arkea kahden pienen kanssa

Lapset nyt jo sen verran " isoja" , että ovat hoidossa ja yritän opiskella loppuun. Haave kolmosesta kuitenkin kova.



Halusin sen vain sanoa, ettei se ole välttämättä mitään kaaosta tai äidin loppuun palamista. Minä ainakin nautin joka ikisestä päivästä! Tietty kaksi pientä vaativat huomiota aika lailla, mutta myös antavat!



Kaikissa ikäeroissa on hyvät ja huonot puolet. Parasta tässä ikäerossa on ehkä se, että lasten tarpeet ovat hyvin samanlaisia. Pian he jo leikkivät yhdessä. Jos lapset ovat 9-, 6- ja 3-vuotiaita, heidän kanssaan tehdään vähän eri juttuja.

mies tekee kesäisin töitä koska tuota työtä jota on nyt melekin kolmena vuonna tehnyt ei talvella pysty tekeen,mulla ei ole ammattia joten ei ole tulojakaa koska olen alle 25v.

Kolme lastakin tuossa ja on ja neljättä odotan,hyvin on rahat riittäneet kun toimeen tulotukea saadaan.

Meillä kolmella lapsella ikäeroa 1,6v joka välissä.

Nyt nuorimalle ja tälle odotetulle tulee sitten ikäeroa 4,8v jos laskettu aika pitää paikkaansa.

Meillä oli tyttö 1v7kk ko poika synty. Ite olin 19 ko tyttö syntyi ja 21 ko poika. Kävin lähihoitaja koulun loppuun äitiyslomien aikana/ välissä. Mies on 24. No mies on ollut lähes koko ajan töissä. Silloin kun poikamme syntyi hän teki reissuhommia. Eli olin täysin yksin kahden pienen lapsen kanssa. Sitten tuli ihanat yöt. Poika heräsi 8 kertaa yössä keskimäärin syömään. Ja oli kolikki vauva. Ensimmäiset kolmekuukautta huusi iltaisin 21.00-24.00. No ei se niin kamalaa ollut, paitsi ittellä tuntu ko poika huusi että " ei saa, ko sisko just nukahti, et herätä sitä" ... No kaiken kaikkiaan en ole katunu, vaikka aluksi oli vaikeaa... Isä osallistuu kaikkiin kotitöihin aina ko pystyy, ja on nyt kotona, tosin lähtee taas jonkin ajan päästä reissuhommiin. Mutta ei se niin kamalaa ollu ko vois kuvitella, kerta siitä selvisin....

Mutta meillä myös edessä arki kahden pienen kanssa. Poika on nyt 5,5kk, ja toisen laskettu aika marraskuun lopulla. Ikäeroa tulee siis vajaa 1v 2kk, jos kaikki vaan nyt menee tässä raskaudessa hyvin.

Tämä toinen ei ollut vahinko, ajattelimme että haluamme lapset pienellä ikäerolla. Minä kuitenkin masennuin pari kuukautta sitten, ja päätimme että jos siitä kierrosta ei ole tärpännyt, jätämme yrittämisen toistaiseksi. Luoja päätti kuitenkin toisin, ja nyt on siis se pikku2 tulossa.

Olen ajoittain todella onnellinen tästä toisestakin lapsesta, välillä tuntuu että taivas putoaa, en jaksa kahta niin pientä. Mutta jaksettavahan se on, ei siitä luopuakkaan halua missään tapauksessa. On vaan opeteltava ottamaan apua vastaan lastenhoidossa (en todellakaan osaa, varsinkaan pyytää apua...)

Onneksi nyt alkaa tuntua että masennus olisi väistymässä, elämä alkaa taas maistua. Samalla alkaa tuntua toinenkin aina vaan ihanammalta asialta.

Minua varjostaa vain yksi asia: Sukulaiseni ovat jyrkästi sitä mieltä, että lapsia ei tulisi tehdä liian pienellä ikäerolla, se on tyhmyyttä koska se on niin rankkaa. Miten siis kertoa heille?? Olen miehelleni leikilläni sanonut, että näkeväthän ne sen sitten kun tullaan kahden kanssa kylään ;)

Onneksi mieheni suku on taas toista maata, he ovat varmaan aivan haltioissaan kunhan kuulevat että tulee toinen vaavi lellittäväksi :)



Sellaista siis meillä, haluaisin itsekin kuulla teiltä arjesta kahden pienen kanssa, ja millä te sen jaksatte. :)



Heidi, Jere ja masuasukki

Kiitos kaikista vastauksista. Olen nyt pitkään ja vakaasti miettinyt asiaa (mieheni ei edes mieti,haluaa heti toisen :D) ja päättänyt laittaa haaveet hetkeksi jäihin.

