Voinks mä tulla teille?
Tuo kysymys kuuluu meidän ulko-ovelta joka päivä, usein parikin kertaa. Olen ollut ihan äimänä kun toisten vanhemmat tuppaavat lapsiaan kylään. Itse olen yrittänyt lapsille opettaa että kavereita saa kutsua kylään, mutta ei ole tapana että itseään kutsutaan toisten kotiin. On kivaa että lapsilla on kavereita ja he ovat erittäin tervetulleita meille, mutta aina ei jaksaisi :). Osaan toki sanoa että ei sovi, mutta sitten kärttävät kaikki lapset että miksei - jos kerran ei ole mitään erityistä syytä. Onko tämä itsensä kylään kutsuminen ihan tavallista?
Toinen asia mikä ärsyttää on kun nämä pikkuvieraat tulevat pöydän ääreen norkumaan kun ollaan syömässä perheen kesken. Yleensä jo ruoanlaittovaiheessa tullaan kyselemään mitä ruokaa. Joskus olen kattanut heillekin, mutta usein en. Jos on kyse esim. välipalasta niin sitten toki kysyn että maistuuko, mutta en jos ollaan päivällisellä. Miten te muut toimitte?
Juu, kuten huomaa niin meillä on lapset tulleet nyt kyläilyikään ja äidillä on taas opeteltavaa...
Kommentit (11)
ja ajattelen, että samalla opetan lapsille meidän talon tavat.
Eli meille saa tulla leikkimään, jos meille sopii. Muuten ei. Pihalle päästän lapset mieluummin eli sanon usein, että ei saa nyt tulla sisälle, mutta meidän tyttö voi tulla pihalla (jos itse haluaa). Jos naapurin lapset on meillä kun meillä on ruoka-aika, laitan lapset kylmästi kotiinsa enkä huoli ketään norkoilemaan pöydän ympärille - ei tule lasten syönnistäkään mitään.
Omille lapsilleni opetan samoja tapoja myös - tulevat toisinaan kotiin, kun 'naapurissa alettiin syömään' jne. Ja toisen kotiin saavat mennä sisälle leikkimään, vain jos ovat minulta kysyneet siihen luvan (!) eli näin minä tiedän missä lapsi on, eikä lapsi häviä mihinkään. Aika samalla tavalla toimii lähipiirin lapsien kanssa heidn vanhemmat. Lähinaapurin kanssa on myös sovittu, että ilmitetaan toisillemme, jos päästämme lapset pihalta sisäleikkeihin, ettei tarvi kummankaan etsiä lapsia.
Meillä kaverit on useimmiten vielä samasta pihaympäristöstä pienen matkan päästä käymässä (ekaluokkalainen ja päivähoitolapsi).
vastaava ongelma, meidän ovella ei juurikaan kavereita kyselemässä.
Asia ei ihan vielä ole ajankohtainen, mutta periaatteen olen miettinyt. Mieluummin kaverit meille kuin koko kööri kaupungille. Kotini on myös lapseni koti ja hänen ystävänsä ovat yhtä tervetulleita kuin omani. Tietenkin kutsumattomien vieraiden kanssa käytetään maalaisjärkeä ja harkintaa.
Ruokaa saavat, jos sitä on tarjolla. Jos vieras lapsi norkoilee nälkäisenä keittiössä joka kerran käydessään, ovatkohan asiat kotona ihan kohdallaan. Saako hän kotona aterian ja välipalan? Itse kyllä antaisin reppanalle ruokaa. Ei talouteni siihen kaatuisi, vaikka ei noita euroja olekaan kylvettäväksi asti.
Tiedän, vaatii pitkää pinnaa ja vääpelimentaliteettia. Pitänee naulata laki eteisen oveen ja jättää kultaisen käytöksen kirja olohuoneen pöydälle. Ja kaiken päälle toimia ylimpänä järjestyspoliisina. Hmmh, itsepa olen "urani" valinnut...
