Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Hillitön raivoaminen ja hermojen menetys

14.09.2006 |

Olen raskaana (vko 5+) elikkä aivan alussa, entuudestaan tyttö 2v2kk. esikkoa odottaessa ei muita oireita juurikaan ollut paitsi väsymys. Tämä toisen raskauden mukana on tulleet hillittömät raivarit :-( Raivoan tytölle pienistäkin asioista, varsinkin nukkumaanmenot on niitä aikoja, tyttö ravaa sängystä sata kertaa pois ja äiti repeää liitoksista ja karjuu. Tiedän ettei karjuminen eikä raivoaminen auta mutta... suoraan sanottuna en enää hillitse mieltäni. Karjumisen päätteeksi aivan tärisen. Häpeän ja kadun aina raivoamistani. Olen luonteeltani äkkipikainen ja tempperamenttinen, mutten ikinä ole menettänyt hermojani näin " pienistä" ja näin hirveästi. Onko kellään muulla ollut tälläistä? Mikä tähän auttaa???



Terv. Itkuherkkä Hermoloppu äiti

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
14.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tekee pahaa pikkutytölle. Hän ei ymmärrä miksi äiti raivoaa, vaan luulee , että syy on oikeasti hänessä. Sovit vaan joka päivä itsesi kanssa, että tänään et raivoa, vaikka mitä tulisi eteen! Kyllä itsensä pystyy hillitsemään. Olen itsekin opetellut sen. Tänään on taas uusi päivä jolloin hillitsen itseni enkä raivoa kellekään! Tsemppiä sulle! Mikään ei ole NIIN tärkeää että pienelle viattomalle kannattais raivota...



t. emmariina rv 8+0

Vierailija
2/2 |
14.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläkin pinna ollut luvattoman kireä ja valitettavasti 2,5 vee tyttökin saanut osansa silloin tällöin. Olen heti rauhoituttuani (mikä on yleensä pian hermostumisen jälkeen) selittänyt tytölle, että mistä äiti hermostui ja sanonut, että ei äiti kuitenkaan olisi saanut niin paljoa hermostua. Joka kerta olen halannut ja pyytänyt anteeksi, että äiti niin kovasti hermostui ja tyttö on sanonut " saat anteeksi äiti" ja sitten on taas halattu. Totta kai sitä koittaa itseään hillitä, mutta joskus ei onnistu ja elämää sekin on. Tärkeää on mielestäni jutella lapsen kanssa asiasta ja pyytää anteeksi. Toki kaikkensa pitäisi tehdä, että ei ylipäätään hermostu ja joskus kannattaa lähteä vaikka yksinään pitkälle kävelylle höyryjä päästelemään, jos se vain on mahdollista.



Tsemppiä, kyllä se siitä!!



äiti rv 9+6

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla