Toinen synnytys pelottaa
Ensimmäisestä synnytyksestäni on nyt reilu vuosi ja pelkäsin sitä melko paljon. Kävin kerran pelkopolilla ja koin siitä olleen apua. Synnytys meni kätilön mielestä hyvin, ottaen huomioon että vauva oli yli 4-kiloinen, minä ensisynnyttäjä ja synnytys eteni hitaasti. Selvittiin kuitenkin vain pienellä episiotomialla ilman imukuppia. Virallinen kesto oli 18 tuntia. Ponnistusvaihe oli nopea ja vauvan vointi koko synnytyksen ajan erinomainen. Itselleni koitos oli kuitenkin rankka kokemus. Synnytyksessäni oli toista tuntia kestänyt välivaihe ennen ponnistusvaihetta. Siinä kohtaa oksitosiini oli täydessä vauhdissa, epiduraalin vaikutus ohi ja kivut sietämättömiä.
Nyt olen raskaana viikolla 12 ja synnytys on alkanut pyöriä mielessä. Mielestäni sain käsitellä riittävästi meitä hoitaneen kätilön kanssa synnytystäni, ymmärsin synnytyksen kulun ja perusteet tehdyille ratkaisuille. Sille kammottavalle välivaiheelle ei voinut mitään, itse asiassa se todennäköisesti mahdollisti superhelpon ponnistusvaiheen. 2 kk työstin kokemaani ja sitten ajattelin, että voin ryhtyä hommaan tarvittaessa uudelleen. Nyt tosin synnytyksestä puhuminen taas nostattaa kyyneleet silmiin.
Se, mikä minua pelottaa, on kokemani loppuvaiheen sietämätön kipu. Tiedän, ettei synnytys voi olla kivuton enkä sellaista kuvittelekaan. Sinnittelin yli 12 tuntia avautumisvaiheesta lääkeettömillä kivunlievitysmenetelmillä, mutta kuullessani sanan "oksitosiini" sisu nousi kaulaan. Epiduraali oli tarpeen ja se toimi hyvin.
En usko, että tuleva synnytys voi minua kivulla yllättää. Tiedän mitä on odotettavissa, valitettavasti. Luen lehtijuttuja ja haastatteluja joissa naiset kertovat positiivisesta ja eheyttävästä kokemuksesta kun puhuvat synnytyksestä. Voiko sellaista olla?
Onko kenelläkään kokemusta synnyttämisestä sekä oksitosiinin kanssa että ilman sitä? Onko niissä eroja? Järki sanoo, että kivun on pakko olla kovempaa, jos supistuksia voimistetaan lääkkeillä. Synnytyssalissa minulle koitettiin kuitenkin vakuuttaa, että supistukset ovat loppuvaiheessa joka tapauksessa hurjia, oli oksitosiini mukana tai ei. Onko näin, että se sama repivä sietämätön kipu on odotettavissa joka tapauksessa? Kivun kokeminen on toki subjektiivinen kokemus, mutta kuulisin mielelläni muiden kokemuksia.
Tällä hetkellä on fiilis, että on asennoiduttava siihen, että se kipuhelvetti on edessä taas. Kipu oli niin kovaa loppuvaiheessa, etten pystynyt muuta kuin keskittymään siihen että hengitän ja antaa kivun repiä. Puhuminen, laulaminen saati liikkuminen ei tullut kysymykseenkään.
Kyllä minä sen kestän kun kestin viimeksikin. Mutta se oli kamalaa, ja vauvaan kiintyminen lähti viiveellä käyntiin kun oma kokemus oli pitkään päällimäisenä mielessä. Toki mieli alkoi vähitellen kohentua kun suloinen vauva vei mennessään :)
Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia teiltä, joilla on takana useampi kuin 1 synnytys. Olivatko ne samanlaisia?
