+++Huomenta HUHTIKUISET+++
Kommentit (14)
Mulla nuo unet on keskittyny K-18 linjalle, ehkä jopa mieluummin näkisin vauvaunia... Ainut muistamani uni on raskauden alkupuolelta, olin synnyttänyt lapsen josta tiesin jo painon, pituuden yms. mutta sukupuoli oli jäänyt epäselväksi!
On pitänyt mainita, että mullakin pahoinvointi on tullut takaisin. Tai, voiko sitä kutsua varsinaisesti pahoinvoinniksi, kun oksennus saattaa purskahtaa aivan yllättäen. Onneksi ei ole vielä montaa kertaa joutunut halailemaan pönttöä... Lisäksi ruokahalu on karannut johonkin, nälkä on säännöllisin väliajoin mutta mikään ruoka ei herätä kiinnostusta. Muistelen kyllä,että esikoisenkin kohdalla synnytyksen jälkeisenä päivänä eka ajatus aamupalalla oli että ihanaa, tämä ruokahan maistuu!
no, täytyy palata linjoille viikonlopun mittaan. Tänään olisin kyllä voinut nukkua kauemminkin, mutta esikoinen oli virkkuna klo 7.30 ja nyt ollaan kahdestaan kotona, joten seuraavaksi pitänee vääntäytyä ulos pakkaseen...
eikkuli 35+3
Olenkin joskus aikaisemmin kysellyt onko muita vauvaunia nähneitä. Itse kun olen unissani synnyttänyt/nähnyt tämän vauvan jo useamman kerran. Aina vaan unissa tapahtuu jotakin " hullua" mutta niin kait unissa kuuluukin... Ja vauva on unissani ollut koko ajan poika, pitääköhän paikkansa kun en siis tiedä kumpiko on tulossa=).
Oma (.):n asukki myllää ja mönkii kovasti. Masu oikein heiluu puolelta toiselle ja välistä ottaa oikein kipeetä kun kaivaa kyljestä ulos pientä kantapäätä. No hyvä näin että liikkuu koska supistuksia on kovastikin ja vauva on ollut kovin alhaalla rt:ssa jo jonkin aikaa ja sanovat että niin kauan kun vauva liikkuu kovasti niin synnytys ei olisi vielä lähellä, eikä tarvitsisi vielä ollakaan kun viikkoja on nyt 32+6.
Nukkuminen muuten on tuskallista lonkkakipujen kanssa. Olen jonkin aikaa jo nukkunut tyyny jalkojen välissä mutta ei tunnu helpottavan. Aamuyöstä viimeistään herään kovaan lonkka/jalkasärkyyn ja se siitä nukkumisesta sitten. Kaitseen tämä on hyvää harjoittelua niille vähille unille mitä saa vauvan synnyttyä.
Meillä alkaa olla kaikki valmiina uutta tulokasta varten tai on oikeastaan ollut jo jonkin aikaa, pesänrakennusvietti kun heräsi jo hyvissä ajoin=) ja kun saatiin remontti valmiiksi niin samalla laitoin vauvan sängyn ja muut kamat paikoilleen.
Mutta josko sitä menisi laittamaan aamupalaa muulle porukalle kun kuuluvat heränneen.
terkuin saapastelija ja masukki 32+6
Minä olen nähnyt niin synnytykseen kuin odotukseen ja vauvaan liittyviä unia aika paljonkin. Harvoissa unissa en enää ole raskaana. Outoa niissä unissa on ollut se, että monessa unessa, jossa vauva on jo syntynyt, vauvan isä on hoitanut vauvaa eniten. Yhdessä unessakin en ollut edes pitänyt koko vauvaa sylissä syntymän jälkeen, vaan isä oli hoitanut vauvaa ja pitänyt siitä huolen. Ja sitten siinä unessa tietysti tulee huono omatunto, että tämmönen äitikö minä sitten olen?! Tuo on outoa kun se on tosiaan toistunut monessa unessa. Noh, tokkopa tuossa unessa muuta perää on kuin se, että uskon miehen tosiaan osallistuvan vauvan hoitoon mielellään.
Tuli taas vähän huono omatunto, kun herkuttelin aamupalalla pullaa oikein kunnon palan. Miten teidän muiden herkuttelun laita on?! Minä syön joka päivä jotain makeaa, en niinkään välitä karkeista, mutta leivonnaiset ja jäätelö kyllä maistuu. Paino ei ole kyllä noussut ylimääräistä, mutta silti vähän huolettaa. Jos sama meno jatkuu synnytyksen jälkeen, niin varmaan alkaa painokin nousta. Muuten kyllä pyrin syömään terveellisesti ja vältän ylimääräistä rasvaa, mutta tuohon makeaan välillä sorrun. Ehkä siitä on tullut enemmänkin tapa, että joka aterian jälkeen pitää saada joku pieni herkkupala.
