Onko kellään ollut suurentunutta imusolmuketta tai muuta palluraa kaulassa, joka ollut vaaraton?

Mulla oli kanssa tuommoinen kummallinen pallura kaulassa ja tietysti ajattelin myös heti syöpää. Koepalakin siitä otettiin sairaalassa jollain piikillä, mutta eivaät osanneet 100%sti sanoa, onko se " vaaraton" , joten päädyttiin leikkaukseen. Pallura oli ihan normaali, muuten vaan laajentunut eikä sitä olisi tarvinnut leikata. Nyt on nätti arpi kaulassa ja vieläkin sillon tällön jotkut hermot vetää kasaan niin, että arven kohdalta lihakset jännittyy. En tiedä miten siellä ne hermot ovat hassusti järjestyneet. Mutta en kuitenkaan kadu leikkausta, muuten varmaan vieläkin pelkäisin sitä syöpää, heikkohermonen kun olen ;)

Lääkäri sanoi näin minulle ja sama sopinee sinullekin. Itselläni on ollut suurentunut imusolmuke kilpirauhasen vieressä kaulalla sekä leuan alla melkein 20 v. Silloin niistä otettiin ohutneulanäyte: ei syöpää kuulema. Joskus myöhemmin asia rupesi vaivaamaan ja kysyin lääkäriltä. Vastaus siis oli otsikon lause, ja rauhoituin. Jos asia vaivaa, käväise lääkärissä. Turha on murehtia!

Mulle lääkärit on sanoneet, että se on normaalia, että se tauti jättää imusolmukkeet pysyvästi suureksi. Mulla on siis kaikki imusolmukkeet tuntuu kun kokeilee sormella... Luulin, että olis taudin mentyä parantunut, mutta nyt on jo kohta kymmenen vuotta siitä, joten en enää odotakaan että panuisivat pois... Tietysti eivät ole kipeät enää. Mä muistelisin sellasta, että pienetkin taudit ja tulehdukset kropassa voivat turvottaa imusolmukkeita, vaikka ei kamalan sairaalta olo tuntuisikaan.



IHan uteliasuuttani vielä kyselisin, että miten sulla, alkuperäisellä kirjoittajalla, mononykleoosi parani? Kauanko kesti? Jäikö/tuliko mitään muuta harmia siitä noiden imusolmukkeiden lisäksi? Mulla kesti melkein vuosi siihen ennen kuin voimat palasi. Sain kyllä opiskelut tehtyä normaalissa tahdissa, mutta muistan että kuukausikaupalla kävin vain luennoilla ja iltapäivät nukuin ja sitten pari tuntia jaksoin sohvalla opiskella... Mulla alkoi muutamaa vuotta myöhemmin nivelet ärtyä, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole reumaa todettu, vaikka välillä sitäkin kerettiin etsiä ja reumatekijäkin oli positiivinen. Siis en ole mitenkään sairas, mutta huomasin, että se nivelkipu mikä taudissa oli teki nivelet, varsinkin sormien nivelet aroiksi.

Mulla myös stressi oireilee ekana niskoilla, siis tulee jännitettyä kaula ja olkapäät ihan tiukoiksi. Yksi fysioterapeutti kerran mainitsi, että jos on tyytymätön tai pelokas, niin automaattisesti jännittää niskaa eri tavalla kuin rennossa mielentilassa. Tietysti jännittyneessä kaulassa tuntuu ne imusolmukkeetkin helpommin... siis koita olla jännittämättä, tai käy tutkituttamassa jos kovasti vaivaa, ettei tarvitse pelätä pahempia juttuja turhaan. Ymmärrän kyllä pelon, itse olen samanlainen, että tuollasia kauheita tauteja pelkään...

Näinhän olen sitä itsellenikin yrittänyt selittää, että olisin varmasti mennyt vuosien varrella huonompaan suuntaan, jos olisi syöpää. Mutta sitten kuulen aina jostain jonkun poikkeuksen poikkeuksen, jolla ei ole ollut mitään oireita ja sitten kuollut samantien jne. Kyllähän te nämä jutut tiedätte;)



IinesA: sairastin siis mononukleoosin yläasteella 15-vuotiaana ja mulla tauti kesti n. kaksi viikkoa. Olin koko tuon ajan 40 asteen kuumeessa ja poissa koulusta. Olin kyllä muistaakseni myös aivan loppu, sormeakaan en kirjaimellisesti pystynyt nostamaan eikä mikään ruoka mennyt alas. Paras ystäväni kävi minua katsomassa, toi läksyt ja muita terveisiä koulusta ja oli kuulemma pelännyt, että kuolen pois kun olin todella huonossa kunnossa ja voimaton. Taudin parannuttua ei mitään oireita enää tullut ja olen ylipäätäänkin ollut tuon jälkeen todella terve, 10 vuoden aikana on ollut ainoastaan pari flunssaa ja yksi poskiontelon tulehdus. Muihin asioihin; IinesA, nimimerkkisi kuulostaa muuten tutulta. Luulen että olemme aikaisemminkin törmäilleet täällä ja pyörineet samanakaltaisten ongelmien parissa. Taidamme molemmat olla näitä stressaantuneita murehtijoita? Minäkin olen niskojeni takia käynyt fysioterapeutilla ja kuvailemasi pelokkuus ja tyytymättömyys sopivat kyllä hyvin omien oireideni taustatekijöiksi. Tuo viimesyksyinen keskenmenoni oli minulla selvästi myös eräänlainen laukaiseva tekijä...