Kommentit (14)
Olen synnyttänyt 4 lasta. Ensimmäisessä epiduraalin, oksitosiinin kautta 2 h kestäneeseen ponnistusvaiheeseen, jossa en tuntenut ponnistamisentarvetta, lopuksi järkyttävän kivulias imukupilla ulos Repiminen. Kätilö ei kannustanut, ei neuvonut, huokaili vaan kyllästyneenä. Traumat jäi.
Seuraavaa odottaessa menin pelkopolille. Päätin, että pärjään ilman epiduraalia, sillä se hidasti synnytykseni kulun ja halusin tuntea ponnistamisen tarpeen. Avautuminen eteni aika hitaasti, joskin todella leppoisasti, kunnes päätettiin vauhdittaa puhkaisemalla kalvot. Kalvojen puhkaisu räjäyttää supistukset aina ihan kamaliksi, viimeiset 4 senttiä aukesi 30 minuutissa, ponnistusvaihe kesti taas yli 1h, tosin en vaan uskaltanut ponnistaa kun vasta viimeisten minuuttien aikana, kun yli 4400g vauva oli syntynyt ilman imukuppia, tunsin, että pystyn mihin vaan.
Kolmannella kerrallaa toiveeni olivat samat kuin tokalla kerralla, lisäksi toivoin, että kalvot puhkaistaan vasta kun 10cm auki. Taas pärjäsin avautumisen keskittymällä hengittämiseen ja itseni rentouttamiseen, kuuma jyväpussi lisäksi apuna. Avautumisvaihe kesti vain pari tuntia ja meni helposti, terävää kipua ja hirveää painetta, joka loppuvaiheessa tuntuu, oli oksitosiinia tai ei tällä kertaa tullut, koska aloin ponnistaa heti, kun kalvot oli puhkaistu. Vauva syntyi 2 minuutin päästä, aivan ihana synnytys!
Neljäs kerta oli myös hyvin seesteinen.
Itse sanoisin, että ilman kipulääkettä ja ilman turhaa synnytykseen puuttumista (kalvojen puhkaisu, turhat sisätutkimukset jne.) äiti pärjää uudelleen synnyttäjänä ilman kipulääkkeitä, jos on asennoitunut niin. Kun saa olla pystyasennossa, esim. jumppapallon päällä sänkyyn nojaten, seisten etunojassa sänkyyn nojaten, sängyn päällä säkkituoleihin kontillaan nojaten, supistukset kestää paremmin. Hengitä syvään sisään ja ulos koko supistuksen ajan ja keskity siihen, ettet turhaan jännitä kehoasi. Näin supistus ei tunnu niin terävältä. Kun supistukset tulevat luonnostaan, ne tulevat kunnon väliajoin. Loppu on valitettavasti aina tuskainen ja kivulias, mutta uskon, että se valmistaa kestämään ponnistuskivun niin, että voi keskittyä ponnistamiseen.
Tämä on minun kokemus.
Ystävieni kokemuksista voin sanoa, että spinaalipuudutus loppuvaiheessa annettuna on kuulemma loistava apu myös ponnistamiseen. Epiduraalin on tutkimuksissa todettu aiheuttaneen lisää imukupin käyttöä, mutta spinaalin ei.
Mene pelkopolille ja valmistaudu henkisesti synnytykseen hyvin.
Itse en voinut ekan synnytyksen jälkeen kuvitella kamalampaa asiaa. Nyt suorastaan odotan viidettä synnytystäni..
Eka synnytys käynnistettiin. Kalvot puhkaistiin ja nukuin onnellisena 4 tuntia, kunnes alkoi luonnostaan supistella. Supistuksia vahvistettiin oksitosiinilla. Olivat toki voimakkaita ja kivuliaita, mutta niin kai kuuluu ollakin. Mulla supistukset kestävät 2-6 min. /kappale, joten kivuliasta se oli ja on joka tapauksessa. Raskausmyrkytyksen vuoksi en voinut saada epiduraalia, mutta kohdunkaulan hermojen puuduttaminen toimi tosi hyvin ja nukahdin joka supistusken välissä. Kun vauva työntyi alapäin kanavassa ja ponnistusvaihe oli alkamassa, kipu oli repivän kovaa, mutta ponnistaminen helpotti sitä.
