Löytyykö perheitä, joilla kouluikäisiä lapsia ja ulkomailla?

Täällä yksi perhe aasiasta. Meillä oli tullessa tilanne sellainen, että lapset olivat 4-, 6- ja 9 vuotiaat. Eli vanhin lapsi oli käynyt 3 luokan loppuun Suomessa, muut eivät vielä aloittaneet koulunkäyntiä.

Tulimme tänne kesällä ja loman jälkeen lapset menivät paikalliseen kouluun täysin ummikkoina.

Japanissa uusi lukuvuosi alkaa huhtikuussa, eli lapsemme aloittivat seuraavan luokkaasteensa siis keskeltä.

Nuorin pääsi tarhaan, keskimmäinen aloitti ekaluokan ja vanhin 4:sen

Vanhin oli kuukauden verran keskimmäisen kanssa samalla ekaluokalla, lähinnä kielen teho-opetuksessa, ja siirtyi sitten 4 luokalle.



Tilanteemme on sikäli erilainen että vanhin lapsemme on as-lapsi (asperger), ja tarvitsee erityistukea tietyillä alueilla. Mutta yleisaineissa hän kyllä on pärjännyt oman luokkansa kanssa. Alkuvaikeuksien jälkeen.



Kaksi nuorinta sen sijaan aiheuttavat hämmennystä opettajiensa keskuudessa, saamalla japaninkielen kokeista parempia numeroita kuin luokkatoverinsa.



Nyt olemme asuneet täällä kohta kolme vuotta, ja vanhin on siirtymässä yläasteelle ensikuun alussa.



Ja takaisin Suomeen tulemme ensi kesänä. Siellä on tarkoitus että vanhin käy 6-luokan uudelleeen ja nuorempien kohdalla tilannetta täytyy katsoa erikseen.



t. ichigo Japanista

Hei,

Minulla on omasta lapsuudestani ja teini-iästäni kokemusta asiasta. Nytkin asun ulkomailla ja on pieniä lapsia, yksi kouluikäinen, jolla menee nähdäkseni nyt, vuoden kuluttua, koulussa ihan OK.

Ei se ihan helppoa ole, mutta onnistuu kyllä. Se vaatii kärsivällisyyttä. Kun itse yläasteikäisenä vaihdoin maata ja koulua, meni reilu vuosi ennen kuin olin sopeutunut. KOko ensimmäinen vuosi meni itkiessä ja ikävöidessä. Olin varma etten ikinä sopeutuisi. Uskon että vanhempani tunsivat valtavaa syyllisyyttä niin kuin olen minäkin tuntenut omantunnontuskia lohdutellessani oman lapseni koti-ikävää (jota tosin on nyt yhä vähemmän).

Mutta sitten se alkoi sujua - oma koulunkäyntini siis - ja kun tuli aika palata Suomeen olin itse asiassa ihan pettynyt ja sitten Suomeen paluu sujui nihkeästi: olin jo tottunut muunlaisiin systeemeihin!

Ennen kaikkea teidän vanhempien on pysyttävä myönteisinä, kärsivällisinä ja ymmärtäväisinä. Luonteenlujutta vaaditaan. Minusta sanonta " ainahan lapsi sopeutuu" on omalla tavallaan harhaanjohtava ja vähän liian helppo selitys, sillä lapsi sopeutuu minusta ennen kaikkea siksi, että yleensä se on hänelle ainoa vaihtoehto. Eihän lapsi voi pakata laukkujaan, tilata yksin paluulippua ja palata takaisin. Lapsen ei auta kuin sopeutua siihen mitä aikuiset ovat päättäneet. Tämän sanon ihan omasta kokemuksestani ja myös omien lapsieni puolesta, kun seurasin heidän sopeutumiskipuilujaan viime vuonna.

Kaikenlaista voi siis olla edessä: kiukkukohtauksia, taantumista, mökötystä - mutta ihan heti ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Maalaisjärjellä ajatellen koulun vaihto on jännä paikka kotimaassakin, entä sitten ulkomailla. Mutta kyllä siitä selviää (melkein aina) ja palaa kokemusta rikkaampana ja PALJON kielitaitoisempana aikanaan kotiin. Kaikki voi mennä tietysti myös paljon paremmin kuin odottaa!

Minäkin olen nyt aikuisena tosi iloinen lapsuuden koulukokemuksistani. Niiden ansiosta esimerkiksi tämä sopeutuminen ulkomaankomennukselle nyt aikuisena on ollut ehkä helpompi!