Tsemppiä kuitenkin sinullekin omien murheidesi kanssa;)



Kiitos vielä kaikille vastanneille, taidan rauhoittua taas hieman!



Terkuin Hattara

En muista sun nimimerkkiä, mutta voi olla, että on törmätty täällä. Mä välillä käyn useinkin, välillä viikkoja menee enkä viitsi käydä ollenkaan. Niinkuin sanoit oon ihan samanlainen. Tiedän tuon tunteen mikä iskee noista poikkeusten poikkeuksista... tulee sellanen tunne, että elämästä ei selviä ilman kauheita asioita, kun jollekin muullekin kävi tosi huonosti... Jotkut sanoo, että sen tyyppiset pelot kuuluu pikkulapsiaikaan, koska haluaa omat lapset hoitaa ja pelkää että itselle sattuu äitinä jotakin ja lapset jää ilman äitiä. Mulle ei yleensä tule samantasoista huolta miehestä ja ihan järkevästi käsittelen asioita normaalisti. Nyt oon itsenikin suhteen rauhoittunut. Mua auttaa loogisena ihmisenä juokseminen. Kun puol tuntia jaksan muutaman kerran viikossa juosta, niin ajattelen, että ei voi olla vakavaa fyysistä vikaa... Tsemppiä.

Sanomasi pitää hyvin paikaansa. Luulen, että pelkoni liittyvät nimenomaan tuohon äidin vastuuseen, haluan hoitaa lapseni enkä kestäisi ajatusta äidittömistä lapsista. Lapseni ovat minulle hyvin läheisiä ja tunnen, että he luottavat minuun sataprosenttisesti. Minäkin olen kuitenkin normaalisti aivan järkevä ja looginen ihminen. Toki teen ratkaisuja paljon tunnepohjalta, mutta olen toisinaan hyvinkin rationaalinen ja jopa realistinen. Eikä minullakaan muuten ole mieheni suhteen vastaavia pelkoja.



Sain kirjoituksestasi kuitenkin hyvän käytännön tason vinkin, mitä en ole tullut ajatelleeksi; minunkin kohdallani saattaisi toimia tuollainen liikkumiseen liittyvä konkreettinen tavoite. Jos jaksan harrastaa muutaman kerran viikossa liikuntaa väsymättä, taidan olla kutakuinkin terve. Oletko itse päässyt peloistasi juuri tämän avulla?Jaksamisia myös sinulle ja perheellesi.



Hattara

Siis siitä juoksemisesta. Mä aloitin muutama vuosi takaperin kun tuntui, että kolotti sinne tänne... Mulla se on tosiaan auttanut nimenomaan tuohon sairauksien pelkoon, tai ehkä paremmin siihen tunteeseen että omassa kropassa muhii joku kamala... Tietysti kesti muutaman kuukauden ennenkuin kunto koheni, en ollut ikinä vakavissani treenaillut juoksua, joten ekan lenkin jälkeen ei tietty pelot kadonneet. Mutta pidemmällä aikavälillä kyllä. Tietysti luonteelleen ei mitään voi, joten vieläkin ajattelen helposti kamalia tauteja, mutta saan homman hanskaan nopeemmin, eikä tarvii lääkäriin mennä niin helposti. Siis mun mielestä oon edistynyt paljonkin. Ja välttelen asioiden/vaivojen suurentelua. Kun huomaan jotain outoa niin päätän että katson/kokeilen viikon/kahden päästä uudestaan ja sitten jos vaivaa oikeasti niin meen lääkäriin... yleensä ei tarvii mennä ja tuntemuskin unohtuu, kun ei ala miettiä. Vakava vaiva kai pahenis ilman hoitoa, siinä mun logiikka. :) jeejee, mutta ärsyttää silti oma kipuherkkyys, kun minä mokoma tunnen kaiken mitä kropassa tapahtuu. tässä vitsiksi tämä, mutta tosi on juttu, että kerran (koski mahaan aika tavalla ) tunsin alamahassa herneen kokoisia muhkuroita. Mulla on munasarjakystiä ollut muutama ja nyt tuntu kipu samantapaselta, olin varma, että on kysta poikineen ainakin. Menin gynelle, kaikki ok ultrassakin ja gyne nauraen sanoi, että noin laiha kun olet niin voi suolen liikkeet tuntua... jeejee... siis sitä tasoa, olin melkein äkänen itselleni kun tulin kotiin, vaik oisin saanu olla iloinen et kaikki oli ok. :)

Hattara, mulla on ollut kaks kertaa, kummallakin kerralla leikattiin, siis kaksi kertaa samassa paikassa, mutta toivon ettei enää uusiudu, kun edellisellä kerralla neljä vuotta väliä, ja nyt on toisesta pikkuhiljaa neljä vuotta aikaa.. Joten taas mietin et tuleeko se, mutta siis aina sanottu, että hyvänlaatuinen kysta, ja ei olisi tarvinnut toisella kerralla leikata, mutta sanoin että haluan, koska olisi muuten näkynyt..

Mutta jos asia häiritsee, niin kehotan menemään lääkäriin!