Noh, mies on turnauksessa ja tulee tuossa iltapäivällä kotiin. Minä taidan lähteä kävellen porukoille tekemään yhtä koulutyötä vähän pidemmälle. Samalla tulee päivän kävelylenkki hoidettua ja muutama kalori pullasta pois! :D
Oikein mukavaa lauantaipäivää kaikille!
hmar, rv 33+5
Asentoa ei tarvinnut kovin monesti vaihtaa ja vessassa kävin kerran. Meijän pikkuneiti tulee mummolasta tänään kotiin! Ihanaa! Mulla on ollu sitä jo hirmuinen ikävä. Viikko on aika pitkä aika olla erossa. Silläkin on kuulemma ollu jo koti-ikävä. Ajattelin ottaa sen yöksi viereen nukkumaan, kun mies lähti reissuun.
Mä en ole vielä vauvaunia nähny, muita unia kyllä.
Masussa alkoi heti myllerrys kun töissä istuin koneen ääreen. Tunkee oikein urakalla jalkoja kylkiluihin.
Maanantaina rv34
Mies lähti hiihtämään, joten päätin tulla katselemaan muiden ja kirjoittelemaan omia kuulumisia...Mä en oo nähny ku varmaan yhden vauvaunen ja sekin ihan alkuraskaudesta..Viime aikoina en oo herätessä enää muistanu näkemmiäni unia..
Tänään on oikein siivousurakka edessä.. Huomenna tulee miehen vanhemmat ja sisko käymään ja meillä on kämppä ku ydinräjähdyksen jäljiltä.. Mies lupas sitte leipoo,jos hänen ei tarvitse siivota..isot matot joutuu kyllä puistelemaan ku ovat niin painavia, ettei se iteltä oikeen onnistu enää..
Viime yönä tuntu ekaa kertaa pientä vihlontaa alavatsassa ku käänsi kylkeä.. Alkaakohan mullakin sitte nukkumisongelmat..tähän mennessä ei oo kuitenkaan ollu ku raajojen puutumista..
Pieni tuntuu voivan hyvin ja liikkuu aktiivisesti, hikkailee aina välillä..
Ja sitten hommiin..
Hipsu84 33+6
taalla pain maailmaa herasin jo aamuyosta ei niin kivuliaisiin, mutta hiukan poltteleviin supistuksiin, joita toistui n. 10 min valein.Joka supistus kesti n. 10-30 sek. Aamu 7 mennessa niita oli ollut jo ainakin 20. Ylos noustuani ne vain jatkui ja ajattelin jo soittaa laakarilleni, mutta sitten ne alkoikin hellittaa ja loppuivat pikkuhiljaa kokonaan. Onneksi, silla tanaan on tasan 33 rv taynna ja voisi vauva viela muutaman viikon masussa pysya. On tosin tunkenut paataan vielakin alemmas ja kavely alkaa olla sellaista ankka/cowboy tyylista kun ei jalkoja meinaa saada yhteen.
Minulla myos ruokahalu vahentynyt nain loppua kohden. Vaikka soisi pieniakin annoksia kerralla niin heti narastaa tosi reippaasti. Jogurtti ja jaatelo on suosikit ja tietty mansikat, joiden aika on taalla nyt.
Alkuraskauden aikana toistui jatkuvasti uni etten olekaan raskaana, mutta nyt unet on tosi sekavia ja liittyy mita merkillisempiin aiheisiin, mutta ei viela synnytykseen.
Olisivatkohan nuo aamuoiset supistukset seurausta eilisen paivan kiireesta ? Tuli kylla kiire laittaa loputkin vauvan ja omat tavarat klinikalle mukaan tulevaan matkalaukkuun (taalla ihan kaikki pitaa vieda itse mukana aina vaipoista ja siteista alkaen) jos sittenkin tulee varaslahto.
Mutta nyt ulos aurinkoon ( +18). Hyvaa viikonloppua kaikille !
Mä en muista varsinaisia vauvaunia nähneeni, paitsi silloin alussa näin että vauva on poika, niinkuin nyt sitten onkin. Tosin en ole nähnyt mitään muitakaan unia, yöt on niin katkonaisia...