Eli on kokemusta kouluaikana maan muutosta.



Kulttuuri erot ovat olemassa jo kouluikäisten keskuudessa ja vanhempien on hyvä tietää kulttuuri eroista.



Ei minullakaan ollut helppoa eikä hauskaa. Mutta sopeuduin vanhempiani paremmin.



Kuinka kauan aiotte olla ulkomailla?



Muista että ulkomailla täytyy pitää hyvä huoli parisuhteesta. Se on todella epäreilua asua ulkomailla ja käydä avioliitto kriisiä ja lapset ovat vieraan kulttuurin välissä ja ei ole ketään tuttua ja jos sitten tutustuu paikallisiin niin heidän näkemys asioihin niin kovin erilainen että ei yhtään helpota.



Sanoisin että jos lapset eivät viihdy niin muuttakaa takaisin. Se on epäreilua tehdä perheen päätoksiä ottamatta huomioon muiden mielipiteet. Ja sillä en tarkoita sitä että vain kysytään mielipiteitä ja sen jälkeen unohdetaan ne.



Minä taas lähdin seikkaulumielellä ulkomaille. Seikkailumielellä sieltä palasinkin. Mutta suomeen sopeutuminen oli vaikeata ja halusin suomeen palattuani takaisin ulkomaille. Se oli minun kotimaa.



Olen nyt asunut kaikki aikuisvuoteni ulkomailla ja suomi ei ole minulle kotimaa siinä mielessä missä se on vanhemmilleni.

Meillä kyseessä olisi luultavasti 1-3 vuoden komennus. Kouluikäiset lapsemme ovat vasta alaluokilla.



Olen miettinyt kovasti tätä (nimenomaan lasten kannalta). Mietimme muutama vuosi sitten muuttoa täällä kotimaassa ja jotenkin tuntuu, että muutto ulkomaille on siinä mielessä parempi lapsille, että tulisimme sitten parin vuoden päästä kuitenkin takaisin. Kotimaassa muutto olisi ollut pysyvää. Toisaalta lapsille 2 vuotta taitaa olla " ikuisuus" !



Hyvä kommentti oli Mar1annen parisuhdeasia. Olen samaa mieltä. Onneksi meidän parisuhteemme on hyvässä kunnossa. Ja hyvää huolta siitä kannattaa toki pitää jatkossakin, joko kotimaassa tai ulkomailla!



Ja jos lapset ei kertakaikkiaan viihdy, sitten lienee parempi tulla takaisin, vaikka vain minä ja lapset ja isä sitten hetkisen päästä.



Mukava oli kuulla myös, että lapsena ulkomailla vietetty aika on ollut positiivinen kokemus.

4 vuodeksi kun aloitin viidennen luokan.

En osannut kyseisen maan kieltä, mutta ennen muuttoa äiti hankki kielioppikirjan jonka avulla harjoittelin ihan perusjuttuja (tervehtimistä, itsensä esittelyä, kuinka vanha jne).

Olin kuitenkin jo koulussa opiskellut englantia Suomessa (2 vuotta siis)ja niin olivat tulevat luokkakaverinikin, joten englannin avulla sain asiani selviksi alkuaikoina. Aloitin koulussa, joka oli suht pieni, se varmasti helpotti asiaa. Vanhempani olivat myös aktiivisesti olleet yhteydessä kouluun ja minut otettiin todella huomaavaisesti vastaan, sekä opettajien että luokkatovereiden osalta, ihan alusta alkaen.

Vuodessa opin maan kielen " täydellisesti" , siis niin että minua luultiin paikalliseksi, murteineen kaikkineen - lapset oppivat niin helposti uuden kielen, yleensä ainakin.

Kun palasimme Suomeen, jatkoin kyseisen kielisessä koulussa ja se on ollut todella suuri etu että osaa kahta kieltä kuin äidinkieltä. Se on helpottanut erittäin paljon sekä opiskelupaikkojen että työpaikkojen saannissa.

Mielestäni ei koskaan voi korostaa liikaa sitä kuinka suuri rikkaus kielien osaaminen on - siitä on aina hyötyä elämässä.

Phii:

Meillä kyseessä olisi luultavasti 1-3 vuoden komennus. Kouluikäiset lapsemme ovat vasta alaluokilla.

Olen miettinyt kovasti tätä (nimenomaan lasten kannalta). Mietimme muutama vuosi sitten muuttoa täällä kotimaassa ja jotenkin tuntuu, että muutto ulkomaille on siinä mielessä parempi lapsille, että tulisimme sitten parin vuoden päästä kuitenkin takaisin. Kotimaassa muutto olisi ollut pysyvää. Toisaalta lapsille 2 vuotta taitaa olla " ikuisuus" !

