Hesarin mielipidesivulla oli kirjoitus koulun/kodin yhteistyöstä

En ole lukenut artikkelia. Mutta kyllä näin vanhempana aika eksyksissä ollaan. Lapsemme on ekaluokkalainen, ja vanhempainiltoja nimenomaan oman luokan kanssa oli syksyllä yksi, keskusteluvartti oli sitten tammikuussa. Siinä kaikki. Tiettyjen asioitten puitteissa olen meilannut opettajalle. Haluaisin joskus kysellä missä mennään, mutta tällaisen hetken aikaansaaminen on hankalaa. Vuorotyön puitteissa pääsen hakemaan lapsen koulusta muutaman kerran viikossa. Tällöin ei voi jutella, kun lapsi on läsnä. Puhelimessa on taas hankala kommunikoida, aikakin tuntuu olevan " kortilla" . Ja niinkuin ap mainitsi, kun varsinaista ongelmaa ei ole, on hankala varata varsinaista aikaa.



Syksyllinen vanhempainilta oli hyvä, mutta siinä vaiheessa koulumaaimasta tietämättömänä oli vaikea yleensä kysyä mistään. Oli käsitteitä, mitä ei ymmärtänyt.



Muuten olemme erittäin tyytyväisiä opettajaan ja kouluun. Mutta yhteistyö ontuu todellakin. Opettajana meillä on erittäin hyvä miesopettaja, mutta olemmeko äidit jotenkin herkimmillä linjoilla kuin mies komminikoinnin suhteen, en tiedä?

ja mielleeni tuli lähinnä, että hyvänen aika, päiväkoti/esikoulu on ihan eri asia kuin koulu. Kai opettajaan/terveydenhoitajaan/rehtoriin ym. saa yhteyttä, mikäli aihetta on. Samoin sieltä käsin ollaan varmasti tarvittaessa (ja joskus muulloinkin) oppilaan huoltajiin. Ja kyllähän ammattitaitoiset opettajat huomioivat oppilaitaan yksilöinä niin pitkälle kuin mahdollista. Mutta kun luokassa on yli 20 oppilasta, niin on varsin ymmärrettävää, ettei jokaisen oppilaan yksilöllisiä, persoonallisia kasvatusmetodeja pystytä toteuttamaan. Herää kysymyksiä, miksi tolle, miksei mulle ja päinvastoin. Koulussa on tietyt säännöt ja niiden mukaan toimitaan. Luulisi, että päivittäin lastaan kuuntelemalla (huoltaja kun parhaiten lapsensa tuntee) saa selville, miten koulussa menee, myös sen, miten opettaja oppilaisiin suhtautuu ja miten kavereiden kanssa menee. Vartit opettajan kanssa silloin tällöin ovat varmasti hyväksi. Ja jos on jotain epäkohtia, jotka pitää ottaa käsittelyyn, niin ilman muuta silloin pitääkin pommittaa koululaitosta kyselyillä, kunnes vastauksia saadaan ja tarpeellisiin toimenpiteisiin ryhdytään.

Lähdetään siitä, että kotona on omat systeemit ja koulussa taas omat, ihan sen takia, että siellä on isompi joukko samaan aikaan paikalla. Jos haluaa omat yksilölliset systeeminsä kouluunkin, silloin on varmasti paras järjestää omaa yksilöllistä koulutustakin muualla. Annetaan lasten kasvaa eskarilaisesta koululaiseksi ja koitetaan päästää turvallisesti irti. Iso maaima odottaa ja koulu jos mikä on hyvä paikka ottaa tuntumaa siihen ilman, että huoltajan valvova silmä koko ajan kurkkii selän takana.

Tottakai pk:ssa ja koulussa on omat systeeminsä. Mutta muutos toiminnassa on todellakin melkoinen. Pienestä kasvaa iso hetkessä, siis pitäisi kasvaa. Entä jos lapsi on luonteeltaan sellainen, että ei puhu koulupäivästä? Pitää mölyt mahassaan? Tai kiukuttelee ja syytä ei saada selville; koulussa menee hyvin.



Toisekseen lapset, joilla menee hyvin. Silloinkin kaipaisi JOSKUS tietoa, missä ollaan menossa. Miten oppilas on kehittynyt koulun käynnin aikana niin sosiaalisesti kuin tiedon omaksumisen puolella.



