Ex-kakanpanttaajien vanhemmille

Meillä oli poika tuollainen kakanpanttaaja juuri jotain 2-3 -vuotiaana. Oppi 2-vuotiaana ns. kuivaksi, mutta yövaippa jäi. Millään ei voinut päiväsaikaan kakata pottaan/pöntölle, vaan panttasi ja kakkasi sitten yövaippaan. Ja ongelmiahan tästä seurasi, paha ummetus.



Yritin puhua pojalle nätisti järkeä - niinkuin nyt noin pienelle voi - en tiedä oliko keskusteluistamme apua vai ei. Olin aika epätoivoinenkin, ehkä oli väärinkin näyttää sitä pojalle, mutta kun harmistui niin harmistui. Poika sitten kerran lupasi, että kun hän täyttää 3, hän alkaa kakata potalle. Ja ihme ja kumma, niin kävikin. Lääkitys oli tosiaan käytössä meilläkin.



Meillä siis ongelma ratkesi kuitenkin näin jälkikäteen ajatellen varsin helposti, eikä mitään vuosia kestänyttä ongelmaa tullut.

Päiväkodissa ei kyllä myöhemminkään ikinä voinut käydä kakalla, vaan asia piti toimittaa aina kotona. Ja hyvin pitkään poika riisui aina lähes kaikki vaatteensa kakalle mennessään, paitakin piti ottaa pois;-)

En tiedä ottaneeko nykyäänkin paidan pois;-)?



Poika on nykyään 15, eikä siis tuon 2-3 -vuotiaana olleen, muistaakseni kuitenkin n. vuoden kestäneen jakson jälkeen ole ollut ongelmia.

että meillä poika on aina ollut tarkka yksityisyydestään, ja tuossa kakkaamisjutussa saattoi helpottaa sekin, kun ikää tuli lisää sen verran, että pystyi käymään kakalla yksin, oven takana. Tämä taisi olla ainakin osasyy myös päiväkodissa kakkaamisen vaikeuksiin - kaipasi enemmän yksityisyyttä kuin siellä oli mahdollista.



Olette varmasti kokeilleen myös pönttöä pienentäjälle, jos potta oudoksuttaa. Ja kannattaa kokeilla myös tuota yksin, rauhassa, jättämistä, antaa aikaa istua siinä pöntöllä/potalla.

Moikka,



mistäköhän alottaisin - sen verran taustaa, että olen itse ollut tuollainen aina pitkälle kouluikään asti. Itse tulkitsen tämän pidättämis ongelman alkaneen kun päiväkodissa ei saanu käydä vessassa rauhassa vaan pöntöt oli sermeillä suojattu sivuista - käytävä meni nenän edestä ja kaverit kävi ilkkumassa pöntölläistujille. Vuosia etsittiin terveydellistä syytä - mutta sehän oli psykologinen juttu. Kakka tuli vain suppoja käyttämällä - olin lähemmäs 10 kun päätin päästä tästä kierteestä eroon. Ehkä seurauksena tästä minulla on huono suoli, eli nykyisin pidän vatsan toiminnassa säännöllisellä magnesiumin syömisellä - se toimii!



Poikani on samanlainen yksityisyyden kanssa. Vielä kesällä (täytti 30.8. 3vuotta) hän oli täysin vaipoissa päivällä ja yöllä - ei merkkiäkään, että olisi käynyt pöntöllä - koskaan. Sitten kun kommunikointi verbaalisesti onnistui hyvin psyykattiin häntä, että syksyllä pääsee isojen puolelle päiväkodissa jos oppii olemaan ilman vaippaa - eli käymään vessassa. Pitkällisen maanittelun ja kannustamisen jälkeen hän oppi viikossa täysin pois vaipoista!!! Hänellä tämä oli ihan täysin oma päätös, eli ensin oli päättänyt olla vain vaipoissa - edes rannalla kesällä ei halunnut olla peppusiltaan - raukalla tuli vilu ja hävetys. Potattaminen ennen tätä oli aivan poissuljettu asia! Nyt kun herra on pian 3,5v - käy yksin vessassa ja haluaa aina ehdottomasti " vessarauhan" eli minäkään en saa olla siellä kun tekee tarpeensa. Pyyhkimään saa mennä. Ratkaisevaa on, että pääsee oven taakse myös päiväkodissa.



