Hyviä pakkasiltoja mammoille :)
Löysin tämän sivuston tänään ja heti pitääkin kysellä, miten hormonit ovat teillä jyllänneet? Vai onko kyse edes hormoneista, voiko kyse olla esim. lievästä masennuksesta...
Itselläni mielialat vaihtelevat hyvinkin tiuhaan ja välillä saatan olla hyvinkin kärttyisä (onneksi avopuolisoni on kärsivällinen). Tiedän, että varsinkin oodtusajan alkupuolella hormonit vaikuttavat kovasti,mutta minulla se tunne-elämän ailahelevuus ei vain ota tasaantuakseen ja olen jo 20.viikolla. Lisäksi välillä mielen valtaa epäusko tulevaisuuteen ja siihen, miten pärjää äitinä, miten parisuhde kestää ja entäs jos tämä kaikki onkin virhe. Ehkä minusta ei olekaan tähän. Onneksi useimmiten olen hyvin innoissani uudesta tulokkaasta ja saan olla onnellinen, että avopuolisoni on aivan yhtä iloinen.
On tämä raskaana olo kyllä muuttanut jo nyt paljon asioita. On vaikea ymmärtää, että minusta on todellakin tulossa äiti. Tähän rooliin tottuminen ja uusien elämäntapojen omaksuminen vaatii kyllä hieman totuttelua. En silti koskaan, missään tilanteessa, tekisi mitään toisin.
Onko muilla kokemuksia tällaisistä " epävarmuusaalloista" ?
..meidän elämä, sekä yhdessä että erikseen on muuttunut tämän 31 viikon aikana. Alku oli tahmeaa ja muistan hyvin kuinka vaikealta ja pelottavalta tulevaisuus näytti, vaikka samaan aikaan olin maailman onnellisin.
Mielialan vaihtelut alkoivat tasaantua rv 20 tienoilla pikku hiljaa. Sitä aikaa kestikin sellaisen 10 vkoa, kunnes taas alkoi mieli myllätä. Mutta eri lailla. Oli jotenkin " leipoontunut" ajatukseen ja lähentynyt tai miten sen nyt sanoisi, muokkaantunut kestävämmäksi ja järkevämmäksi. Enkä vaan minä, mieheni myös. Sekin kestää minun mielialanmuutokset oikein kiitettävästi nykyisin.
En ole koko raskauden aikana pitänyt sanonnasta, jota usein kuulee: kaikki tulee muuttumaan. Se saa minut jotenkin repeilemään liitoksistani, tuntuu että turvallisuuden tunne kärsii. Tiedän kyllä järkeilemällä, että tämä muutos tulee tapahtumaan luonnostaan, eikä niin että yhtä äkkiä kaikki muuttuu ja elämä riistäytyy käsistä. Sitä se kai on tämä odotusaika. Ei yhtään liian lyhyt ihmiselle 9kk. Huomaahan sen, että tässä matkalla muuttuu.
Meidän parisuhde on vahvistunut entisestään. Kuten mainitsin, alku oli hankalaa, mutta nyt on kaikki enemmän kuin hyvin. Me ollaan tiimi ja odotetaan maailman suurinta lahjaa, mikä meille on suotu.
Juuri äsken levättiin sohvalla varpaat toistemme sylissä ja mietittiin, mitähän se elämä sitten vauvan tulon jälkeen on...mies sanoi, että varmaan väsyttävää, vaikeaa, stressaavaa, työlästä, epätoivoista, mutta maailman parasta. Niin, ehkä..
Mukavaa odotusaikaa..
Elisa ja Hypnonapa 31+1