muita onnettomia odottajia ?

...mutta tietenkin olisi tärkeää että tunnistaa todellisen masennuksen ajoissa. itsellänikin on aika kurja olo kaiken aikaa, monista eri syistä, vaikka asiat ovat periaatteessa aivan loistavasti.

edellisen raskauteni taas olin seesteinen, peloton, tasapainoinen ja hyvinvoiva.

älä tuomitse itseäsi/ahdistu siitä jos sinulla on huonot fiilikset. ei kaikkien tarvitse olla lässyttäviä, ylimakeita ja innostuneita äippiä masuasukkeinensa. kuten ystäväni totesi (oman inhottavan raskausaikansa jälkeen) että " jos raskausaika on jonkun elämän ihaninta aikaa, niin kuinkahan paskaa niillä oikeasti sit on!"



ja luultavasti kaikki kuitenkin lopulta menee hyvin. sinulla ja suurimmalla osalla meistä. lepää.

En varsinaisesti kuulu onnettomiin odottajiin, siis mikäli tarkoitit tuolla otsikolla ns. " kokopäiväistä" onnettomuutta. Hetkiä on toki ollut jolloin oon ajatellut aivan samoin että haluaisin niin nauttia raskaudesta mutta kun on näitä kaikkia huolia. Lähinnä oon huolehtinu syömisistäni tai esim siitä kun koira on tassuillaan tönäissyt mahaa tms. Silloin oon murehtinut että raskaana olon piti olla kivaa eikä tämmöistä älytöntä stressaamista. Eli luulisin että jonkinasteinen " onnettomuus" kuuluu ihan jokaiseen odotukseen, kai se on sitten sitä äidinvaistoa.



Mitä tulee aikaan synnytyksen jälkeen, eli mahdolliseen masennukseen niin sitä ei mielestäni kannata yhtään ajatella tällä hetkellä!

Itse mietin että kunhan nyt päästään sinne asti, eli päivä kerrallaan. Kannattaa murehtia sitä masennusta vasta sitten jos se omalle kohdalle osuu, eihän läheskään kaikki sitä edes koe. En nyt huomannut katsoa miten pitkällä olet mutta kuulut oletettavasti nyt kevään/kesän aikana vauvansa saaviin? Voisi ainakin kuvitella että kun on valoisaa niin masennuksetkin pysyy helpommin poissa.



Toivottavasti oli edes jotain apua.. et varmasti ole yksin ajatustesi kanssa kun niin moni on jo viestisi lukenut.

Jos haluat, voitkin lueskella aikaisempia juttujani, kirjoitin ma ja äsken pari.

Ottaa myös päähän, kun aika kuluu murehtimiseen. Toinen myös tulossa ja kremppoja on ollut paljon, nyt huolena noi supistelut ja kohdunkaula ja tiedän tosiaan, että on todella raastava aihe. Siihen kun kukaan ei osaa antaa mitään ennusteita, ts. sanoa, mikä hälyyttävää ja mikä ei.

Kaikki energia menee murehtimiseen ja tätä ennen arjesta selviytymiseen (en ole tätä ennen ollut sairaslomalla) ja yhtään energiaa ei ole jäänyt itsestä/kunnosta huolehtimiseen, kun iltaisin on joko voinut pahoin, supistellut tai muuten ollut alapää on ihan turtana. Onneksi välissä (rv21-26) oli parempi kausi ja ajatuksia sain muuallekin ja se oli todella ihanaa, vaikka ne toisetkin asiat olivat omalla tavalla stressaavia. Terveyteen liittyvät stressailut vaan on vielä kamalampia, jos uhkana on, että jokin menee pieleen vauvankin suhteen jne. Odotan itse huomista neuvolalääkäriä, jolle aion tilittää tätä kaikkea (mikä ei tunnu sekään kyllä kivalta, kun aina sille tilittelen). Neuvolantädille mun ei kannata oikeen mitään sanoa. Vertaistuki tässä kai on aika tärkeetä eli nähdä, miten muutkin ovat selvinneet ja aina elämä on voittanut. Huonon jälkeen ei voi tulla kuin hyvää! Huono puoli on se, että sitten kun ei ole murheita, sitä ei huomaakaan, että kaikki on ok ja ei osaa olla niin onnellinen asiasta kun pitäisi.

Raskausajan kokemiseen vaikuttaa varmasti paljon oma luonteenpiirre (tiedostan tämän ainakin itsessäni, olen ts. analyyttiinen pohtija, en kovin kärsivällinen), mutta erityisesti aikaisemmat kokemukset raskaudesta ja ihan fyysinen vointi. Krempat laittaa mielen kyllä todella sekaisin ainakin itselläni. Miehelläni, jos jokin pikkujuttukin kolottaa, se ei saa sanaa suustaan ja on todellinen ampiainen eli siinä suhteessa ei kai ole ihme. Harva raskaanaoleva, jolla on paljon kremppoja, kokee nautiskelevansa! Ja psyykkinen alavire tietty lisää fyysisiä kremppoja. Itsekin sitä mietin, että mistä ihmeestä sitä saisi positiivista virettä ja mikä olisi hyvä konsti saada ajatukset pois! Vinkkejä siis myös otetaan vastaan. Joillakin onnellisilla vain ei mitään kremppoja, mutta he tod.näk. ovat ensisynnyttäjiä. Toissynnyttäjillä kai tämä on paljon yleisempää, elimistö reagoi raskauteen herkemmin ja osaa jotenkin ajatella niin paljon enemmän asioita kuin ykköstä odottaessa. Itse ainakin osasin miettiä silloin vain synnytykseen asti ja sen jälkeen aloitettiin ihan uutta juttua. Nyt mielessä jo kaikki tuhat juttua hampaidentulosta, koliikkiin, omaan nukkumiseen ja lapsen ensimmäisiin sairasteluihin + miten esikoisen kanssa menee jne.

Tieto lisää tuskaa...

Ollaan varmaan ihan normaaleja toissynnyttäjiä ja ottaen olosuhteet huomioon ajatukset on ihan tavallisia. Yritetään vaikka sillä rauhoittaa mieltä.

Itse myös olen hyvin levoton, vaikka kerrankin saisin lukea jne. esikoisen ollessa hoidossa. Jotenkin sitä ei osaa keskittyä, kun vaan odottaa, että aika menee eteenpäin. Ajatukset hiljaisuudessa vain vellovat ympyrää ja kun mies tulee lapsen kanssa kotiin, ei sillä raukalla ole yhtään aikaa antaa mulle, kun pitää tehdä ruokaa, siivota päivittäiset sotkut ja hoitaa juoksevat asiat, käydä kaupassa jne.

Tiedän, että parasta olisikin vain uppoutua todella hyvää kirjaa tai leffaan päiväksi. Sanoinkin miehelle eilen, että jos olisin hyväuninen voisin tappaa aikaa vaikka päiväunilla, mutta siihen en voi ryhtyä.

JOtenkin en edes yritä nauttia väkisin raskaudesta, koska silloin ajattelen vain vauvaa, tutkailen itseäni ja ollaan taas samassa noidankehässä. Kyllä se riittää, että välillä vauvaa ajattelee, ajattelee vaikka vaatteita ja sellaisia hömppäjuttuja kun ekastakin (jotka myöhemmin totesi ei niin tärkeäksi), mutta ne kun on sellaisia ihania viattomia juttuja. Viime viikolla ostamani vauvakirjat/odotuskirjat saa kans nyt odottaa. Yritän jotenkin ottaa lomaa tästä raskaudesta, edes sen verran mitä tavallisina arkipäivinäkin tulisi otettua...