MIelestäni maltti on valttia. Tavoitteena poikamme kanssa oli, että hän oppii ennen 4v. pois vaipoista, sillä hän on erittäin kovaluonteinen ja itsepäinen. Johdatella voi mutta käskeä ei. Itse en ole ollut noin ehdoton, mutta muistan lapsuudesta muutamia hetkiä päiväkodin vessanpöntöllä (olin n.3v.) jotka olivat järkyttäviä - kaveri porukka nauroi kun istuin housut kintussa pöntöllä. Ei tarvitse ihmetellä miksen käynyt missään muualla kuin kotona kakalla...

Kiitos teille molemmille todella kullanarvoisista vastauksistanne. Jälkimmäiseen viestiin on pakko kommentoida sen verran, että sepä siinä juuri hassua onkin, että meillä lapsella todellakin on vain oma päätös, että vaippaa pidetään ja potalla ei käydä. Eli kuullostaa poikanne hyvin samankaltaiselta " jääräpäältä" kuin meidän... ;) Osasi nimittäin vuosi sitten jo olla täysin kuiva - siis pissan suhteen. Meni hyvin viikkokin ilman vaipanvaihtoa. Sitten alkoi tämä ummetuskierre harventaa potallemenohalukkuutta ja lannistui siitä, kun pissaa joskus roiskui vähän lattialle. On todella tarkka ja perfektionistinen luonne. Ajatteli varmaan, että ennen en tee tuota ennen kuin osaan. Sama oli kävelemään oppimisen kanssa. Odotti niin pitkään kun osasi kaatuilematta. Jopa syömisen kanssa useimmiten vieläkin kieltäytyy itse syömästä, jos lusikasta putoaa vaatteille jotain ja huomaa, ettei osaakaan hommaa vielä ihan täydellisesti. No joo, meni vähän väärille raiteille juttu, mutta potta siis jäi pois jossain välissä kokonaan ja nyt ei suostu potalle siis vieläkään.

Vastauksenne antoi toivoa. Lisää vastauksia toivoisin myös saavani. Ja olisi myös tosi mielenkiintoista kuulla liittyykö tämä vaiva usein juuri luonteeltaan kuvatunkaltaisiin lapsiin, vai oliko ehkä vain sattumaa. Ja tietämättä nyt sen enempää edellisen vastaajan pojan luonteesta...

meidän tapauksessa olen vakuutunut, että koko " soppa" johtui pojan luonteesta. Se on niin itsepäinen. Olen huomannut, että jonkinlainen itseluottamuksen puute/vajaus on ajanut siihen, että pitää jatkuvasti saada kannustusta. Tällä hetkellä sen osalta -siis itsetunnon- tilanne on tasapainossa ja poika kehuu auliisti mm. siskoaan kun se tekee jotain onnistuneesti, eli kehut on mennyt perille ja kehumisen merkitys ;D



Meillä yritettiin jättää kaikki negatiivinen pois pottailuista. Päiväkodissakin kannustettiin pöntölle tarrapalkinnon voimalla ja kotonakin käytettiin samoja konsteja. Sovittiin hoitajien kanssa millä systeemillä edetään. Koen, että samanlaiset tavat ja säännöt joissakin asioissa sekä kotona että hoidossa auttaa lasta - meidän tapauksessa ainakin. Tarroja kerättiin kymmenkunta molemmissa ja sitten poikakin alkoi jo olemaan riemuissaan pelkästä pönttöilystä -eikä pyytänyt enää tarraa. Pelkät kehut riitti. Myös tuotoksen kehuminen oli hyvä juttu - että olipa isooo kakka jne. ;D meillä siis mentiin suoraan pöntölle - ei potalle lainkaan. Ja vessarauhan kera tietysti.