Minä yritän ajatella myös asian niin että saanpahan itse olla lasteni kanssa ja ihanaa että viihtyvät meillä. Ja ehkä sitten myös teini-iässä ovat kotona kavereiden kanssa mieluusti. Mutta oikeasti - tänäänkin tämä yksi kaveri oli meillä kuusi tuntia eikä meinannut lähteä kotiinsa ollenkaan. Kyseessä ei ole mikään reppana, ihan hyvin syönyt lapsonen ;). Ja periaatteeksi olen nyt ottanut että en tarjoa ruokaa koska hän on meillä lähes joka päivä päivällisaikaan.
Kiitos vaan arnica että taas tähdennät minulle tätä "käytöksen kultaista kirjaa". En kyllä nyt ihan ymmärtänyt tuota uravalinta-asiaa... Siis että kun olen tehnyt lapsia niin olen valinnut ottaa ruokapöytääni kaikki kulmakunnan kakarat?
Kiitos muillekin kommenteistanne, pitää vaan päättää miten meillä toimitaan ja yrittää luovia jotenkin...
Meille pääsee usein leikkimään, mutta ei silloin jos kumpikaan vanhemmista ei ole kotona, eikä silloin kun pienet lapset nukkuu päiväunia.
arnica kirjoitti:
"Ruokaa saavat, jos sitä on tarjolla. Jos vieras lapsi norkoilee nälkäisenä keittiössä joka kerran käydessään, ovatkohan asiat kotona ihan kohdallaan. Saako hän kotona aterian ja välipalan? Itse kyllä antaisin reppanalle ruokaa. Ei talouteni siihen kaatuisi, vaikka ei noita euroja olekaan kylvettäväksi asti."
Aina se ei tarkoita sitä, että lapset olisi reppanoita ja nälkäisiä, eikä heidän kotona tarjottaisi ruokaa. Esim. meidän tytöllä oli ekaluokalla sellainen vaihe, jolloin nirsoili paljon ruokien kanssa. Ei syönyt välipalaksi sitä, mitä oli laitettu valmiiksi (siis koulun jälkeen, kun oli yksin kotona). Kaverin luona sitten ruoka taas kummasti maistui, kaverin äiti laittoi aina tekstiviestiä, että saako teidän tyttö syödä, kun heillä on ruoka. Sitä kesti jonkin aikaa, kunnes selvisi, että tyttö ei ollut syönyt kotonaan hänelle laitettuja ruokiaan, vaan piilotellut niitä. Joten teimme päätöksen, että kenenkään kaverin luona ei ole lupaa syödä yhtään mitään ja kotona hoidetaan ruokailut.
Kiitos vaan arnica että taas tähdennät minulle tätä "käytöksen kultaista kirjaa". En kyllä nyt ihan ymmärtänyt tuota uravalinta-asiaa... Siis että kun olen tehnyt lapsia niin olen valinnut ottaa ruokapöytääni kaikki kulmakunnan kakarat?
i]Tiedän, vaatii pitkää pinnaa ja vääpelimentaliteettia. Pitänee naulata laki eteisen oveen ja jättää kultaisen käytöksen kirja olohuoneen pöydälle. Ja kaiken päälle toimia ylimpänä järjestyspoliisina. Hmmh, itsepa olen "urani" valinnut...
Eipä tuossa "järjestyspoliisiurassa" mitään ruokatarjoilusta kirjoiteta. Enpä tiedä kummalla meistä on luki/kirjoitushäiriö.
Tällä hetkellä tuo "käytöksen kultainen kirja" toimii meillä niin, että kun kerron lapselleni "ei kuulu hyviin tapoihin.." tai "kuuluu hyviin tapoihin..." on tätä usein kuuntelemassa kaverikaartikin. Ei niin, että toruisin tms vaan ihan rauhassa saatan kertoa esim ruokapöydässä kuinka lautasliinaa käytetään, ruokailuvälineet laitetaan aterian jälkeen tms. Tietenkin joutuu tuota käytöspuolta välillä opettamaan riehuville muksuille vääpeliottein ja jopa ääntänsäkin korottamaan.