Ei kyse ole siitä, etteikö lapsesta osaisi väljentää napanuoraa, ei tosiaankaan. Kyse on välittämisestä, rakkaudesta lapseen. Ei heitä niin vain heitetä yhteiskunnan " hoitoon" .

pitäisi olla henkilökohtaisesti joka asia räätälöity. Eihän niin ole päiväkodissakaan, onhan sielläkin isot ryhmät ym. Jos on erityislapsi, niin asia on tietenkin eri.

Mediassa toitotetaan että vanhemmat sysää kasvatusvastuun koululle ja yhteiskunnalle, itsestäni tuntuu että koulu omii sen meiltä jättäen vanhemmat ulkopuolisiksi.

Meilläkin on pärjäävä lapsi eikä tarvitse erityishuomiota tai ohjausta. Lapsi myös kertoo koulupäivistä, mutta usein on vastauksena " en muista" .

Ja tuskin useimmilla opettajillakaan on mitään yhteistyötä vastaan...



Mutta eipä Hesarin kirjoittajalle taikka tämän keskustelun aloittajallekaan tainnut tulla mieleen, että mistäpä opelle palkka näiden vanhempainvarttien pitämiseen? Vai pitäisikö ihan omalla ajalla hyvää hyvyyttään pitää ylimääräisiä vanhempainiltoja/-vartteja?



Meidän koulussa ei makseta palkkaa vanhempainiltojen pitämisestä. Joskus (vielä 3v. sitten) maksettiin yhteensä max 5 tuntia varttien pitämisestä, muttei sitäkään enää... Ja kun laskee, että luokassa on n. 25 oppilasta, niin sepä tekee varteissa enemmän kuin 5 tuntia... ja kokemuksesta voin sanoa, että vartit venähtivät helposti aika pitkiksi eikä se johtunut siitä, että opella olisi ollut niin kauhesti asiaa.

Mutta tosiaan, enää ei makseta sitäkään vähää mitä ennen.



Toki opettaja itsekin kokee yhteistyön monesti hedelmälliseksi, ei se pelkkää pakkopullaa ole. Mutta missä muussa ammatissa tehdään ilmaisia tunteja ihan noin tuosta vaan? Olen toki itse ammattini valinnut, mutta omista oikeuksistamme saamme me opetkin pitää kiinni. Heti kun kunta alkaa maksaa palkkaa vanhempainilloista ja varteista, alan pitää niitä niin paljon kuin vanhemmat jaksavat pyytää!



Ps. Pidin muuten syksyllä ihan " ilmaisen vartin" jokaiselle halukkaalle vanhemmalle, mutta hyväntekeväisyys loppui tältä erää siihen. Vanhemmille olen sanonut, että jos minun kanssani haluaa keskustella saapi tulla virka-aikaan koska vaan työmaalle tapaamaan ja soittaakin saa. Sähköpostiosoite on myös ollut jaossa.

Yhteistyö loulun kanssa on ollut toimivaa.Opettajat ovat ottaneet yhteyttä niin hyvissä kuin huonommissakin käänteissä, kuten itsekin. Puhelin ja sähköposti ovat oivalliset yhteydenpitotavat.

Päävastuu kasvatuksessa on kotona, koulu tukee ja antaa sen tiedollisen opetuksen. Ja oletteko tulleet ajatelleeksi, että vuorovaikutus koulun kanssa on myös sitä, että vanhempina kerrotte opettajalle asioista,joita lapselle koulun ulkopuolella on tapahtunut ja jotka saattavat vaikuttaa koulutyöhön tai otatte kantaa, jos joku koulussa on ollut vaikka joskus erityisen mukavaa ja hyväksi havaittua!!

Esikoulu on päiväkodissa ja sitä ennen lapsi on ollut vain kotona ja päiväkerhossa. Luulin todellakin että päiväkodissa tietäisivät paremmin lasten keskinäisistä suhteista ja ohjaisivat enemmän toimintaa, yllätys oli myös että kotiin tuli tietoa vain ryhmän toiminnan osalta, yksittäisen lapsen osalta ei sellaisia asioita käyty läpi, joita oletan että koulussa käydään (esim. lyömiset yms.).



Meillä siis alkoi jo esikoulun myötä meidän vanhempien koulutus siihen että lapsemme on " yhteiskunnan" lapsi päivisin. Tuntuu hurjalta kuinka vähän vanhemmat tietävät lastensa päivistä, itsekin olisin kaivannut enemmän tietoa omasta lapsestani esikoulussa. Onneksi tämä on myös koulinut meitä lapsen kanssa keskusteluihin ja lapsen vastuu on kasvanut hurjasti. Tämä kai on sitten alkusoittoa kouluun.