Meidän poju tekee vain jos huvittaa, eli jos vähänkään on ideaa vastaan, ei tee edes väkisin - mitään. Mutta yleensä innostuu kaikesta tekemisestä - mutta tosiaan kaipaa jatkuvaa ohjausta ja kannustusta esim. omien tavaroiden siivoamisessa. Aloittaminen tuntuu jo ylitsepääsemättömältä kun kokee, ettei osaa.



suosittelen, että otatte vähän aikalisää asiassa. Vaippailette, mutta kokeile jos pystyy sopimaan lapsen kanssa, että pölttöilystä saa tarran. Joskus epätoivoisena lupasin jokaisesta kakasta pikkuauton. Onneksi yksi riitti ;D sitten tarrat ajoi saman asian..

puhua ex-panttaajasta. Meillä ei ihan vielä kouluikäinen poika, täyttää nyt tammikuussa 6-vuotta. Hän on ollut kakan panttaaja vajaasta kolme-vuotiaasta lähtien. Hän ei enää siinä vaiheessa käyttänyt vaippoja päivisin ja oli jo oppinut potalle kakallekin pari kuukautta aiemmin. Yhtäkkiä se vain alkoi. Meillä oli kiireinen elämäntilanne, kolmas lapsi oli syntynyt muutama kuukausi aiemmin, mies oli rakennuksella vapaa-ajat jne. Ilmeisesti hänellä oli kerran pari vatsa kovalla ja kakkaaminen sattui ja siitä alkoi panttaaminen. Osittain hän on keskimmäisenä saattanut hakea huomioitakin tällalailla koska muutoin jäi helposti vähemmälle huomiolle. Sitä siis vain jatkui ja jatkui. Eli hän panttasi kakkaa niin että housuissa oli lopulta jatkuvasti tuhruja ja kikkareita. Loppujen lopuksi kakka ei ollut edes kovaa vaan panttaamisesti, jalat ristissä olemisesta tuli psyykkistä ja tuntui ettei poika ollenkaan hallitse sitä. Siinä vaiheessa hän alkoi myös välillä pissaamaan housuihin. Ei halunnut mennä vessaan koska kakka saattoi tulla pissalla ollessa vahingossa.



Meillä kokeiltiin ns. rastitehtäviä eli kun kävi kakalla ja kakkasi kunnon kakan, sai rastin. Kun rasteja oli tarpeeksi, sai palkinnon. Ekalla kerralla homma toimi kuin unelma ja palkinnon saamisen jälkeen autuutta kesti pari viikkoa kunnes se alkoi uudelleen. No uusi rastitehtävä mutta nyt vaikutus lakkasi samalla hetkellä kun sai palkinnon. Kolmannella kerralla ( välissä oli taukoja) teimme pidemmän rastitaulukon ja pari välipalkintoa. Nyt ei enää tehonnut ollenkaan.



Sitten kokeilimme sitä ettemme reagoineet ollenkaan ( pesimme hiljausuuden vallitessa pepun ja pöksyt). Helpotti vähän mutta edelleen tuli tuhruja. Kun poika oli lähdössä viisivuotiaana ekaa kertaa päiväkotiin, yhdestä rastitehtävästä sotkeminen jäi. Kokonaista 4 kk kaikki meni hienosti eikä yhtään sotkua tullut vaikka olimme kauhulla etukäteen odottaneet päiväkotielämän alkua. Sitten alkoi kesä ja kaikki alkoi melkein samalla kellonlyömällä ( kesäkuun eka) kun päivähoidosta jäätiin pois. Siinä sitten kituutettiin ja syksyllä otettiin taas rastitehtävä. Toimi hetken mutta sitten alkoi olla päiväkodissakin tuhrua ( jota eivät siellä ikinä huomanneet mutta äiti toki hajusta hakiessa).

