Miten jatkaa eteenpäin

Keskenmeno yllätti kaksiviikkoa sitten. Viikkoja oli 10+6. Ensin tuli kivut ja vuoto, sen jälkeen sikiö. Menin aivan hysteeriseksi, kun piti vaan ottaa " se" pois, kun se vain syntyi housuihin. Kaikille olen vain sanonut, että yllättävän hyvin tässä voidaan. Kuitenkin se vaan tuntuu niin pahalta. Varsinkin kun moni on kokenut vastaavaa, mutta sen ajatteleminen ei vain auta. Tuntuu, että haluaisi puhua jollekin, mutta en vain osaa ilmaista tunteitani.



Minulla on ennestään kaksi ihanaa poikaa 6v ja 10 kk. Kaikki lohduttaakin sillä että onhan minulla jo kaksi ihanaa lasta ja toinen on vielä niin pienikin. Ei auta, olin jo niin tottunut ajatukseen, että se kolmas tulee nyt ja sitten lapsilukumme on valmis. Lääkärit sanoivat, että voihan sitä taas yrittää myöhemmin. Sitä minäkin toivoisin, mutta mies päätti, että se on nyt tässä. Lapset on tehty, eikä lisää tule. Olenko vain itsekäs?



Nyt vain väännän itkua aina kun saan olla hetken itsekseni. Mies ei ole kotona vaan rakentaa meille omaa kotia. Pelkäänkin, että lapsemme kärsivät siitä kun minä suren ja hermot on tiukalla. Kotona kun ei ole ketään auttamassa arjessa.



Tuntuuko kenestäkään muusta siltä, että vaikka järkevästi ajatellen kaikki on hyvin, tunteet vaan ei anna periksi ja kaikki tuntuu pahalta?