En ole Hesarin juttua lukenut, mutta haluan silti tuoda mielipiteeni esille.Itselläni 11v. poika, minulla ei ole opettajan suhteen mitään valittamista.Kun haluan pojan kolumenestyksestä ja pärjäämisestä tietoa, soitan opettajalle ja aina meillä on ollut antoisat keskustelut. Lisäksi vanhempainvartiti 2xv.

Olen sitä mieltä,että vanhempien vastuulla on ottaa selvää lapsensa koulussa pärjäämisestä. Meillä täällä Tampereella se toimii todella hyvin.Aktiivisuutta ja viitseliäisyyttä+rohkeutta vanhemmat.Päävastuu asiasta on ja kuuluukin olla meillä!

Ei ole tullut mieleenkään odottaa päiväkotimaista raporttia opettajalta. Hän on siellä päivät yksinään niiden n. 20 lapsen kanssa ja olisi kyllä aika kohtuutonta odottaa, että hän kommentoisi henk. koht. jokaisen olemista ja pärjäämistä. Meillä oli ala-asteella kuukausiraportti käytössä, siihen kirjattiin unohdukset yms. mutta myös positiiviset asiat. Nyt yläasteella kuopuksella on samanlainen systeemi käytössä. Se on hyvä ja voisitte ehdottaa, josko sellaista olisi mahdollisuus kokeilla.

Päiväkotiaikoina vanhemmat ovat oma-aloitteisesti päivittäin kontaktissa lastenhoitajaan tai lastentarhanopettajaan. He juttelevat kuulumisia lasta tuodessaan ja hakiessaan ja hoito- ja kasvatushenkilökunta kertoilee omasta puolestaan kuulumisia siltä osin kuin tilanne sen sillä hetkellä antaa periksi. Tämän lisäksi perheet käyvät noin kerran tai kaksi vuodessa kasvatuskeskustelun hoitohenkilökunnan kanssa, jolloin paikalla on yksi tai useampi lapsen tunteva aikuinen. Suupuheen lisäksi tietoa välitetään myös tiedotteiden ja vanhempainiltojen muodossa.



Kun lapsi aloittaa koulun, jatkuu kasvatuskeskustelurytmi ja tiedottamisrytmi usein ihan samoina. Opettaja on myös aina tavoitettavissa sähköpostitse, reissuvihkoitse ja puhelimenkin välityksellä. " Ylimääräisiä" tapaamisia järjestyy aina, kun perheet tai koulu kokevat niille olevan tarvetta.



Ainoa, mikä käytännössä tuntuu muuttuvan, on vanhempien rooli. Kylläpä ovat harvassa ne vanhemmat, jotka aamulla lapsen kouluun toisivat ja ohimennen muutaman sanan opettajan kanssa vaihtaisivat. Samoin ovat harvassa ne, jotka lasta koulusta hakevat. Yhtä lailla harvinaista on myös se, että opettajaan ollaan yhteydessä ihan vain kuulumisten kyselyn ja kertomisen takia. Kyllä kodeista virtaa kouluun niin hintsusti tietoa lapsen elämään eri tavoin vaikuttavista asioista, että välillä hirvittää. Tuntuu, että vanhemmat ovat yhteydessä opettajaan vain silloin, kun on jotakin ihan erityistä asiaa.



Opettaja puolestaan keskittyy päivän mittaan aikalailla opetukseensa. Välitunneilla on pienten oppilaiden kanssa kaikenlaista säätämistä, kuten ulkovaatteiden etsintää ja välitunnille hätistelyä, välituntivalvontoja unohtamatta. Tiukassa on löytää aika koulupäivien sisältä vanhemmille viestien kirjoittamiseen tai soittelemiseen. Oppilaiden koulupäivien päätyttyä alkaa opettajalla muu työ, kuten muiden oppilaiden opetus, yhteissuunnittelu erilaisten tahojen kanssa ja päivän tuntien jälkityö sekä seuraavan päivän suunnittelutyö. Jotta opettaja voisi pitää henkilökohtaista yhteyttä vanhempiin yllä, olisi siihen varattava opettajan työajasta huomattavasti nykyistä suurempi osa. Nykyinen tuntiresurssi kun antaa lähinnä mahdollisuuden vain akuuteimpien ongelmien hoitoon yksittäisten perheiden kanssa sekä koko luokan yhteisen tiedottamisen. Silti opettajat pitävät yhteistyötä tärkeänä ja ovat usein valmiita joustamaan omista eduistaan, jotta kaikkien kannalta parhaat ratkaisut löydettäisiin yhdessä perheiden ja kaikkien muidenkin mahdollisten yhteistyötahojen kanssa.



