Lue keskustelun säännöt.
Minulla on paha mieli. Suren rakkaiden sukulaisteni vanhenemista.
15.05.2006 |
Tätini oli meillä muutaman päivän ja lähti juuri. Tuo täti on hoitanut minua paljon kun olen ollut pieni. On ollut uimareissut, eväsretket, pyörämatkat, kioskileikit pahvilaatikossa....
Jotenkin ahdistaa ihan kamalasti kun näen miten hän on vanha ja huonokuntoinen. Käveleminen on vaikeaa, hengittäminen on vaikeaa, jalat turpoaa, päässä heittää... Tätini on ihana sydämmellinen ihminen ja erittäin tärkeä minulle. Tekee kipeää katsoa, miten muisti alkaa pettää ja kroppa rapistua. :(( Elämä on kyllä ihan perseestä.
Kommentit (5)
Tätini käy kyllä usein meillä. Me valitettavasti emme pääse hänen luokseen usein, koska hän asuu 800km päässä meistä ja meillä on kolme pientä lasta joiden kanssa matkustus on vaikeaa.
Soitan hänelle kuitenkin n. kerran viikossa, joskus useamminkin. Silti on jotenkin huono omatunto, tuntuu että pitäisi tehdä enemmän hänen hyväkseen. Toisaalta, on oma elämä, omat vanhemmat, miehen vanhemmat, ystävät, kummit jne. Kaikkeen ei riitä aika. Omat vanhempani ovat onneksi vielä suht nuoria ja hyväkuntoisia.
Kaikkea hyvää sinun elämääsi, kuulostat empaattiselle ihmiselle ja olet varmasti hyvä tytär!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin hirvittää aina, kun näen omat vanhempani. tuntuvat vanhenevan niin nopeasti. Enkä olisi valmis heistä ikinä luopumaan...
Vaan silti niin luonnollista.
Voimia sinulle.
Voi, että kuinka monta yötä olen valvonut mieli maassa kun ajatuskin siitä, että omat vanhemmat joskus kuolevat ahdistaa.
Appiukkon syöpä ei tosiaan ole omiaan poistamaan tätä ahdistusta..
Mutta elämä on luopumista. Sille emme voi mitään. Täytyy vaan elää ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on.
Käy katsomassa tätiäsi, soittele, lähetä kortteja jne. Se on parasta mitä voit tehdä.