Nautin todella poikani seurasta, olen hyvin onnellinen. Pelkään, että jos saamme toisen menevät asiat päin mäntyä. Jos on koliikkia tms, niin kuinka jaksan päivät yksin kotona kahden kanssa? Entä kahdenkeskinen aika miehen kanssa? Poitsu on ollut todella " kiltti" vauva, joten kahdenkeskistä aikaa jää hyvin, monta tuntia illalla. En kestäisi myöskään sitä, että minusta tulisi pirttihirmu ja mieheni jättäisi meidät. Tätä en kyllä usko, mutta eihän sitä voi vannoa (vaikka mies kuinka yrittää). Suhteemme on vakaalla pohjalla, mutta tottakai tulevaisuus pelottaa. Vaikka tiedän senkin, etten yksin olisi vaikka huonosti kävisikin.Mies olisi aina mukana,tavalla tai toisella.



Mietin kuitenkin esimerkiksi opiskeluja ja töitä. Kävin tänään töissä leikkauttamassa hiukseni ja nautin siellä olosta,työkavereiden seurasta ja aikuisesta kontaktista. Jos saamme toisen,menetän paikkani koska työnantajallani ei ole varaa enää odottaa. Myöskin laskin, että jos nyt saisimme toisen joutuisin kuitenkin jälleen lykkäämään opiskelujani vuodella. Eikä tällä alalla ole noin pitkältä lomalta takaisin paluuta, se on varma..



En tiedä. Päätös on todellakin vaikea, kun se vaikuttaa koko loppuelämään. Tahtoisin niin, että meillä olisi antaa lapsillemme aina kaikki mitä he tarvitsevat. Jos työasiat ei menekkään niinkuin olemme suunnitelleet, en halua kituuttaa.. Apua.. Ja kuinka käy 21v kouluttautumattomalle kahden lapsen äidille...? Ja kuinka voimme kituuttaa opintotuellani kun miehen palkasta menee ulosottoon.



Noh, kai tässä jonkinlaiseen lopulliseen päätökseen pian päästään. Mieheni onneksi ymmärtää täysin epäröintini.

Kokemuksia otetaan vastaan!

Mutta meilläkin suunnitelmat muuttuneet. Jo tulossa ollut pikku2 meni kesken 1,5vk sitten, ja koska keskenmenon kokeminen oli niin rankkaa, päätimme laittaa myös pikku2 suunnitelmat jäihin toistaiseksi.

En todellakaan jaksaisi nyt toista keskenmenoa, ja tällä hetkellä tuntuu etten sitä toista lastakaan niin pienellä ikäerolla. Miehelläni kun on vielä vuorotyö, joutuisin olemaan lasten kanssa yksin myös iltaisin ja öisin riippuen miehen työvuorosta. Esikoisella oli koliikki ja ensimmäiset kuukaudet meillä huudettiin päivittäin klo 18-24.00.

Entäs jos toisellakin olisi koliikki? sitten meillä valvoisi reilun vuoden vanha, vauva ja minä yksin jos miehellä ilta/yövuoro.

Koliikki ei todellakaan ole pääsyy suunnitelmien siirtämiseen, meillä on myös kesällä alkamassa laaja remontti omakotitaloomme ja muutto loppuvuodesta sinne, en viimeisilläni ollessa pystyisi olemaan lainkaan apuna yms.



Tuolla urakeskustelussa puhuin myös siitä, miten töihin lähtö houkuttaisi, mutta se siirtäisi pikku2 toiveita pitkälle tulevaisuuteen.



Ehkä tämä tästä selkenee, ja yleensähän se yläkerran Herra järjestää nämä jotenkin päin, vaikkei itse osaisi päättääkään. :)



Heidi ja Jere 6kk

Olen pahoillani puolestasi :( Mutta älä lannistu!



Meillä nyt muuttui suunnitelmat TAAS :D eli eilen aloimme yrittää toista taas.

Keskustelimme asioista tuntikausia, teimme laskelmia ja puntaroimme vaihtoehtoja. Havaitsimme, ettei ole mitään syytä olla yrittämättä toista. Luulen, että katuisimme jos emme yrittäisi. Toisen jälkeen ehdin sitten opiskella ja keskittyä töihin ilman keskeytyksiä.