Eilen illalla olin miehen kanssa illalla ulkona syömässä ja en tiedä suuttuiko vauva alkupaloiksi syömistäni täytetyistä jalapenoista vai mikä tuli, mutta kehotin miestä ajamaan kotimatkalla lujaa kotiin. Tuntui siltä, että vettä olis tihkunut, mutta kun kotona tarkistin tilanteen, niin en kyllä huomannut mitään merkittävää. Mutta tämä kokemus sai mut pakkaamaan vauvan kotiintulovaatteet yms. turvakaukaloon valmiiksi! Jostain syystä olen sitä vaan lykännyt ja lykännyt. Omaa kassia en vielä pakannut, mutta hoitopöydällä on pinkassa, vauvanharja, liivinsuojat, neuvolakortti, siteet ja muuten tarviikin nhyt heti mennä lisään siihen imetysliivit... Ostin tosi hyvän tuntuiset liivit, tais olla Anitat, kaarituet kun halusin ehdottomasti. Ovat oikeen " seksikkäästi" pitsiä.
K-18 gallup: Ootteko supisteluherkkyydestä kärsivät, uskaltaneet/jaksaneet touhuta makkarissa?
Itse jotenkin kai salaa pelkään ajatusta, että synnytys käynnistyis juuri kesken herkän hetken. Toisaalta alkaa olla ketteryys menneen talven lumia meikäläisen vartalossa! Mutta tää ei tarkoita etteikö tekis mieli! Kyllä hitto vie tekee, mutta alotetta en jaksa enää illalla tehdä, eli jos mies ei " osaa lukea merkkejä" niin sitten meillä nukutaan. Siis meillä nukutaan lähes aina=).
Nyt painun ruuanlaittoon, tyttö ja mies lähti uimaan ja mä sain jäädä yksin kotiin!
Peppinetta 35+5
Eikkuli: todella hyvä kuvaus tuo oksennuksen purskahdus! Samaa täällä - äsken ripustin pyyhettä kuivumaan suihkun jälkeen ja kumarruin eteenpäin ja pläts- puoli aamupalaa kylpyammeessa. Very charming :-) Helposti kyllä närästää, gefilus-piimän kulutus on lisääntynyt eksponentiaalisesti.
Ponnariko kirjoitti seksistä: mieli tekisi täälläkin ja vauvaunien sijaan tulee nähtyä melkoista K18 materiaalia öisin. Mutta kun kömmin sänkyyn joka ilta 1-2 h aikaisemmin kuin mies ja sijoittaudun sinne tyynyvuoreni keskelle, aloitteenteko ei ole ihan ekana mielessä... Pitäisi ehkä vähän tsempata, sillä synnytyksen jälkeen menee helposti 1-2 kk ilman ajatustakaan seksistä.
Pitäisi ryhdistäytyä, olemme lähdössä kiertämään huonekaluliikkeisiin etsimään vierassänkyä työhuoneeseen.
Pipsukka 35+6
k- 18 kyselyyn: mulla oli tossa kuukauden verran halut hukassa mutta nyt ne on tullut takasisin..mutta aika hiljaista on kun minä meen jo kymmeneltä viimeistään nukkumaan ja isäntä katselee telkkaria keskiyöhön niin ei oikein huvita sitten keskellä yötä herätä...mutta eiköhän se tästä.
masussa voidaan hyvin. olen vähän hukassa että miten se vauveli oikein on kun tänään hikka tuntui keskellä mahaa??!! eli kertokaa te viisaammat että miten päin se vauva on jos hikka tuntuu ihan alamahassa? ja mites jos keskimasussa..??
nyt siivoomaaan=/
peetu 32 tasan!!
Haluja kyllä olis mutta jaksamista ei. Lisäksi mulla on ollut alapää arka ja turvonnut jo jonkin aikaa eli ei sen puolesta haluta. Eikä se kyllä tällä hetkellä tunnu enää hyvältä tai sitten ei vaan olla löydetty sitä parasta asentoa. Kunhan viikot rupee lähenee loppuaan niin sit on pakko kokeilla josko se sais käynnistymiseen vauhtia. Tällä kertaa en jaksais enää lasketun ajan jälkeen odotella.
Miehen puolesta olen hieman pahoillani seksin vähyyden vuoksi. Onneksi hommat voi hoitaa muillakin keinoilla...
Heippa kaikille,
vihdoin päästiin takas kotiin, vesivahingon takia oltiin evakossa 6 viikkoa. Kyl se vaan on ihanaa olla kotona ja nukkua omassa sängyssä eikä tarvi olla anopin nurkissa...