Luotan siihen, että nyt toisella kerralla paikat on jo löystyneet, joten niin kovaa kipua ei enää varmaankaan ole. Viimeksi vauva laskeutui jo 1,5 kk ennen syntymää ja olo oli tosi kivulias ja tukala. Nyt vauva on ollut myös laskeutuneena ja kiinnittyneenä jo hyvän aikaa, mutta olo on kevyt, ei kipuja. Jos synnytys pelottaa, siitä kannattaa puhua asiantuntijoiden kanssa. Itse kävin synnytyskertomuksen läpi kahdesti terkan kanssa ja pääsin eroon kipupeloista. Toinen raskaus onkin mennyt hyvin.
..vastauksestasi! Tuo oli rohkaisevaa kuulla. Toivoa siis on, ettei toinen synnytys olisi ihan yhtä rankka kuin ensimmäinen. Toivon, että pärjäisin ilman oksitosiinitippaa, ja ikimuistoista siirtymävaihetta.. Siedettävää synnytystä odotellessa ;) Oikein hyvää vointia sinnekin :)
Mulla ei ole kokemusta oksitosiinin kanssa vs. ilman synnyttämisestä (ei tarvittu ollenkaan ekassa, toinen vasta tulossa). Mutta se on kyllä kummallista että sanoit epiduraalin vaikutuksen loppuneen ja sait vielä 2h odotella ponnistusvaihetta. Tiedän, että joka paikassa ei olla ihan ajan tasalla, mutta nykykäsityksen mukaan synnytyskipua voi ja pitää hoitaa ihan joka vaiheessa, kun siihen on tarvetta. Eli ei ole mitään syytä miksi et voisi saada lisäannosta epiduraalikatetriin kun vaikutus loppuu, olipa ponnistusvaihe sitten kuinka lähellä hyvänsä. Kyllä kätilön pitäisi osata, tarvittaessa anestesialääkärin tai gynekologin avustuksella antaa lähelläkin ponnistusvaihetta sopiva annos sopivaa puudutetta tai kipulääkettä, jotta kipu olisi siedettävä tuossakin vaiheessa. Kivutonta synnytystä tuskin on, mutta omani oli kyllä sitä siitä lähtien kun sain epiduraalin. Vauva syntyi n.1,5h epiduraalin laiton jälkeen ja olin kivasti puuduksissa vielä ensimmäisestä annoksesta ponnistusvaiheessa. Ponnistusvaihe kesti n.2minuuttia, kaksi kertaa työnsin ja mukula plupsahti ulos. Oli ehtinyt sen verran pitkälle jo, yritin puolisen tuntia kertoa että vauva syntyy kohta, mutta mua ei oikein uskottu. Siinä vaiheessa kun kätilö kurkkasi, näkyi tukka jo jalkojen välissä ;-) en kokenut että puuduksissa olo olisi mitenkään hankaloittanut ponnistamista, päin vastoin, uskalsin ponnistaa kunnolla kun ei sattunut. Mua ei siis tarvinnut puuduttaa ponnistusvaihetta varten erikseen, mutta kyllä sitäkin harrastetaan, laitetaan esim laimeampaa puudutetta vaikka istuvassa asennossa, jolloin puudute valuu "häntähermoihin", jotka hermottavat alasynnytyskanavaa (ja vaikuttaa vähemmän ponnistukseen), ja ponnistaminen on paljon kivuttomampaa.