Nyt siis ollaan marraskuussa ja ilman mitään kommervenkkejä tuhriminen on jäänyt taas pois ja poika käy vessassa kakalla. Täytyy koputtaa puuta ja toivoa että se oli nyt tässä.



Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä enemmän sitä huolestuu kun tietysti ikätoverit alkavat tajuta että toinen haisee koko ajan. Kakkasouvi on kyllä monesti vienyt hermot (sohva haisee kun poika istuu haisevat housut jalassa siinä, tuhruviivoja on lakanoissa ( tuntuu ettei poika aina tiedä onko tuhru tullut ja kokeilee sormella ja tyylikkäästi sitten pyyhkäisee sormen millon minnekin.



Mutta se näistä kakkajutuista. Minä uskon nyt että se on ohi. Pakko uskoa. Me olimme yhteydessä neuvolakääkäriin ja toisella kerralla saimme vihdoin lähetteen psykologille. Psykologi tosin ei halunnut meitä vastaanottaa vaan olisi lähettänyt meidät perheneuvolaan koko perheen (koska poikamme oli lisäksi yökastelija). Koska tilanne sitten taas helpottui emme koskaan perheneuvolaan menneet ( ja se tuntui vähän liioitetulta kun poika muuten oli ihan ok ja se huomioinsaantiasiakin oli korjaantunut ajat sitten).



Tällainen tarina. Se minkä tästä opin oli se että ei kannata odottaa että se menisi itsestään ohi, tai ainakaan ei koskaaan, koskaan kannata hermostua ( itse tässä vuosien varrella on siihenkin syyllistynyt, kakkasouvi kun tuli eteen millon mitenkäkin, kiireessä ja kylässä).

Kovasti tutulta kuulostaa! Tässäpä meidän tarinamme.



Pojallamme alkoi kakan panttaus hänen ollessaan 2 vuotta. Olimme juuri muuttaneet ja aloittaneet työ- ja päivähoitoelämän. Tässä vaiheessa pojalla oli vielä vaipat muutoinkin. Kakka siis tuli muutaman päivän välein vaippaan ja aina sitkeän pidätyksen jälkeen. Tuossa vaiheessa ajattelin, että kyllä tämä tästä. Aloin nimittäin odottaa kuopusta ja ajattelin, että kun jään äitiyslomille, niin asia korjaantuu.



Kesällä poika sitten oppi päiväkuivaksi, mutta kakan kanssa ongelmat jatkui. Vaivan alkamisesta oli tällöin vajaa vuosi. Pottaan tai pyttyyn kakkaa ei suostunut tekemään. Pidätyskyky oli kyllä pojalla mahtava. Mutta kurjaa oli katsoa, kun toinen pistää tosissaan vastaan, ettei kakka tulisi. Monesti kakka sitten tuli yöllä, kun poika oli nukkunut hetken aikaa ja lihaksisto rentoutui, niin kakka pääsi liikkeelle. No, homma vain paheni. Leikkimisestä ei tahtonut tulla mitään, kun poika vain istui sohvan nurkassa, kun kakatti niin kovasti. Pahimmillaan kakkaamattomuutta oli pari viikkoa. Tuossa vaiheessa käytiin terveyskeskuksessa peräruiskeella. Eihän sekään mukavaa ollut.



Vaivaa yritettiin helpottaa Levolacilla ja Laxoberonilla. Levolacilla saatiin kakka pysymään suht pehmoisena ja Laxoberinilla sitten " lähäytettiin" kakka liikkeelle, kun päiviä oli kulunut pari-kolme. Ruokavalio pyrittiin pitämään kuitupitoisena, sokeria välteltiin, nestettä yritettiin juottaa. Kaikkemme tehtiin.