Kaikki ovat olleet ihania, oma kullanmuru ja ne "kamalat kulmakunnan kakarat".
Kyllä meille saa pääsääntöisesti tulla. Itse ajattelen, että kiva kun viihtyvät meillä ja vielä tulee se aika että halutaa nimenomaan olla muualla kuin kotona saati että kotiin tuotaisiin kavereita. Kaverit ja sosiaalinen elämä on tärkeää, enkä ikinä voisi olla niin itsekäs että rajoittaisin lapsiemme elämää vain ulkona leikkimiseen kun itse en jaksa muita.
Ikinä ei ole lapset norkoilleet ruokapöydän ääressä jos heitä ei ole kutsuttu, vaan ovat ruokailun ajan lapsien huoneissa.
Kysymykseen saaks teille tulla: juu on yleistä eikä se henkilökohtaisesti meitä häiritse, osaanhan mä aikuisena sanoa jos ei käy ja jos syytä kysyvät niin osaan siihenkin vastata esim. että nyt vaan ei käy koska halutaan katsoa telkkaria yms rauhassa.
Lapset 11 ja 6
Poikamme kaverit saavat tulla meille aina, kun meille sopii. Poikamme on ainokainen, joten kavereiden kaipuu on melkoinen. Toisekseen me vanhemmat pääsemme paljon "helpommalla", kun lapsella on seuraa. Toki koti olisi paljon rauhaisampi ja välillä touhu väsyttääkin, mutta lapsuus ja nuoruus on melko lyhyt aika. Kavereiden ollessa meillä minusta on mukava kuunnella poikien tarinointia ja tutustua poikiin paremmin. Toivon, että lapsillakin olisi mukavaa ja tuntisivat itsensä tervetulleeksi meille vanhempanankin. Aina parempi, mitä pitempään viihtyvät kotipiireissä kuin jossakin "luuhailemassa". Ainut asia, mitä toivon ja kaipaan, on vastavuoroisuus, meidänkin lapsi pääsisi välillä kylään muitten luokse...
Lämmintä ruokaa tarjoilemme harvoin, koska yleensä lapset palaavat kotiin ruoka-aikaan. Välipalaa tarjoan melko usein. Nyt yritetään käytäntöä, että lapset kävisivät tekemässä kotonaan ensin läksyt ja syövät välipalan, ja sen jälkeen ovat vasta leikit.
Itse en halua, että lapselleni tarjotaan ruokaa kylässä, ellei siitä ole sovittu. Näin pysyn perillä siitä, mitä ja ennen kaikkea koska lapseni syö. Sillä hän voi myös tulla kotiin ja sanoa syöneensä jo kylässä, vaikka ei olisi syönytkään - varsinkin jos kotona on 'ei-miellyttävää ruokaa'. Toki kavereista voi aistia joskus sen, ettei kotona ehkä ole ruoka-asiat tai muut kunnossa ja sit voi toimia tilannekohtaisesti! Mutta perusperiaattena pidän sitä, että ilman vanhempien tietoisuutta, meillä ei ruokita toistan lapsia. (pieni välipala on eri asia, jos on ns. välipala-aika eli ei normiruoka-aika juuri tulossa).
Esim. meillä usein pitkään ja paljon olevan lapsen isä vuorostaan kuljettaa mielellään meidän lasta harrastuksiin. Tämä on helpotus meille, ettei tarvitse nuorempia aina kuskata mukana. Heillä taas lapsi on se nuorin ja kuljettavat mielellään. Ja meillä tuo yksi lapsi lisää pyörimässä oman 3lisäksi ei paljoa taas tunnu- sama se onko 3 vai 4.
Samoin jos joku lapsi on paljon meillä, saatan kysyä lapsen vanhemmilla vuorostaan meidän lapsen perään katsomista/hoitamista joskus. Tällöin vanhemmat yleensä suhtautuvat positiivisemmin kyläilyyn toisinpäinkin.