viesti on kuitenkin se, että älä usko jos sanotaan ettei voi enää antaa lisäannosta, kyllä yleensä voi, kunhan ei anneta liikaa juuri ennen kun pitäisi ponnistaa! Niin ja tämä ei ole mitään kuulo/luulopuhetta, olen itse alalla ja yrittänyt perehtyä synnytyskivun hoitoon vielä erityisesti :-) Alla vielä linkki josta saa lisää tietoa puudutuksista ym kivunhoitomenetelmistä, jos kiinnostaa.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=&p_teos=dl…
takanani 1v8kk sitten hyvin samankaltainen synnytys kuin tuo sinun. Tosin ilman kivunlievitystä ja ilman oksitosiinia. Kivut olivat kauheat. Kalvojen puhkaisun jälkeen synnytys myös eteni nopeasti. Supistukset olivat todella voimakkaita (kestoltaan parhaillaan 4min ja välissä vaan 20sek ja aiheuttivat valtavan tärinän jalkoihin, joten liikkuminen oli mahdotonta) ja ponnistusvaiheessa kätilöiden piti "työntää" lasta takaisin, kun tuli kuin tykin suusta ampumalla. Tuntui kuin olisin haljennut ja revennyt joka suuntaan. Sillä hetkellä huusin kauhusta. Lapsi oli suht iso ekaksi (3800g ja pää 36cm). Supistuskivut olivat pientä ponnistuskipuun verrattuna, mutta toki kestivät 8h (kivuliaat, kaikkiaan kestivät 12h) ja ponnistusvaiheen kivut vaan 10min.
Minulle ei annettu peräpuikkoa, joten suolikin tyhjentyi ponnistuspaineen alettua; minut jouduttiin katetroimaan, koska rakko ei enää paineessa tyhjentynyt (sain tästä kivuliaan virtsatulehduksen) ja oksensin silkasta kivusta kolmesti sekä repesin melkein läpi asti välilihasta. Miten voisin pitää kokemusta ihanana?!
Minulle jäi synnytyksestä tosi teennäinen olo, enkä ole pysty siitä itkemättä puhumaan. Minusta siinä ei ollut mitään luonnollista tai kaunista. Eikä minulla ole siitä mitään hyvää sanottavaa, vaikka terve tyttö syntyikin, eikä hänellä ollut mitään hätää. Mieheni ahdistui myös sen verran, että uudelleen ei enää mukaan saliin lähde. Noh, kukapa tuollaista haluaisi enää lähteä katsomaan.
Ja vaikka synnytin ihanan lapsen ja aion synnyttää lisää, niin ei se minusta silti ollut sen arvoista.
Huomenna on itselläni laskettuaika, että voin sitten piakkoin kertoa tänne toisesta kokemuksesta, jossa aion käyttää kaikkia mömmöjä mitä vaan mahdollista ja mitä vaan ehdin. Jospa se, ettei koske koko ajan auttaisi edes hieman siinä, että jossain vaiheessa koskee ihan hel**tisti.
Tsemppiä myös sinulle ja voimia! Tiedän tunteesi hyvin, mutta en voi auttaa, kun en osaa auttaa itseänikään. Olen vain ajatellut, että selviän ja eihän tätä lasta muut voi tehdä. Sektiota en edes harkinnut.
tullut edes ajatelleeksi, että epiduraalikatetriin voisi saada lisäannoksen vaikka k-suu on jo 10 cm auki. En sitä salissa ehdottanut, kun ei tullut mieleenkään. Kiitos informaatiosta! Luulen, että jos synnytyksen aikana sietämättömän kivun osuus on lyhyt, tyyliin 10 min, se ei jää niin pahana synnyttäjän mieleen. Mutta jos sen nimenomaan sietämättömän kivun kanssa joutuu kamppaleimaan pitkään, jää muistokin siitä selkeämmin mieleen ja pitkäksi aikaa. Se ei unohdu. Jättäen tietysti mm. pelon tulevia synnytyksiä ajatellen.