Hyvä kommentti oli Mar1annen parisuhdeasia. Olen samaa mieltä. Onneksi meidän parisuhteemme on hyvässä kunnossa. Ja hyvää huolta siitä kannattaa toki pitää jatkossakin, joko kotimaassa tai ulkomailla!

Ja jos lapset ei kertakaikkiaan viihdy, sitten lienee parempi tulla takaisin, vaikka vain minä ja lapset ja isä sitten hetkisen päästä.

Mukava oli kuulla myös, että lapsena ulkomailla vietetty aika on ollut positiivinen kokemus.

lueskelin vielä näitä oman vastaukseni jälkeen tulleita viestejä.

Tuo parisuhdeasia oli kyllä varsin hyvä muistutus. En varmaan sitä itse edes ajatellut muistellessani lähinnä omia lapsuusajan kokemuksiani ulkomalla. Mutta kun nyt aikuisena lähdin omien lasten kanssa ulkomaille huomasin että tällaisessa tilanteessa parisuhde todella punnitaan. Se on vähän kuin lähtisi pitkälle matkalle ystävän kanssa - eroon ei pääse, vaikka olisi hankaluuksiakin. Ei auta kuin puhaltaa yhteen hiileen vaikka ulkomaille muutto lasten kanssa ei todella aluksi olisi ruusuista.

Meistä mieheni kanssa tuntui aluksi siltä, että vaikeudet loitonsivat meitä toisistaan, mutta nyt tuntuu taas toiselta. Kantapään kautta opimme, että parisuhteesta täytyy todella pitää aivan eri tavalla huolta. Kotimaassa molemmilla on omia " juttuja" ja omia ystäviä ja monet asiat soljuvat itsestäänselvinä. Ulkomailla yhtäkkiä kaikki tuttu puuttuu ympäriltä ja usein vielä toinen on lopettanut työnteonkin. Kaikki tuo heijastuu kotiin mitä moninaisimmilla tavoilla. Eli jos sen tiedostaa jo etukäteen (me emme tiedostaneet) voi säästyä muutamilta riidoilta ja ääneen lausutuilta uhkauksilta... Kannattaa hankkia ajoissa esimerkiksi apua kotiin ja selvitellä ensi töikseen lastenhoitajien numeroita, ja kun Suomesta tulee yövieraita moneksi päiväksi , ei kannata joka päivä leikkiä kiltisti isäntää ja emäntää, vaan pyytää heitä edes yhtenä iltana toimimaan lapsenvahteina, jotta itse pääsisi hetkeksi puolisonsa kanssa edes kahville.

Mutta tämä meni vähän asian vierestä. Lasten koulunkäynnistähän tässä puhuttiin alun perin. Yhdyn sydämestäni muihin vastaajiin, eli ainakin ulkomailla hankittu kielitaito muine kokemuksineen on valtava rikkaus, ja toisaalta lasten viihtymistä kannattaa tarkkaan seurata, lapsia ja heidän kokemusmaailmaansa väheksymättä. Miltähän itsestä tuntuisi joutua aivan ummikkona uuteen työpaikkaan, esimerkiksi?

Meillä vanhin lapsi oli alunperin kovasti muuttoa vastaan. Sovimme hänen kanssaan, että kun ollaan asuttu ensin ½ vuotta täällä, sitten kysymme häneltä mitä mieltä hän on takaisin Suomeen lähtemisestä. Näin tehtiin, ja kysyttäessä hän lupasi olla seuraavaan kesään saakka.

Seuraavana kesänä käytiin lomalla Suomessa, mutta silloin hän oli jo päättänyt että jäädään Japaniin koko kolmeksi vuodeksi.



Nyt on tulossa kolme vuotta täyteen, ja tilanne on sellainen että mieheni jää tänne vielä vuodeksi. Lapsilta kysyttiin heidän mielipidetytään siitä että jäädäänkö koko perhe vielä vai palataanko minä ja lapset jo Suomeen.

Asioita punnittiin lasten kanssa monelta kantilta ja myös heidän mielipiteensä otettiin huomioon. Paluuliput on tilattu ja 7.7. nousemme Osakassa koneeseen.



Lapsia kannattaa ilman muuta kuunnella, mutta asettakaa joitain aikamääriä joiden puitteissa asioita katsotaan ja uudelleen mietitään.