Yhteydenpidon ongelmat ovat minunkin silmissäni siis ihan todellisia. Tuntuu, että lapset ovat monesti aika hukassa vanhemmiltaan aloitettuaan koulun. Vanhemmat eivät tiedä, mitä lapsi päivällä, etenkään koulun jälkeen, ennen vanhempien kotiintuloa, puuhailee. Harvassa ovat lapset, jotka iltasella pystyvät vanhemmilleen tarkasti kertomaan, mitä päivän aikana on tapahtunut. Moni tärkeä sana jää sanomatta, moni kokemus jakamatta. Tieto ei kulje aikuistenkaan välillä, ellei kyseessä ole jotakin kovin suurta tai hyvin asiallista asiaa. Pienistä lapsista tulee yhtäkkiä jotenkin hirmuisen vastuullisia ja isoja. Heidän pitäisi itse toimia aktiivisena tiedon välittäjänä tilanteessa, jossa koko elämä ja oma rooli muuttuu merkittävästi. Ihan käsittämätöntä minusta.



Siksi peräänkuulutankin sitä, että vanhemmat kantaisivat voimakkaammin vastuunsa vanhempina ja pitäisivät lapsensa lähellään myös koulun alettua. Vanhempien velvollisuus on ottaa säännöllisesti selvää, mitä heidän lapselleen kuuluu ja kertoa omat lasta koskevat tietonsa niille ihmisille, jotka lapsen kanssa ovat tekemisissä. Yhteydenpito koulun kanssa on todellakin yhteinen juttu, jossa molemmilla osapuolilla on oma tärkeä tehtävänsä. Koulu nykyisellään on minusta loppujen lopuksi aika aktiivinenkin parhaimmillaan, mutta perheiden keskuudessa soisin aktiivisuuden lisääntyvän huomattavasti. Tai ennen muuta toivoisin, että se aktiivisuus, joka perheillä vielä eskariaikanakin on, ei katoaisi kesän tullen ja koulun alettua mihinkään.



mietiskellen Tituliini, ope

Meillä aktiivisuus koettiin huonoksi asiaksi eskarissa ja palaute oli " kaikki on hyvin" , " mitään ongelmia ei ole, ongelmat ovat äidillä" , " en ole ehtinyt kirjoittaa tilanteesta kotiin, kun olen ollut koulutuksessa ja poissa" (vaikka oli myös ollut pari päivää normaalisti töissä). Tälläisen palautteen jäljiltä oppii kyllä ettei aktiivinen osallistuminen lapsen elämään ole niin toivottavaa. Meillä tajuttiin jo pitää suumme kiinni.



Luulen että tältä pohjalta kun lähdemme kouluun, emme kovin helposti keskustele kouluun päinkään. Vasta jos on suurempia asioita, otamme yhteyttä. Toisaalta luulen ettei kovin isoja asioita tule eteen. Jolloin tulemme olemaan " rivivanhempia" ja vaikenemaan. Toisaalta meillä lapsi tulee koulusta suoraan kotiin, hakeminen ja vieminen on sitten harvinaista (esikoulunkin osalta todella hankalaa kun on pienempiä sisaruksia kotona, joilla silloin uniaika). Kotiin tultua koulupäivän tapahtumat keskustellaan heti kun ovat tuoreessa muistissa. Lisäksi jutellaan lapsen kavereiden kanssa ohimennen koulun touhista ja vanhempien kanssa nähdessä otetaan asioita esiin. Jonkun verran pienempää sisarusta hakiessa varmaan katselen välituntien ja liikuntatuntien toimintaa ja lasten keskinäistä kanssakäymistä pihalla. Lisäksi jonkun kerran viikossa vien/haen että näen koulumatkojen toimintaa. Eli taidan olla tulevaisuudessa " piiloaktiivinen" vanhempi, koulun suuntaan tätä aktiivisuutta tuskin näkyy mitenkään.



Lisäksi tämä tyyli kyllä odottaa lapselta aikamoista " pärjäämistä" , sillä ensisijaisesti lapsen elämässä olevat asiat pyritään selvittämään lapsen kanssa ja opettamalla tietyt toimintamallit lapselle. Opettajaa tuskin vaivataan niin hirveästi.

opettajan, jolla 30 oppilasta ja siis ainakin 50-60 vanhempaa



vai vanhemman, jonka lapsella yksi luokanopettaja?