Takapakkia eskarilaisella
Voi, kun on paha mieli pojan puolesta. Kaikki alkoi eskarissa hyvin. Hän jäi sinne aina mielellään ja odotti aina iltaisin seuraavaa päivää. Sai yhden tosi hyvän kaverin, jonka kanssa pääasiassa leikkii.
Nyt kuukauden ajan on tullut takapakkia. Iltaisin jo itkettää, en halua eskariin. Joskus jopa koko päivän sitä murehtii. Aamuisin itkee eikä haluaisi nousta sängystä. Välillä on muka maha kipeä tai polvi kipeä, huono olo, käskee mitata kuumetta. Jospa löytyisi jokin syy olla poissa eskarista. Aamuisin herää jo klo 7 aikaan ja tulee herättään mua, kun on jokin vaiva taas, eikä halua eskariin millään. Tänäänkin oli aivan raukka " paniikissa" kotona. Mies sitten vei hänet sinne, ja hyvin oli kuitenkin taas jäänyt. Vilkutti ikkunasta ja äkkiä häipyi leikkimään. Hän siis kuitenkin yleensä jää sinne hyvin, vain muutaman kerran on jäänyt itkemään ja tätit on joutunut pitäämään kiinni. Ja kun haetaan eskarista, niin yleensä on ihan kivan näköiset leikit menossa. Joskus jopa tullaan kuulema hakemaan liian aikaisinkin:)
Olen yrittänyt kysellä, että mikä on vialla. Kertoo, että on ikävä minua eskarissa. Samoin, jos hyvä kaveri ei olekaan juuri sinä päivänä leikkinyt hänen kanssa, tai on ollut jotain kinaa, niin seuraavana päivänä ei haluakkaan mennä. Olen yrittänyt sanoa, että leikkisi muidenkin kanssa, että saisi uusiakin kavereita. Mutta hänen mukaan kukaan ei leiki (ei pidä paikkansa tätien mielestä). Luulen, että hän haluaisi leikkiä jotain, mitä kukaan muu ei sillä hetkellä halua leikkiä. Näin olen saanut selville.
En tiedä, mitä oikein tehdä tässä tilanteessa. On tosi kurjaa pojalla ja myös minulla. Eskaristahan saa ottaa vapaapäiviäkin, mutta en usko, että se ratkaisee asiaa. Sitten haluaisi olla aina vapaapäivällä.
Alussa nimenomaan vanhempain vartissa kehuttiin poikaamme. Tulee toimeen kaikkien kanssa, tyttöjen ja poikien. Kaikki tykkäävät hänestä. Poikamme on reipas, keskittyy hyvin hommiin. Ei mitään moitittavaa, päin vastoin kaikki hyvin. Ja nyt siis näin.
Lastentarhanope sanoi, että usein tässä iässä voi tulla " riippuvuutta" äidistä. Tämän ikäiset osaavat jo ajatella kaikenlaista ja ymmärtävät asioita. Hän meinasi, että poika tajuaa sen, että minä olen sisarusten kanssa kotona, ja hän joutuu olla minusta erossa kuitenkin eskarissa ja siksi ei sinne haluaisi. Hän on kyllä aina ollut minun perään. On ollut kurjaa, jos olen lähtenyt jonnekin vaikka päivän parin ajaksi. On ollut ikävä. Harvoin tosin olen missään ollut yksin.
Mitä ihmettä tässä tilanteessa tekisi? Onko kellään ollut samanlaista? Olisiko kenties jollakin lastentarhanopella kommentteja asiasta?
Kommentit (4)
vain silla erolla, etta poikamme on koulussa (asumme ulkomailla). Viime vuosi ja nyt alkusyksy sujuivat hienosti, mutta viimeiset kolme viikkoa en oikein tieda, mika on hullusti. Ensin opettaja sanoi, etta poikamme on koulussa ollut hiljainen ja vahan omissa maailmoissaan. Aluksi panin sen vain vasymyksen piikkiin, mutta viimeisen viikon poika on ollut itkuinen illalla, vaikka aamuisin aina lahteekin mielellaan kouluun. Tana aamuna halusi kuitenkin kaantya takaisin kotiin ennen koulua.
Tanaan kouluun pyydettiin pukeutumaan rooliasuun " mika minusta tulee isona" . Poika halusi olla avaruuslentaja ja eilen illalla oli innokkaana paallystamassa jaakiekkokyparaa foliolla. Tana aamuna matkalla kouluun halusi kuitenkin ottaa heti kyparan pois, kun naki muutaman kaverin tulevan. Kaverit kuulema nauravat ja sanovat, etta han nayttaa tyhmalle :-(. Olen kysellyt nauraako tai nimitteleeko joku hanta koulussa, mutta vastauksista olen paatellyt, etta han on tekemassa karpasesta harkasta. Samoin poika sanoo, etta joskus kaverit valitunnilla juoksevat pois, eivatka halua leikkia. Isosiskon mukaan han kuitenkin on aina leikkimassa joukon mukana. Samoin, mita olen itse nahnyt kouluun viedessa ja sielta hakiessa. Aina on kavereita ollut. En oikein tieda mita tehda, joten jos jollakulla on hyvia neuvoja niin otan kiitollisena vastaan.