Eli hyöty voi olla molemmin puolinen. Kyllä niiden lasten kavereiden vanhemmat ovat vuorostaan huolehtineet meidän lapsista, vaikka eivät ihan niin paljoa ehkä kyläilyn merkeissä, mutta ehkä sitten jotenkin muuten.
Simasuun viestin osalta aloin miettimään että jos lapsi sanoo mitä sattuu syömisen osalta, niin miten voi olla edes varma että lapsen sanomiseen voi luottaa missä hän on ollut? Eli eikö kyläilytkin/menot olisi hyvä silloin sopia vanhempien kesken.
Muistan ajan kun esikoinen oli eskarissa ja yksi poika oli koko ajan kysymässä kavereilta "kysy voiks mä tulla teille". Kyllä välillä ärsytti. Juttelin meidän lapsemme kanssa juuri tuosta ettei voi toisten luo tupata. Ja lisäksi sanoin ettei käy että kaveri tulee meille sen takia että kaveri haluaa, vaan siksi jos poikamme haluaa että kaveri tulee. Meillä poika oppi nopeasti ja tuosta "voiks mä tulla teille" kysymyksestä päästiin eroon. En usko että kotona opetettiin tuppautumaan, mutta en tiedä onko kotona oikein tiedetty pojan menoista ja opetettu paljon kanssakäymismuotoja muutenkaan.
Tuon jälkeen kavereilta kysytään "voiks sä olla" ja sitten yhdessä mietitään mitä tehdään. Meillä lapsilla on täysi vapaus tuoda/kutsua kavereita kotiin, tosin alkuun kysyivät, mutta nykyään ei tarvitse edes kysyä. (meillä lapset 8v ja 6v) Sitten ilmoitan erikseen jos ei sovi jostain syystä tulla (harvoja syitä jos joku kipeä tai tietenkin jos oma lapsi ei voi olla kun on läksyjä/ruoka/meillä menoa). Ja nykyään lapsemme haluavat mielummin kavereita kotiin, kuin lähteä muille, sillä kaipaavat/viihtyvät kotona mitä enemmän ovat koulussa/muussa menossa. Mutta sama näyttää olevan monella kaverillakin ja sitten kiistellään kenen kotona ollaan.
Itse noudatan pitkälti lapsen omaa halua kyläillä-kavereiden kanssa leikkiä kotona. Jos sisällä on liikaa menoa, niin voi lapset aina laittaa ulos: Tätä meillä välillä harrastetaan, tosin siellä ulkona me itsekin usein olemme. Tai sitten kotona etsin rauhallisen paikan ja laitan oven kiinni tai lähden tekemään jotain pienimmän kanssa omia juttujamme.
Ruoan norkoilijoita meillä ei pahemmin ole lasten kavereissa ollut, mutta nuoremman yksi kaveri kyllä aika usein diplomaattisesti on meillä ilmoitellut että hänellä on nälkä... No heillä kotona juuri ruoan kanssa on opetettu että syödään oman perheen kesken ja ruokaa ei saa pyytää kylässä. Eli heillä ei vanhempien opetuksesta ainakaan tuo tapa kiinni. Meillä lasten kaverit saavat välipalaa, ruokaa tarjotaan jos on vain yksi kaveri ja syödään kaikki yhdessä. Ja nopeasti meillä on tullut käytäntö että joku tietty kaveri automaattisesti kuuluu ruokakuntaan ja joku toinen ei. Omille lapsille on yleensä opetettu että jos joku alkaa syömään ruokaa, niin pitää tulla kotiin ja antaa toisille ruokarauha. Joissain kylissä kyllä saatetaan tarjota lapsillemmekin, mutta harvemmin ruokaa.
Meillä tätä kaverielämää helpottaa sen alun opettelun jälkeen että lapsemme ja me aikuiset tunnemme lasten kaverit ja perheiden tavat. Lisäksi lasten kaverit ovat kaikki melko mukavia ja hankalimmat tuppautujat ovat jääneet ajan myötä. Ja lapsemme ei ole kovin helposti kavereiden vietävissä, vaan pitävät oman mielipiteensäkin.