Mahakivut lääkkeellisen jälkeen?
Viime keskiviikkona mulle tehtiin lääkkeellinen kohduntyhjennys. Sillon ei ollut paljoakaan kipuja, sellasia kuukautiskipuihin verrattavia ja seuraavana päivänä enää vain ihan vähän jomotusta. Eilen sitten kerran nappas mahasta (tai jostain emättimestä) kovempaa ja tänään on kaksi kertaa vessassa käydessä ollut ihan sama. Vaikea selittää mutta kipu on hetken aikaa ollut aika kovaa ja pistävää. Mietin vaan onko miten muilla ollut, onko kipuja tullut vielä näin monen päivän jälkeen ja vielä kovempana kun alussa? Toivon vaan, että kaikki on hyvin ja kohtu olisi tyhjentymässä kunnolla.
Kommentit (6)
... ei ole taas kipua tuntunut ja kuumetta ei ole ollut. Särkylääkettä olen aika herkästi ottanut. Pääsiäisen jälkeen pitää yhteyttä ottaa gynen osastolle jos kovia kipukohtauksia tulee ja vielä paljon vuotaa. Hyytymiä tulee nimittäin vieläkin.
Tänään on ehkä ensimmäisen kerran tapahtuneen jälkeen pystynyt iloitsemaan kauniista kevät-päivästä ja on tajunnut miten paljon elämässä kuitenkin on hyviä asioita mistä voidaan olla onnellisia. Alkuviikko tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna yhdeltä painajaiselta, tuntuu kuin olisi elänyt sumussa ymmärtämättä miksi näin piti käydä. Onneksi on ollut ihania ihmisiä ympärillä ja on saanut voimia päästä takaisin arkeen käsiksi.
Kiitos vastauksestasi ja hyvää pääsiäistä!
oli keskenmeno 2.3. jota vauhditettiin lääkkeillä 3.3. 4 viikkoa vuodot kesti, ajoittain niukempana, mutta ei yhtään päivää ollut kokonaan vuotamattakaan. Syy varmistui aikanaan jälkitarkastuksessa, jossa ultrattiin, kohtuun oli jäänyt vielä pieni palanen (1,5x1,5cm) raskausmateriaalia, jonka vuoksi jouduin käymään vielä kaavinnassa. Kaavinnan jälkeen vuoto niukkeni koko ajan ja loppui kokonaan viikossa kaavinnan jälkeen.
Kun näihin operaatioihin liittyy kovaa kuumetta jälkitilassa ilman flunssan oireita, saattaa olla kyse tulehduksesta, joten soita naisten polille jos sinulla vielä lämpöä yli 38 niin saat asian mukaista hoitoa eli tod.näköisesti lääkekuurin ja tilanteen tarkistuksen, että onko kohtu varmasti tyhjentynyt.
Aika parantaa haavat, tässäkin asiassa, vaikka sitä on vaikea tällä hetkellä uskoa. Valoisaa kevään jatkoa sinulle!
vauva2006
... että sinäkin olet joutunut kokemaan keskenmenon, voimia sinnepäin. Vähän epäillen suhtaudun tähän lääkkeelliseen tyhjennykseen kun olen kuitenkin paljon lukenut tapauksista joissa on kuitenkin jouduttu lopulta tekemään myös kaavinta. Mutta käsittääkseni tämä olisi kohdulle lempeämpi tapa jos vaan onnistuu.
Kesää kohti toivo sydämmessä.
Sairaalassa luontoa sitten vain avitettiin vielä lääkkeillä. Sellaiset menkkamaiset alaselkä- ja vatsakivut kestivät noin viikon verran ja olo oli varsin tukala. Otin tämän viikon ajan joka päivä vähintään kertaalleen särkylääkettä. Sitten kivut loppuivat onneksi. Rupesinkin jo vähän huolestumaan, että kuinka paljon sitä särkylääkettä voi ottaa. Mutta kuten joku jo sanoi, jos reseptivapaat kipulääkkeet ei riitä tai nousee kuume, kannattaa ottaa yhteyttä sinne, missä oli hoidossa.
minulla oli niin kovia kipuja, että todella jouduin syömään maksimi annoksella lääkettä, elikkä Panacodia 3-4tbl vuorokaudessa ja välillä vielä 400 mg Buranaa lisäksi, mutta tähän kipuiluun vaikutti migreeni joka minua myös vaivasi, liekkö stressin laukeaminen vaikuttanut. Kivut oli kyllä kauheat ja lisäksi fyysinen kunto romahti, oli huimausta ja heikotusta, koska veenpaineet olivat todella alhaiset ja hemoglobiinikin laskenut. Ei ollut mikään mukava kokemus. Kyllä siihen nähden kaavinta oli miellyttävämpi kokemus, vaikkakaan ei tietenkaan mukava sekään, mutta onneksi se tehtiin kevyessä nukutuksessa.
vauav2006
lääkkeellisen jälkeen 4-6 päivää niin kovia kipuja, että sai särkylääkettä syödä maksimi annoksella. olen ymmärtänyt, että lääkkeiden tarkoitus (jota käytetään lääkkeellisessä tyhjennyksessä) onkin juuri saada kohtu supistelemaan ja sitä kautta pienenemään, elikkä ne kivut voi johtua ihan semmosesta. Mutta jos kivut on kuukautiskipuja kovempia ja/tai et pärjää kotona särkylääkkeiden kanssa tai sinulla on yli 38 kuumetta ilman flunssan oireita, suosittelen kääntymään gynen polin/osaston puoleen ja kysymään neuvoa tai sieltä missä olit toimenpiteessä. Muussa tapauksessa en usko, että kyseessä on mitään huolestuttavaa. Miten olet muuten voinut?
vauva2006