Helpottaa jo sekin, että kuulee muillakin olevan samanlaista. Olen tullut kyllä siihen tulokseen, että poika on niin äidistä riippuvainen tällä hetkellä, ettei haluaisi eskariin mennä. Koitetaan antaa nyt huomiota entistä enemmän. Ja olenkin huomannut, että haluaa nykyään olla enemmän sylissä kuin ennen. Tuntuu myöskin, että alku viikko sujuu hyvin, mutta keskiviikko on aina pahin. Ilmeisesti tuntuu silloin, että on vielä niin monta päivää jäljellä ennen viikonloppua. Torstaisin on poika aina innoissaan, kun on enää tämä ja huominen jäljellä ja sitten vapaa:) Pitää koittaa ottaa joku keskiviikko vapaaksi, jos sitten sujuisi paremmin.
Meillä sama juttu vanhimman tytön, eskarilaisen kanssa. Alkusyksy eskarilaisella meni huumassa; opettaja oli AIVAN ihana ja kaikki tekemiset eskarissa myös. Viimeisen kuukauden aikana uutuudenviehätys on kadonnut eikä eskariin olekaan niin mukava lähteä KOSKA ÄITIÄ TULEE IKÄVÄ. Muutaman kerran olemme pitäneet vapaapäivän, mutta enemmänkin olemme miehen kanssa yrittäneet antaa eskarilaisellemme huomiota, huomiota ja huomiota. Esimerkiksi illalla sängyn vieressä istumisesta ja päivän tapahtumista jutteleminen ja eskarista tulon jälkeisten tuntien rauhoittaminen on ollut paikallaan. Ja sama juttu meilläkin, että eskarissa on aina ollut kivaa vaikka sinne olisi lähdettykin monien suostuttelujen jälkeen. Opettaja on kehunut eskarissa menneen hyvin ja tyttöämme aktiiviseksi ja sosiaaliseksi, joten en alkuihmetyksen jälkeen ole ollut ollenkaan huolissaan.
Ja vielä sen verran, että " kummallisia" ja nopeasti ohimeneviä mahakipuja on esiintynyt meilläkin.
Tsemppiä teille, annetaan vielä niin pienille askarilaisillemme aikaa kasvaa ja sopeutua uuteen, jännittävään eskarimaailmaan!
Tiedätkö meidän eskarilaisella on ollut ihan samanlaista syksyllä. Poika sanoi, että ikävä minua, ei halua mennä ja juteltiin tästä asiasta tosi paljon. Onko teidän elämässä tapahtunut mitään mullistavaa? Meidän pojalle homma laukesi siihen, että hän sai sanottua, että on isoisää ikävä (isäni kuoli maaliskuussa)
TArhassa kun juteltiin täsä, tarhantädit sanoivat, että 6-vuotiaana lapsille saattaa tulla nk. pieni murrosikä ja joku voi reagoida siihen ripustautumalla vanhempiin, joku raivoamalla (me ollaan nyt tässä vaiheessa, kiva kiva) joku jollain muulla tavalla, joku ei ollenkaan. Toisaalta pieni eskarilainen kokee suuria tunteita. Neuvolasta ja eskarista sanottiin, että nämä tunteet ja myrskyt olisi hyvä kaydä nyt läpi, ettei koulun alkaessa tarvitse käydä niitä läpi.
Me tehtiin niin, että koitettiin antaa eskarilaiselle tosi paljon huomiota, päivän jälkeen istuttiin alas ja juteltiin pojan kanssa. Toinen vanhemmista koitti pelata/lukea pojan kanssa tai vaikka vaan jutella rauhassa (samalla kun toinen epätoivoisesti koittaa viihdyttää kiukkuavaa kuopusta ;)) Ilalla pikkuveljen mentyä nukkumaan, minä menen isomman viereen ja jutellaan päivän tapahtumista ja ollaan vaan lähekkäin. Tilanteen voi myös laukaista yksi vapaaäivä .
Toivottavasti tästä oli edes jotain apua . Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että nämä ovat normaaleja tunteita ja 6-vuoden ikä ei ole lapselle helppo, toisaalta haluaisi olla iso ja toisaalta haluaisi olla pieni. Tsemppiä ja jaksamista teille.
Mareila ja kauhukaksikkom uutta kriisiä odotellessa =)