Takku - tarinasi oli tosi rankka. Miksi ihmeessä et saanut kivunlievitystä? Toivon todella että tämä toinen menee mukavammin. Tunnen monia äitejä, jotka muistelevat synnytyksiään ihan hyvällä fiiliksellä. Jospa mekin muistelemme siten näiden toisten koitoksiemme jälkeen :) Tsemppiä synnytykseen ja toivottavasti ehdit tänne jossain kohtaa kirjoittamaan miten meni!
kuin luontaisesti alkanut synnytys. Mullakin eka käynnistettiin, kun osa vesistä meni päivää ennen. No, siinä sitten meni koko päivä sairaalassa, kun lisättiin aineita ja tuntui, ettei mikään edisty. Otin aquarakkulat ja kaikki mahdolliset. Hirveintä oli maata ne pirun letkut kiinni lapsen päässä, kun ei voinut oikein liikkuakaan vaan maata vain. Loppu menikin sitten ihan sumussa. Kukaan ei muistuttanut sisään hengittämisestä, kun lapsen syke alkoi laskea ja hätä nousi. Lopulta tätejä hyöri siinä 5-6 ympärilläni ja pyörryin kaksi kertaa hapenpuutteeseen. Kyllä siinä episiotomia tehtiin, imukuppia käytettiin ja raakaa voimaa, kun painoivat vatsaani avuksi. Vauva oli aika sinertävä kun syntyi ja apgarit oli aika huonot. Napanuorakin oli vielä kaulan ympärillä. Mulla murtui häntäluukin siinä rytäkässä ja istuin kumirenkaan päällä seuraavan kuukauden.
Toinen lapsi syntyi 4 päivää yli lasketun, ihan itsestään. Olin kertonut, etten halua enää selällään edes yrittää synnyttää ettei taas mene häntäluu ja sivuttain sainkin ponnistaa. Avautumisvaiheen kestin ihan kävellen ympyrää odotusaulassa ja doctor philiä katsellen. Pitelin kaurapussia mahan alla. Siinä kaikki. Liikkuminen auttoi luontaisesti ja lopulta synnytyssalissa olin vain tunnin. Siinä juuri ehdin saada ilokaasua, joka oli ainoa toiveeni ja kohta oli vauva ulkona. Aivan ihana kokemus ekan jälkeen siis. Olin henkisesti varautunut kaikkeen, mutta luotin siihen, ettei mikään voi olla kamalampaa kuin ensimmäinen. Eikä onneksi ollut.
Kuten joku aiemmin osuvasti sanoi, jos itse synnytetyn lapsen haluaa, jotenkin sen on sieltä ulos tultava :-) Ei sektiokaan aina takaa kivuttomuutta. Minulla ensimmäinen synnytys (alakautta) oli muidenkin täällä kuvaamien teurastusten kaltaista ja lopulta lapsi juuttui kiinni kun pää oli jo ulkona. Kätilöt repivät sitä vuorotellen ulos ja tuloksena lapsen toisen käden hermot lähtivät irti selkäytimestä (erbin pareesi). Onneksi käsi kuntoutui ja on nyt normaali! Seuraavassa synnytyksessä pyysin sektiota ja sairaala oli samaa mieltä, joten odotin kivutonta synnytystä. Ulkomaisista tv-ohjelmistä, joissa ihmiset synnyttävät (synnytyssairaala, riskitapaukset ja mitä niitä nyt on) olin nähnyt, miten äidit makaavat meikit naamalla ja iloisina yrittävät kurkkia verhon taakse, että miten se lapsi sieltä tulee. Oma kokemus ei kuitenkaan ollutkaan tällainen, vaan kipu oli kovaa. Vasta seuraavana päivänä tajusin hoitajan puheista, että minulle sattui "läiskittäinen" puudutus, eli en ollut kokonaan ja kunnolla puutunut. Sektio tietty oli nopea verrattuna alatiesynnytyksen tuntikausien tuskiin, joten nyt kolmatta odottaessa haluan myös sektion. Mutta tällä kertaa tiedän, että sekään ei välttämättä tarkoita kivutonta synnytystä.
Tai ehkäpä sektiokipuni olivat Suomen mittakaavassa ihan normaaleja - täällä kun tuntuu synnytyshenkilökunnan piirissä olevan joitakin alkukantaisia "synnytyksen tuleekin sattua" -ajatuksia... Jenkeissä saisi varmaan rahalla kivuttoman synnytyksen. Onko teillä jollakin kokemuksia kivuttomasta sektiosta? Siis sellaisesta, että taju ei lähde, ei okseta hulluna ja pystyy esim. kommunikoimaan ympäristön kanssa.