Palkitsemisia kokeiltiin myös eli samoja rasti ruutuun ja palkinto. Mutta niistäkään ei apua ollut kuin hetkittäin. Oma käytöskään ei aina ollut mikään parhain. Varsinkin kun vaivasta oli kärsitty jo puolitoista vuotta, niin usko meinasi loppua. Lapsi reppana sai kyllä monesti kuulla neuvottoman äidin huutoa ja epätoivoista itkua. Väärinhän se oli, mutta minkäs teit. Kaikki olimme ihan puhki asian kanssa.



Perheneuvolaan soittelin ja joitain palkitsemisvinkkejä sain. Neuvolasta sain itseasiassa parhaan avun ihan vaan siitä, että kun otin asian esille, niin neuvolan terveydenhoitaja kertoi oman lapsensa kärsivän samasta vaivasta. Tämä tieto jotenkin rohkaisi, kun helpotti tietää, että " alan asiantuntijankin" lapsella on sama vaiva.



No, sitten noin kaksi vuotta oli kulunut kakkashown alkamisesta, kun muutimme taas. Pikkuhiljaa kakkaamisväli saatiin joka kolmanteen päivään. Siitä sitten joka toinen päivä. Muistan, kun purskahdin itkuun, kun poika oli tehnyt viikon ajan kakan joka toinen päivä. Siitä se sitten muuttui päivittäiseksi. Kuitenkin meidän vanhempien piti edelleen muistuttaa ja huolehtia, että kakalla tuli käydä. Pikkuhiljaa sitten poika uskaltautui tekemään kakan yksin. Vessan ovi on kuitenkin edelleenkin rakosallaan. Ja nykyään hän ( nyt 5 v ) osaa mennä kakalle heti, kun kakattaa. Kuitenkin olen edelleen varpaillaan, jos kakasta on kulunut pari päivää. Heti alan muistutella asiasta.



Eli muuta neuvoa en osaa sanoa kuin, että päivä kerrallaan eteenpäin. Joskus se loppuu. Itse manasin monesti, kun tiesin, että joskushan tämä loppuu, että voi, kun joku sanoisi sen päivän, että milloin. Silloin jaksaisi paremmin. Mutta käytännön neuvo, joka meillä toimi, oli se, että yritettiin saada kakalle säännöllisyys. Tässä apuna oli Levolac. Levolacia annettiin joka aamu. Kun edellisestä kakasta oli kulunut 4 päivää, niin aamu-Levolacin jälkeen noin 3-4 tunnin kuluttua oli otollinen aika mennä pytylle. Poika toki vastusteli, mutta houkutellen, usein väkisin pytylle ja sitten se enemmin tai myöhemmin saatiin tehtyä. Näin saatiin rytmi.



Nyt pelkään vuoden päästä koittavaa aikaa, kun töihin lähtö on taas edessä. Miten sitten tämä meidän arkuuteen taipuvainen poika reagoi muutokseen?



Mutta nyt nautimme sujuvasta kakkailusta.



Voimia!

t. Meeri70

ja totta kai kakka jämähti kovaksi jänkkikakaksi. sattuuhan semmoinen kun ulos alkaa tulla. meillä homma alkoi purkautua niin, että juttelimme tytön kanssa ja saimme hänet käsittämään ettei sitä kakkaa voi kukaan muu kakata pois kuin hän itse. ja maha menee kipeäksi jos pidättää. laxoberonilla pidimme kakan löysänä ja sitä myötä kakkaaminen helpottui. ajoittain on vieläkin hetkiä että kakka on kova (tyttö on nyt 10 vuotias) mutta se ei ole enää panttaamisesta kiinni.



aijoo, haimme sairaalasta apua. suorittivat peräruiskeella siellä tyhjennyksen jonka jälkeen tuo laxoberon aloitettiin. eli saatiin vanha jänkki alta pois ja uusi tavara pidettiin löysänä lääkkeellä.



tytär söisi mielellään popcornia ja karkkia mikä kovettaa vatsaa. välillä pitää muistutella siitä mikä on seuraus moisesta herkuttelusta :)



- Pirkko