Vielä 4 päivää töissä ja sit alkais mammaloma, saa alkaa sitten laittelemaan vauvan vaatteita paikoilleen ja ihan ekaks ajattelin tehdä isyyspakkauksen loppuun, melkein kaikki siihen on jo hankittu mutta kokoaminen olis vielä edessä, ja mm isukki-paidan ja bodyn maalaaminen. Masussa ollaan kovia hikottelemaan ja möyrimään, potkuja ei juuri tule enää vaan on semmosta pepun ja polvien(?) kääntelyä, tosi inhaa välillä. Ja välillä tuntuu että ilmeisesti pikkukätöset huitoo jossain nivusten tietämillä. Ja kauhistus oli neuvolassa torstaina sf-mitta, jo 34 cm ja silloin viikkoja oli kasassa 34+0. Itsen kun olen 157cm pitkä niin kauhulla odottelen minkälainen jättipoitsu tuolta masusta onkaan tulossa.
terkuin
Kahu ja poitsu 34+2
No niin täälläkin alkaa noi unet oleen aikas K18 sarkaa parhaimmillaan. Ties milloin ja miten. Mut kyllä vauvauniakin oon nähnyt. Liittyen johkin pelonkäsittelyyn ilmeisesti -> alitajunnassa käsitellään kait tulevaa.
Seksiä ei meillä varmaan kohta puoleen vuoteen, mut miehen kanssa heitetään siitä läppää.. Oon varmaan vainaa kun se alkaa, sen verran patoutunut tohon ukkeliin näitä fantasioita. Näytän kuulemma niin HYVÄLTÄ, et kohta on pakko... alkaa kyllä itelläkin vihdoista viimein näyttään vähän vihreetä sille touhulle. Supistelua se tietää, mut kohta sitä jo toivotaan/yritetään. Haluaisin olla parin viikon päästä jo telakalla. Vauva on ultrissa ollut iso tähän asti, josko vielä ens keskiviikkona näyttää olevan isokokoinen, otan yhteyden best frendiin ja me plikat tehään sit hyvissä kohtia vyöhyketerapian käynnistys. Upea synnytys oli viimeinkin kun käynnisteltiin.
Mut uni oli viimeviikolla yks hirveimmistä. Juoksin hyökkivää suurta käärmettä pakoon. Sehän tietää kuolemaa, jos nyt johonkin jotain uskomista. Mut ilmeisesti sen käärmeen pitäis purra, mua ei onneksi päässyt pureen. Hyi hyi.
Meillä vauva hikottelee ihan mielettömästi. Äsken kun huilailin selälläni ja avasin suuni, nauratti et ihan kun äänet ois tuplaantuneet sieltä kautta. Se on valtava voima mikä tällä hepulla on hikassa. Hytkyy koko sänkykin.
Joops, lähden laittamaan jotain herkkua kaffeen kera. Sisteri tulee yökyläileen. En ole puhunut lapsille mitään, tätiylläriä pukkaa. Ja erittäin mieluista. Kuulisitte sen äänen kun sisko tulee ovesta. Sikalassakin on pienempi kiljunta kun ovat nälkäisiä... Huomisiin mammat ja rauhallista lauantai-iltaa!
Lumo 35+5
varsinkin tänä aamuna... Heräsin meinaan ensimmäiseen vauvaan liittyvään uneen, jonka muistan. Olin kahden vaiheella voiko tässä vaiheessa mennä avantouimaan, en ole aiemmin uinut, mutta jostain syystä päädyin kokeilemaan, eikä se vesikään niin kylmää ollut;-)
No uinnin jäkeen maha ikäänkuin pieneni ja yritin hieroa sitä, kaduin jo uimista ja yhtäkkiä ilmaan minkäänlaista kipua oli pienen pieni vauva tippunut housuihini. Sain jostain kangasta ja hieroin vauvaa se alkoi sinertää, mutta virkosi, napanuora oli vielä kiinni. Menin kioskille vauva kankaan sisälle ja pyysin soittamaan 112..Myyjä ei saanut ketään kiinni, kun oli soittanut eläinlääkärille, luullessaan, että sylissä oli jokin eläin. Näin muita ihmisiä pyysin soittamaan ambulanssia eikä kukaan saanut yhteyttä. Uni oli kamala ja todellinen, yritin hieroa ulkona lämpöä vastasyntyneeseen tässä kohtaa heräsin ja tunne oli aivan mieletön, kun tajusin oman vauvan olevan vielä masussa turvassa.
Nyt nämä synnytysunet sitten alkaa...Toi oli erikoisen kauhee juuri siksi, että mulla oli kauhea syyllisyys siitä, että olin itse aiheuttanut synnytyksen.
Oma (.) : Ei uutta, valtava helpotus vain, että siellä vielä sisällä möyritään;-))
Ponnari & Masukki 34 tasan