Ekasta synnytyksestäni on jo 16 vuotta :) Lapsi oli iso, liki 5 kiloinen ja minä 18- vuotias ensisynnyttäjä. Raskaus oli mennyt 10 pv yli la:n, alkoi kuitenkin omilla suppareilla, jotka sitten hiipuivat. Kalvot puhkaistiin jossain vaiheessa, lapsen päähän laitettiin scalppi, minut köytettiin kaike nmaailman antureihin, ja sänkyyn. Ja sitten laitettiin se oksitosiini. Ainoa kivunlievitys oli ilokaasu (josta tuli loppua kohti vaintodella huono olo) ja aqua-rakkulat (ei mitään tehoa). Synnytys oli kuitenkin nopea, alle 3h (laskettiin kalvojen puhkaisusta). Mutta kivut oli kyllä sietämättömät.
Loppujen kolmen synnytyksne kanssa olen pitänyt pääni, ei oksitosiinia. Yhdessä sitä tyrkytettiin jo melko antaumuksella, kun synnytys pitkittyi, ilman päästiin kuitenkin silloinkin :) Supistukset olivat oman kokemani mukaan helpompia kestää, eivät läheskään niin rajuja. Ja tu okalvojen puhkaisu/ vesien meno voi tietty kanssa vaikuttaa, se koventaa supistuksia ja kipua. Kahdessä synnytyksessäni kalvot on puhkaistu vasta ponnistusvaiheessa, ja nämä synnytykset koen kaikkeni kivuttomimpina. (se yksi pitkittynyt synnytys alkoi lapsivesien tihkumisella).
No tulipas tästä nyt sekava :) Mutta siis kyllä ainakin mulla kipua lisää oksitosiini ja lapsivesien meno/ kalvojen puhaisu synnytyksen aikana.
..että siis mulla ollut ns. kivuton sektio ja en ole kuullut koskaan, ettei sektiossa olisi puudutteet toimineet. Kauheaa varmaankin. Minulla ei tuntunut sektiossa mitään muuta kuin pienoinen vilu, kun leikkaussali oli niin viileä ja puudutteen jälkeinen tärinä, joka on kuulemma aika normaali ilmiö ja saatiin loppumaan lääkkeellä sitten. Tottakai toipuminen sektiosta oli paljon paljon paljon kurjempaa kuin alatiesynnytyksestä, koska vatsa oli leikattu auki ja lihakset myös.
Ja tuohon alatiesynnytyksen tuskallisuuteen ja sen jälkeisiin fiiliksiin: minulla alatiesynnytys oli täysin ok, epiduraalin otin, kun kipu kävi mielestäni sellaiseksi, etten kestänyt ja toimi hyvin. Ponnistusvaihekin meni sillä tapaa kivutta, ettei tuntunut kuin poltetta, kun poika tuli ulos.
Kolmas synnytys olisi edessä luultavimmin huhtikuussa ja minulla on positiivinen odotusfiilis synnytystä kohden. En ole saanut kammoa kummastakaan synnytyksestä. Eli kyllä niitä hyvä synnytyskokemuksia voi olla. Tottakai jossain vaiheessa synnytystä varmasti koskee ja on epämukavaa, mutta kyllä sellainen siedettävä ja hyvän mielen jättävä synnytys on mahdollista. Oli takana sitten sektio tai traumat jättänyt alatiesynnytys. Tsemiä vain kaikille synnyttäjille, puhukaa hoitohenkilökunnalle, miltä teistä tuntuu ja kysykää kivunlievitys yms. vaihtoehdoista :).
Mammaliini ja kolmas poika 33+3
Kiitos, Mammaliini, viestistäsi. Kiva kuulla, että on ollut kivuton sektio! Sellaista siis odottelen itsekin nyt ensi kerraksi :-)
Heippa,Ymmärrän sua täysin, että synnytys mietityttää, kuulosti kuin olis omaa kertomusta lukenut...
