken jo epäilin olevani ainoa tästä todella nauttiva!!!



Mulla kaksi lasta 3v & 6kk, takana yli 10vuotta kansainvälistä " uraa" (stressaava työ, paljon matkustamista vastapuolena reilu palkka ja taloudellisesti huoleton elämä). Työpaikka odottaa siellä jo toistamiseen ja nyt saakin odottaa vähän pidempään.



Musta on kertakaikkisen ihanaa vaan olla! Tehdään asiat huomenna jos tänään ei jakseta -mentaliteetti on ihan uutta ja vaatii edelleen harjoittelua (myös meillä koti tuppaa kiiltämään ja tavarat on vähän liikaakin paikallaan), on aivan ihana tutustua uudelleen esikoiseen, nauttia molemmista lapsista, omasta kodista, vapaudesta mennä ja tulla jne.



Mun viihtymiseen vaikuttaa varmasti seuraavat seikat:

1. MIES hoitaa lapsia ja pääsen omiin harrastuksiin monta kertaa viikossa

2. PÄIVÄKOTI jossa esikoinen oli ennen kuopuksen syntymää ja jossa edelleen käy leikkimässä parina päivänä viikossa (juu - en siis olekaan ihan aito kotiäiti)

3. YSTÄVÄT joihin on nyt aikaa pitää yhteyttä enemmän kuin töissä käydessä

4. TYÖPAIKKA joka siellä odottaa ja johon voi sitten joskus palata (olen siis kotiäitinä omasta valinnasta enkä pakon edessä)

5. TALOUDELLINEN TILANNE on kuitenkin kohtuu hyvä - vaikkakin varmasti joutuu opettelemaan uusille tavoille kun tulotaso lähes nollaantuu hoitovapaan ajaksi



Lisäksi mä käytän MLL:ää kuopuksen hoitoon omien lyhyiden menojen (kampaajat, hammaslääkärit jne.) ajaksi. Uskon, että tämä viihtyminen on ensisijassa vaan järjestelykysymys - sekä asioiden että oman korvien välin. Tosin esikoisen kanssa olin ihan valmis lähtemään takaisin töihin kun lapsi oli 10kk eli silloin olin jo tosi kyllästynyt. Mitään herkkua ei oo kyllä työssäkäyvän äidin elämäkään (ainakaan silloin kun oli raskaana)...

Itselläni kolme lasta (kaikki alle kouluikäisiä), mutta olen aina lasten syntymien välillä halunnut käydä töissä, osittain siksi että saan työkokemusta, osittain rahan takia ja osittain oman mielenterveyteni takia. Vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, niin minulle kotona " oleminen" on ollut välillä ylirankkaa. Luulenpa, että omalla kohdallani rankkuus on johtunut hormonaalisista tekijöistä (rankimmat jaksot kun ovat olleet aina silloin, kun olen imettänyt vaikka tykkään imettämisestä, niin hormonitasapainoni ei siitä tykkää...). Tasapainottavana tekijänä on ollut koko ajan paljon kotitöihin ja lastenhoitoon osallistuva mies. Täytyy sanoa, että nyt kotona ollessa ajatus töihinlähdöstä ahdistaa ja toisaalta kiehtoo. Kuopus on vielä niin pieni, mutta taloudellisesti minun on melkein mahdoton jäädä hoitorahalle...

Vaikka oon kotiäitinä ollu vasta 2,5v, en tätä muuhun elämään vaihtas.

Tytöt ovat nyt 2,5v ja 1v 4kk. Kun esikoinen oli noin 3kk jätin sen välillä anopin hoidettavaks aamulla ja illalla navettaajaksi, jottei anopin ois tarvinnu navettaan kömpiä. Niinpä esikoinen jäi vähä vieraaksi mut oon nyt saanu paljo kiintymystä takas. Kuopus melkein sit roikkuu sylissä kun on siinä saanut nukahtaa alusta asti. Ennemmin oisin työtön ja kotiäiti kuin lähtisin ulkopuolelle töihin. Eikähän täällä ees oo päivähoitoa kuin 35km päässä.

Itse olen niin tylsistynyt ettei tosikaan..... Ei mitään tekemistä, kämppä kiiltää jne.

Ymmärrän nyt niitä jotka eivät viihdy kotona! Ei syyllistetä heitä, jookosta? On lapselle pahasta olla kotona äidin kanssa jolla on paha olla. Olin itse lapsena tällaisen vastahakoisen kotiäidin uhri :(

Toki se jos äiti oikeasti viihtyy kotona ja järjestää lapsille virikkeitä ja monipuolista ruokaa ja liikuntaa, on aivan mahtava juttu!

Kokemusta mullakin vain vajaa 3 v mutta tällä perusteella ainakin tuntuu tältä! Vaativaa, kokonaisvaltaista mutta kaikkein antoisinta työtä, mitä olen tehnyt! Tekisin mieluusti tätä vaikka kuinka vielä!

Vaikka itse tykkään ja viihdyn, ymmärrän hyvin, etteivät kaikki tykkää. Please, älkää tunteko siitä syyllisyyttä! Uskon, ettei se kotiäitiys ole ihan kaikkia varten eikä tee kenestäkään huonoa äitiä se, että hän ei jaksa olla kotona! On ihan ansaittua tehdä toisenlainenkin valinta ja mennä töihin. Lapset voivat kasvaa hyvin monella tavalla mutta siihen en mäkään usko, että väkisin kannattaisi olla kotona ja uskoa, että se on lapsen paras. Lapsethan vaistoavat niin paljon. En ala kiistelemään tästä aiheesta kenenkään kanssa mutta oli pakko sanoa tämä, kun kerran tuli puheeksi, että joku voisi kokea syyllisyyttäkin, kun ihastelemme tässä tätä kotiäitiyden ihanuutta niin kokiessamme! Tämä on ainakin mun osalta pelkästään vaan tunne, minkä halusin jakaa, ei muuta.



Siis ihanaa olla kotiäiti mutta ei se itsessään ole mikään ainoa kasvatustapa tai ainoa tapa olla hyvä äiti! Kaunista iltaa kaikille!

Minusta kotiäitiys on myös ihanaa vaikka joutuu hoitamaan kodin ja lapset se jotenkin vain on ihanaa sitä ei voi selittää!! (anteeksi kirjoitus virheet)

Täällä 3,5-vuotiaan ja kohta 1-vuotiaan kanssa tallustellaan ja tuntuu kivalta. Tosin täytyy myöntää, että ilman omia harrastuksia ja avointa päiväkotia en tiedä miten hyvin viihtyisin kotona. Jos oltaisiin koko ajan vain kolmestaan pelkästään kotosalla niin epäilen...mutta näin on tosi hyvä :-)