Eli pidetään peukkuja.. :) Tämä päätös pitää.

Minäkin olin NIIN vakaasti päätänyt että vasta kesällä ruvetaan uudelleen yrittämään toista lasta... Mutta nyt kun luin sinun kirjoituksesi hiipi mieleen että " jospa mekin annettaisiin vauvalle lupa tulla..." :)

Tosin mieheni on tästä jyrkästi eri mieltä, vasta eilen sanoi että turha sitten yrittää kääntää päätä, vasta kesällä.... :)

Ymmärrän kyllä miestäni, hän otti myös raskaasti keskenmenon ja joutui vielä huolehtimaan pojastamme, kun minä vaan itkin ja hakkasin sohvatyynyjä pari päivää...

Mutta katsellaan, kerron taas jos meilläkin pikku2 saa luvan tulla :)



Heidi ja Jere 6kk

Tämmöstä tää on, kahden vaiheilla koko ajan :) .. Mutta antakaa te itsellenne aikaa, keskenmeno on varmasti rankka kokemus kumpaisellekkin.

Mä lupasin käsi raamatulla 8-I Eli nyt on mahdotonta perääntyä..



Välillä pelottaa, välillä ei malttais odottaa. On tää erikoista. Kuitenkin olen varma, että kadun jos emme yritä. Lasta en usko katuvani koskaan. Jää kuitenkin aikaa opiskella ja keskittyä työhön, eli nautin nyt kotona olemisesta kun se on mahdollista. Sitten tätä aikaa kaipaa kun pitää painaa töitä ja hoitaa huushollia ;)



Mutta pidä miut ajan tasalla. Mäkin tulen kertoon jos tällä rintamalla tapahtuu jotain uutta ja mullistavaa :)

Olen 22 vuotias ja mieheni saman ikäinen. Meillä on 3 vuotias tyttö ja melkein 5kk ikäinen poika. Itse olen lasten kanssa kotona ja mies suorittaa siviilipalvelusta parasta aikaa. Sitä ennen opiskeli ja valmistui. Hänellä on jo kaksi ammattia ja toiveissa olisi, että pääsisi töihin palveluksen jälkeen.

Minä olen käynyt vasta lukion ja aikomuksissa on, että n. kahden vuoden päästä hakisin opiskelemaan. Minulla ei ole kiire minnekän, mielelläni olen lasten kanssa kotona.

Toki kahden lapsen kanssa työtä on enemmän kuin yhden, mutta mukavaa on ollut!! Ja onhan ne niin ihania!!! =) minä hoidan lapsia enemmän kuin mies , mutta kyllä hänkin lasten hoitoon ja kotihommiin osallistuu.

Tilin saldo ei koskaan järin valtava ole ollut, mutta aina ollaan pärjätty.

Meillä on kanssa pikku kakkosen yritys käynnisä=)Ystävälläni on kolme ja on kertonut näin...



Talous:mies töissä joka maksaa laskut ja auton bensat.Ystäväni maksaa ruuat ja muut menot.



Koulutus:Mies oppisopimuksella ja äiti työtön...jatkaa jossain vaiheessa opiskelua



Isä auttaa siivoamisessa ja lasten hoidossa.



Mulla on opiskelut kesken ja aionkin jatkaa niitä pikkukakkosen tultua.Menen oppisopimuksella toimisto alalle.Mieheni on töissä vakitusessa työsuhteessa ja taloudellisesti menee hyvin.Kyllä ukko on kaikessa mukana,ruuanlaitossa,siivoamisessa yms.



Avopuolisollasi oli luottotiedot menny,joten tulette varmasti saamaan asumistukea tai muuta sosiaalista tukea=)Niissäkin on ne tulorajat mutta...eiköhän se siitä!Onnea yritykseen ja plussä säteitä=)

Minä en aio ostaa kaksostenrattaita.Ostan sen seisoma telineen.Pinnasänky ostetaan kun meillä hajosi pari pinnaa sängystä.Poika nukkuu vielä pinnasängyssä,mutta aiotaan siirtää se kesällä jatkettavaan kun ei koskaan ole pyöriskelly=)Ja onhan poitsu jo 1,10vuotta.Vaatteita me kierrätellään ystävältä toiselle niin ei niitä nyt tarvitse hirveesti ostaa=)Leluja ei osteta koska nyt niitä on jo kauheasti!Ostetaan vaan vaunut ja pinnäsnky,ai niin ja sitteri.