Ensimmäinen synnytykseni 2v sitten jätti myös melkoisen mörön.. Esikoinen tuli maailmaan ehjänä -mutta hoitohenkilökunta teki melkoisia mokia synnytyksen aikana. Oksitosiinia käytettiin alusta lähtien, kivunlievitys epäonnistui täysin, koska epiduraalin jälkeen unohdettiin kääntää kylkeä, eli vain toinen pakara puutui. Jouduin kuitenkin makaamaan paikoillani, vauvalle laitettiin anturi päähän, kalvot puhkaistiin ja siitä kivusta en oikein pysty puhumaan vieläkään. Koko synnytys kesti 18tuntia myös, kun olin 10cm auki jouduin 2.5h odottamaan ponnistusvaihetta keskenämme mieheni kanssa pelkän ilokaasun kanssa -ja kukaan ei muistanut kertoa miksi... Eli vauva ei päässyt laskeutumaan oikeaan asentoon... Kauhukokemushan se oli. Ponnistusvaihe vajaan tunnin, lopulta episiotomia ja imukuppi. Ainoa asia josta olen kiitollinen on se, että vauvalle ei sattunut mitään ja se, että lopulta myös itse toivuin fyysisesti. Jälkeenpäin synnytystä ei käyty läpi ja se kummitteli mielessä kauan, ja nostaa vieläkin kyyneleet silmään...
Kun tulin sitten raskaaksi toisen kerran aloin nähdä painajaisia asiasta ja pääsin pelkopolille rv 26 tienoilla. Kävin sekä kätilön että 2x lääkärin kanssa keskustelemassa. Ja siellä avautui monia seikkoja, joissa mokia tehtiin. Kivunlievityksen ja muiden asioiden kanssa. Ilmeisesti kätilö oli ollut "tuore", jolla ei ollut kokemusta...Itselläni helpotti kovasti keskustelu ja se, että minulle luvattiin toimiva kipulääkitys ja kokenut kätilö.
Synnytin 2vkoa sitten ja voin kyllä kokemuksesta nyt sanoa, että ilman oksitosiini-tippaa olevat supistukset on aivan eri maailmasta. Selvisin näiden omien supistusten kanssa kotona jumppapallon päällä 4cm asti, sitten sairaalassa 8cm asti altaassa, siitä 9cm asti suihkussa/lämpöpaketin kanssa ja viimeisen sentin sekä vauvan laskeutumisen (1h) ilokaasun voimin. Oksitosiinia ei käytettetty. Kätilö opasti asentoja, joissa vauva pääsi laskeutumaan oikeaan asentoon nopeammin. Ja samalla ne asennot lievitti kipua. Ponnistusvaihe oli lyhyt ja toipuminen myös. Tästä synnytyksestä ei jäänyt sitä oloa, että olisin ollut avuton ja sidottuna paikoilleen. Myös ilokaasu auttoi viemään sen terävimmän kivun pois -kätilön mukaan johtuen siitä, että sen antaminen aloitetettiin vasta siinä lopussa, niin sen teho oli hyvä...
Itse koin hyväksi, että ennen synnytystä kirjattiin sairaalassa ylös minua mietityttävät asiat ja suunniteltiin yhdessä kivunlievitystä. Vaikka nyt en epiduraalia tarvinnut, niin silti oli kirjattu, että jos sitä tarvitaan, niin sen toimivuus tarkistetaan ja tarvittaessa saisin myös jotain muuta! Myös kirjattiin oma toivomukseni siitä, että oksitosiinia ei laiteta, jos vauvan/minun tilani ei sitä välttämättä vaadi!
Paljon rohkeutta ja tsemppiä tulevaan synnytykseesi! Toivottavasti pääset keskustelemaan "auki" ekan synnytyksen kipukokemuksesi ennen seuraavaa synnytystäsi! Mutta tosiaan -omat supistukset ovat siedettävämmät kuin ne tehostetut, kipua toki on varsinkin loppuvaiheessa -mutta luonnollisena ne ovat siedettävämmät!
..oli ensimmäisessä synnytyksessä oksitosiini mukana ja supistukset olivat paljon kauheampia kuin toisessa synnytyksessä, jossa oksitosiinia ei tarvittu. Verraten vielä silläkin tavalla, että oksitosiinilla käynnistettyjen/voimistettujen supistusten kanssa en selvinnyt kuin 2-3 cm avautumisvaiheeseen, toisessa ilman oksitosiinia selvisin ilman puudutusta tuonne 6-7 cm avautumisvaiheeseen. Eli siis omalla kohdalla en pelkää tätä tulevaa kolmaa synnytystä laisinkaan, koska toisen synnytyksen normaalimpi kokemus oli paljon siedettävämpi :). Tsemppiä vain ja toivotaan, että synnytyksestä tulee sinullekin toisella kertaa parempi kokemus. Luultavaa kuitenkin on, ettei toinen synnytys mene yhtä 'kurjasti' kuin ensimmäinen, luultavimmin keho muistaa nyt, että mitä sen pitäisi tehdä :). Hyvää vointia ja ihanaa loppuodotusta!
...Vaikka se olikin ihan kamalaa :)
Mulle tehtiin sektio kolme vuotta sitten, osittain koska pelkäsin synnytystä niin pahasti ja osittain siksi, että poika oli sinnikkäästi väärin päin vatsassa. Leikanneen lääkärin arvio jälkikäteen oli, ettei olisi alakautta tullutkaan, niin kummassa asennossa jalat olivat.
Minut leikattiin Käilöopiston sairaalassa, Helsingissä. Kurjinta oli katetri, kivuliainta jälkisupistukset ja sektion jälkeen pissalla käynti, kun virtsarakon ja kohdun supistuessa haavaan sattui kovasti. Kipulääkkeitä sain jonkin verran, kaikkia tarjottuja en edes ottanut. Katetri poistettiin jo samana iltana, kun olin niin hyvässä kunnossa, että jaksoin kävellä vessaan itse yms. Parin päivän päästä siivoilinkin jo iloisesti kotona vauva kantoliinassa.
Olin odottanut pahempia kipuja ja huonoa oloa, sillä minua on pari kertaa leikelty vatsan alueelta tähystyksellä ja niiden kertojen jälkeen olen olut aivan rikki. Yllätyin, kun sektio oli niin 'helppo' vaikka minua kovasti peloteltiin.
Vieläkin saan kuulla siitä, että sektio ei ole 'oikea' synnytys. Nyt on onnekkaasti toinen vauva ihan aluillaan, mutta synnytyspelko on palannut ja varjostaa elämää ja raskautta. Haluaisin synnyttää alateitse, mutta pelkään sen tilanteen hallitsemattomuutta. Se olo, kun ei voi määrätä kropastaan ja tuntee vaan kipua, on hirveän traumatisoiva.
Minä kuulisin mielelläni myös, että miten on alatiesynnytys mennyt, jos takana on sektio ja kumpi jälkikäteen sanottuna oli kokemuksana miellyttävämpi -jos nyt synnytys voi miellyttävä kokemus olla :D
Miten on Birdie, tiedätkö pääseekö pelkopolille vaikka joka raskaudessa, jos on tarvetta? Minulle ei ollut ensimmäisessä raskaudessa pelkopolista apua, kun siinä keskitytään lähinnä poistaman kipuun liittyvää pelkoa ja minun tapauksessani kyse ei ollut siitä. Tuo sinun synnytyskokemuksesi kuulostaa todella kivuliaalta, eikä ihme, jos pelottaa, että joutuu käymään saman läpi uudestaan. Sekin mietityttää, että jos lapsi on kovin iso ja käy tosiaan niin, että synnytys pitkittyy, kun ei ne kokoarviot tunnu osuvan koskaan oikein kohdilleen! Mutta uskon kyllä, että sinulla seuraava synnytys ei voi olla muuta kuin postitiivinen kokemus, jos vertaa tuohon edelliseen. Woimia!